torstai, 27. toukokuuta 2010

Maailma Kylässä

Tulevana viikonloppuna järjestettävä Maailma Kylässä-festari on vakiinnuttanut paikkansa helsinkiläisten ja muiden suomalaisten tapahtumakalenterissa. Pienestä festarista on tullut iso ja "vakavasti otettava" tapahtuma. Lämminhenkisyys on onneksi säilynyt. Usein myös aurinko on suosinut, toivottavasti tänäkin vuonna!

Alla fiilistelevä kuva naisten keskinäisestä poliittisesta yhteistyöstä yli kansallisuuksien ja puoluerajojen, viitekehyksenä DEMO ry ja paikkana Tansania. Tavataan demokratiateltassa!



http://www.maailmakylassa.fi/
http://www.demofinland.org

torstai, 13. toukokuuta 2010

Kerjäläisiä pitää auttaa (HS 13.5.)

Palasin mielipidepalstalle nopeasti.

HS kertoi (Kaupunki 12. 5.) kokoomuksen ja Amnestyn linjausten eroista liittyen romanikerjäläisiin. Kokoomus ajaa kerjäämisen kieltoa, jonka myötä romanien hätä siivottaisiin pois suomalaisten silmistä. Seurauksena poliisin ja vartijoiden työmäärä kasvaisi. Väitän, että myös kansalaisten turvattomuus lisääntyisi, sillä vartijoilla ja muureilla on tapana lisätä eriarvoisuutta eikä poistaa sitä.

Ihmislähtöiset ratkaisut löytyvät Amnestyn ehdotuksesta: romanivähemmistön tilannetta tulee parantaa Euroopan tasolla. Tässä Suomi voisi ottaa johtavan aseman ja olla uudenlaisen siviilikriisinhallinnan kärkimaa.

Sosiaalialan ja työllistämisen osaajia kannattaisi jalkauttaa kartoittamaan saapuneiden aito halu ja kyky tehdä töitä Suomessa. Projektiluontoinen tukipiste olisi kustannuksiltaan vain murto-osa vartioinnin lisäämisen hinnasta.

Jos kohtaisimme kerjäläiset apua tarvitsevina ihmisinä emmekä rikollisina, voisimme löytää ratkaisut myös siihen, miten romaneja välittävät ihmiskauppiaat paljastettaisiin.

tiistai, 11. toukokuuta 2010

Yksin eläminen ei vastaa mielikuvaansa (HS 10.5.)

Tuli taas asiaa Hesarin mielipidesivulle:

"Helsingin Sanomat uutisoi 9.5.2010 Mari Kiviniemen ja Annika Saarikon avauksen yksinelävien yhteiskunnalliseen asemaan paneutuvan politiikkaohjelman tarpeellisuudesta. Toimitus otsikoi vakavan ja erittäin tarpeellisen asian sinkkuohjelmaksi. Sinkkuus käsitteenä herättää mielikuvia, jotka eivät vastaa suomalaisten yksinelävien joukkoa. Harhaanjohtavat mielikuvat puolestaan heikentävät yksinelävien tilanteen ymmärtämistä. Tämän vuoksi kansalaisten, poliitikkojen ja toimittajien on tärkeää ymmärtää oikea tilanne, joka yllättäen haastaakin perinteiset stereotypiat.

Suurin osa yksin asuvista suomalaisista on 45-64 vuotiaita. Nuorten, 18-29 vuotiaiden sinkkuus-käsitteeseen perinteisesti sopivien ihmisten osuus yksineläjien joukosta on viime aikoina jopa vähentynyt. Puolet kaikista yksinelävistä on 30-64 vuotiaita. Yhteensä yksineläviä on Suomessa miljoona.

Tilasto- ja tutkimustiedon vajavaisuus ja koulutuksen puute yksin elämisestä ovat johtaneet siihen, että yksinelävien tilannetta saatetaan esimerkiksi sosiaali-ja terveyspalveluissa jopa vähätellä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tulisi pikaisesti tarttua tutkimusta ja selvityksiä kipeästi tarvitsevaan väestöryhmään."