"Se, että on merkinnyt jotain muille ihmisille" on usein vastaus lähellä kuolemaa olevilta ihmisiltä kysymykseen elämän tärkeistä asioista. Näin olen jostain kuullut. Omiin kokemuksiin peilaten on helpo yhtyä tähän ajatukseen. Vaikeammaksi menee kun pohtii tämänhetkistä merkitystään. Tai, ehkä sen vain tekee vaikeaksi, näin yksineläjänä.
Huokaiskaa helpotuksesta, en aio avautua itseäni säälien. Ei ei. Olen kait joskus jopa todennut, että "elän yksin, mutten yksinäisesti". Ja se pitää paikkansa, sillä merkitsen. Ja teen merkityksellisiä asioita. Välillä yksin, usein yhdessä.
On minulla silti lupa tuntea välillä yksinäisyyttä. Viime viikon aikana tunsin oloni aika lailla yksinäiseksi, vaikka olin suurimman osan ajasta muiden ihmisten ympäröimänä. Nyt viikonlopun olen ollut suurimman osan ajasta yksin, mutten ole tuntenut itseäni lainkaa yksinäiseksi. Hassua.
Vaikka nyt kirjoittamillani riveillä ei olisi merkitystä kuin itselleni, on yksin eläminen yleisesti teemana aika kiinnostava. Vaikuttaa, että se olisi nyt saamassa isompaa, ansaitsemaansa, roolia myös yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tämä käy ilmi esimerkiksi viime päivien Hesarin mielipidekirjoittelusta.
Yksin tai kaksin, ollaan yhdessä. Ja, yhteyksissä!
