Eilen 24.1.2009 pidettiin Kerttu-verkoston perustamiskokous Vaikuttava nainen- seminaarin yhteydessä Tampereella. Minulla oli historiallinen olo, sillä tunsin olevani mukana luomassa jotain merkityksellistä. Päivän arvokkuus muodostui erityisesti siitä, että olin yhdessä viidenkymmenen, mitä erilaisemman taustan omaavan nuoren naisen kanssa jakamassa tätä kokemusta. Paikalla oli niin ”gradua vaille maistereita”, amk-opiskelijoita, työelämässä kuin äitiyslomalla olevia keskustalaisia ja sitoutumattomia ympäri Suomea, iältään kaikkea kuudestatoista vuodesta lähtien. Heistä muuten jokainen teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Sellaisia ne kertut ovat.
Vaikutuksen tekivät myös seminaarin puhujat, entinen Ilkka- lehden päätoimittaja Kari Hokkanen, kansanedustaja Tanja Karpela sekä yhteiskuntatieteilijä Tytti Isohookana-Asunmaa. Hokkanen avasi naisvaikuttajien asemaa politiikassa läpi historian. Tanja Karpela peilasi omien kokemustensa kautta lähihistoriaa ja Isohookana-Asunmaa kertoi Kerttu Saalastin elämästä ja politiikasta sekä aikalaistensa naistoimijoiden asemasta poliittisella kentällä. Puheenvuoroista jokainen oli erilainen, erittäin mielenkiintoinen sekä keskustelua herättävä. Yhteistä olivat erityisesti huomautukset vallan ja aseman tematiikasta ja niiden välttämättömyydestä. Jokainen puhuja korosti valtaa ja asemaa välttämättöminä välineinä asioiden ajamiseen, sillä ilman valtaa on vaikea saada aikaan muutosta. He myös varoittivat vallan juovuttavuudelta säästyvän vain harvan, sukupuoleen katsomatta. Ei käynyt epäselväksi, että siinä yksi syy päättäjien luopumisen tuskaan ja siihen, että nuorempi polvi joutuu raivaamalla raivaamaan tietään ylöspäin. Karpela huomautti tiukasti, että valta on otettava. Se ei koskaan tule annettuna, ja siinä tapauksessa jos tulee, niin on syytä miettiä miksi. Hyvä ohje. And when things get ruff, huumori auttaa. Mustana, kiitos.
Myöhemmin, istuessamme iltaa Tampereen Cafe Europessa, pohdimme kerttujen (Eeva, Mari, Elina, Minna, Minna ja Kerttu) kanssa kuinka osuvasti verkostomme onkaan nimetty. Kerttu Saalastin elämänhistorian monipolvisuus ja häneen liittyvät erilaiset käsitykset, jopa ristiriitaiset sellaiset, saavat miettimään vaikuttavan naisen olemusta. Ja ajattelu on aina tärkeää. Olennaista on, että Kerttu Saalasti uskalsi. Ja Kerttu-verkostossa me autamme toisiamme uskaltamaan.
Kerttu-verkosto on olohuone valovoimaisille, yhteiskunnallisista asioista ja vaikuttamisesta kiinnostuneille nuorille naisille. Mimmien juttuja, siis.
Uskomme, että rohkeudella, innolla ja yhteistyöllä pääsee pitkälle. Toimimme toinen toistemme tukena työelämän, opiskelujen, luottamustoimien ja perheen arjen pyörteissä. Kerttu voi olla kuka vain - kysymys on ennen muuta asenteesta.
Alkiolaisessa hengessä luotamme mahdollisuuksien tasa-arvoon ja ihmiseen kykyyn kehittää itseään. Uskomme naisten mahdollisuuksiin siinä missä miestenkin. Naiset pystyvät, kunhan vain uskaltavat - ja autamme toisiamme uskaltamaan.
Valtakunnallinen Kerttu-verkosto järjestää jäsenilleen laadukkaita, ajankohtaisia tapahtumia sekä vapaa-ajan toimintaa. Tarvittaessa tuuppaamme toisiamme vähän eteenpäin sekä jaamme tietoa, taitoa, ajatuksia ja kokemuksia. Sekä taatusti nauramme paljon.
Kerttu toimii aktiivisesti verkossa.
Tutustu, tule mukaan keskusteluun ja ole Kerttu.
Lisätiedot: Annika Saarikko p. 040 7446 770,
kerttuverkko@gmail.com
sunnuntai, 25. tammikuuta 2009
perjantai, 23. tammikuuta 2009
I ♥ Kerttu-verkosto
Internet- julkaisu Verkkoapilassa kirjoitettiin tänään uudesta Kerttu- verkostosta. Ks. artikkeli "Keskusta tuudittautunut Lehtomäki- syndroomaan". Kirjoituksen perusteella osuuteni näyttäytyy paljon suuremmalta kuin se todellisuudessa on, sillä en ole ollut (vielä) mukana kehittämässä verkostoa, vaan olen suhtautunut siihen avoimesti ja kertonut lähteväni innolla mukaan. Haastatteluun minut pyydettiin lähinnä tuoreen aktiivi- keskustalaisen roolissa ja verkoston kohderyhmään kuuluvana. Tämä kaikille siis tiedoksi.
Odotan innolla huomista Vaikuttava nainen- seminaaria, muiden vaikuttavien naisten tapaamista ja verkoston perustamiskokousta! I ♥ Kerttu-verkosto.
Odotan innolla huomista Vaikuttava nainen- seminaaria, muiden vaikuttavien naisten tapaamista ja verkoston perustamiskokousta! I ♥ Kerttu-verkosto.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)