"Kerttu-verkosto on olohuone valovoimaisille naisille."
Kyllä, juuri näin. Oli ihanan voimauttavaa viettää viime lauantai valovoimaisten kerttujen kanssa. Nyt jaksan taas entistä paremmin vastata henkisen olohuoneemme ulkopuolisiin haasteisiin! Rohkeus ei ole röyhkeyttä.
Sekä paneelissa että muissa päivän keskusteluissa nousi esiin valtavasti erilaisia näkökulmia ja raikkaita ajatuksia, joista osasta ehdimme vain raapaista pintaa. Toisaalta, henkilökohtainen kovalevyni tuntui loppuillasta täyttyneen siihen malliin, etten ehkä olisi enää pystynytkään sisäistämään enempää. Totesimmehan yhdessäkin, että yhteiskunnalliset asiat vaativat todellista paneutumista ja kriittistä keskustelua. Ne ovat sen arvoisia.
Olin tyytyväinen sunnuntain Hesarin juttuun paneelistamme, mutta äimistyneenä olen nyt päässyt myös läheltä seuraamaan miten otsikoita tekemällä tehdään. Tästä voimme vaikka ottaa malliesimerkin tulevia Kerttu-verkoston tilaisuuksia varten. Olisi nimittäin hyvä järjestää yksi seminaari liittyen viestintään ja tiedotukseen. Seuraavana, 3.10., onkin vuorossa TalousKerttu Lahdessa.
Löydä Sinäkin sisäinen kerttusi ja tule mukaan!
maanantai, 31. elokuuta 2009
torstai, 6. elokuuta 2009
Löytynyt: lisää Helsingin keskustanaisia
City-areena (15/2009):
Viitaten juttuunne Riikka Mannerista (City 14/2009) toivon, että viimeistään nyt eräiden putkinäkö laajenee, sillä niin uskomatonta kun se esim. toimituksenne mielestä onkin, niin meitä alle kolmekymppisiä kepulaisia kaupunkilaisnaisia on olemassa! Ja enemmän kuin itse asiassa tiedättekään. Toisin kuin vielä valitettavan suuri osa stadilaisista, me emme allekirjoita sitä harhaa, että ihmisen perusarvomaailmaa voisi määrittää tämän asuinpaikka vaan olemme valinneet puoluekantamme erittäin harkiten. Ja olemme äärettömän tyytyväisiä valintaamme - eikä vähiten sen positiivisen hämmenyksen takia, jonka stadilainen kepulainen saa esim. vaalityön tai pussarihengauksen yhteydessä aikaan. Tervetuloa joukkoomme rohkeaan, vaikka Edistyksellisten Keskustanaisten skumppaa & aivojumppaa- iltoihin.
Kristiina Ruuskanen, stadilainen kepulainen,
puheenjohtaja, Rööperin Keskustanuoret
-Kiitos City palautteeni julkaisemisesta! *krisse

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)