Hei me ulkoistetaan! - Myös demokratia?

Kuinka moni suomalaisista ymmärtää arvostaa sitä, että meillä on olemassa oppositio? Tällä hetkellä tosin vaihtelevasti toimiva, mutta aito ja oikea oppositio, jolla on tosiasialliset mahdollisuudet olla ja elää sekä yrittää haastaa hallitusta. Vaikka viime aikainen oppositiopolitiikka onkin purrut lähinnä omaa nilkkaansa ja tehnyt kaikkensa opositiossa olevien puolueiden kannatuksen laskun eteen, arvostan sitä silti. Siis sitä oppositio-instituutiota. Siis demokratiaa.

Joskus nähdäkseen lähelle, on mentävä kauas. Näin tein. Ja näin. Tansania on periaatteessa demokraattinen tasavalta, jossa on monipuoluejärjestelmä. Ja puolueita siellä piisaakin. Mutta vain yksi on “the ruling party”. Wikipediassa kuvataan Tansanian demokratiaa termillä one party dominant system. Eli oikeasti siellä on vain yhdellä puolueella tosiasiallinen mahdollisuus muodostaa hallitus. Periaatteessa muut puolueet toimivat ja osalla on jopa muutama kansanedustaja, mutta valtapuolueen sanelupolitiikka on realismia.CCM:llä taitaa olla yli 90% parlamentin paikoista. Kyseinen puolue myös jatkuvasti vahvistuu vahvistumistaan ja kasvaa kasvamistaan, muiden pienempien sinnitellessä vanavedessä. Kaipuu aidoista vaihtoehdoista yllätti matkailijankin.

Kyseinen Tansania-fiilistely liittyy parin viikon takaiseen DEMO ry:n gender-työryhmän reissuun, jolla minulla oli ilo olla mukana. DEMO eli Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö ry. on suomalaisten eduskuntapuolueiden yhteistyöjärjestö. Se toimii demokratian edistämiseksi tukemalla suomalaisten puolueiden ja kehitysmaiden poliittisten liikkeiden välisiä yhteistyöhankkeita. DEMO siis työskentelee demokratian edistämiseksi, samalla tukien puolueiden välistä yhteistyötä ja vastavuoroista oppimista eri maiden välillä. Aivan törkeän hyvää työtä.

Tansaniassa on keskitytty naisten poliittisen osallistumisen ja osallisuuden vahvistamiseen. Pääsin itse todistamaan historiallista hetkeä kun naiset yli puoluerajojen juhlistivat perustamansa yhteistyöelin Tanzania Women’s Cross-Party Platformin avajaisia. Tilaisuuteen osallistui parin päivän varoitusajalla noin 500 naista eri pulueista. Vaikuttavaa. Ja jotain täysin ennestään kuulumatonta Tansanian poliittisessa historiassa: Aitoa ja tasa-arvoista yhteistyötä yli puoluerajojen. Vielä naisten tekemänä!

Jotta en eksyisi fiilistelemään enempää, niin palaan alun demokratia- ja oppositiohehkutukseen. Koin Tansaniassa näyn siitä, että suomalaiset saattavat aika nopealla aikataululla tulla tarvitsemaan samanlaista demokratiakasvatusta, jossa tansanialaiset ovat viime aikoina kunnostautuneet.

Valotan asiaa esimerkin avulla. Nimittäin, jos suurin osa suomalaisista on sitä mieltä, että koko maa olisi tulevaisuudessa hyvä pitää asuttuna, mutta vain murto-osa uskoo, että se on mahdollista, olemme pelottavassa tilanteessa. Tästä on pääteltävissä, että suomalaiset eivät ymmärrä tekevänsä itse tämän valinnan äänestämällä poliitikkoja jotka joko kantavat huolta koko Suomen hyvinvoinnista ja alueellisesta tasa-arvosta tai eivät. Tai sitten suomalaiset eivät ymmärrä parantavansa omien näkemystensä vastavoimien tilannetta jättämällä itse äänestämättä. Joko tai tai miten vain, asennevammoja ja ulkoistamista on havaittavissa:

“Joku muu hoitaa, ei mun tartte.”
“Paskakeli, ei jaksa raahautuu äänestää.”
“En mä tienny ketä äänestää, ne on kaikki samanlaisia. – Teitkö vaalikoneen, juttelitko yhdenkään ehdokkaan kanssa? “No en mä jaksanu.”

Demokratia, tähän mennessä yksi parhaista ihmiskunnan keksinnöistä, on uhattuna – ihan täällä meidän omalla etupihalla.

*krisse
Helsingin Keskustanuorten pj.

Kirjoitus on julkaistu myös: http://aidantoisellapuolen.wordpress.com

Viimeinen matka

Ja minä lähden. Mutta linnut jäävät ja laulavat ja minun maisemani jää, vihreät metsät ja järvi. Monta iltapäivää taivaat ovat sinisiä, kirkkaita ja kellotornin kellot kaikaavat niinkuin nyt iltapäivänä. Ihmiset jotka ovat minua rakastaneet jäävät, kun lähden. Ja joka päivä kylä puhkeaa uuteen eloon. Mutta minun henkeni on aina vaeltava kaihoisasti maisemani autereisessa hämyssä.

Jos tiedätte, mistä tämä tekstinpätkä on, kuka sen on kirjoittanut, niin vinkatkaa, kiitos. Se luettiin tätini hautajaisissa ja kosketti kovasti. Lähde jäi surun keskellä kysymättä sen lukijalta.

Matka naiseksi

Suomi on täynnä selviytyjiä. Tarvitseeko niin olla, on eri asia. Vastoinkäymiset kasvattavat ihmistä, mutta niidenkin täytyisi olla kohtuullisia. Liian usein näin ei ole.

Muutama viikko sitten Anna-lehdessä (4.3.2010) julkaistiin minusta juttu Matka naiseksi-palstalla. Kirjoitus poiki paljon rohkaisevaa palautetta, lämmin kiitos kaikille kommentoijille. Iloitsen erityisesti siitä, että annoin ajattelemisen aihetta ja ehkä jossain määrin vertaistukea samankaltaisia asioita kokeneille ihmisille, tutuille ja tuntemattomille. Voi kun olisimme aikoinaan jo löytäneet toisemme ja kohdanneet näitä asioita yhdessä. Selviytyneet yhdessä. Voimaa teille kaikille! Tiedätte keitä olette.

Rajan määrittely oman yksityisyyden kanssa on joskus haastavaa, mutta koska olen aina puhunut avoimesti omista kokemuksistani ja taustastani, koin haluavani jakaa niitä myös Annassa. Suomessa pitäisi voida puhua entistä avoimmemmin ja enemmän yhteiskuntamme (=ihmisten) kipukohdista, kuten äitien ja isien alkoholismista sekä lasten yksinäisyydestä ja liiasta vastuun kantamisesta liian nuorena.

Sosiaaliporno eli julkinen mässäily yksityisasioilla on eri juttu. Tarvitsemme lisää asiallista eli ihmisen näköistä ja kokoista keskustelua. Avautumiseni Annassa oli oma askeleeni tähän suuntaan.