Alkoholistin vaimo (HS Mielipide 14. 9.) pyysi neuvoja miehensä alkoholin käytön lopettamiseksi. Aiheesta voisi hyvinkin perustaa kansallisen niksinurkan, sillä niin moni suomalainen aiheuttaa tai kohtaa alkoholiongelmia.
Tarve näppärille korkki kiinni -kotikonsteille huutaa, että meillä on vakava yhteiskunnallinen alkoholiongelma.
Vaikuttaa siltä, että itse ongelman eli alkoholin liikakäytön lisäksi tarjolla oleva hoito ei vastaa tarvetta. A-klinikoilla on pitkät jonot, eikä sosiaalitoimesta anneta maksulähetteitä hoitoon. Järvenpään sosiaalisairaalan asiakaspulasta johtuva taloudellinen ahdinko on yksi esimerkki. Vaikka, kuten alkoholistin vaimo kertoo, ei sinne kunnon ihminen haluaisikaan.
Äitini ura alkoholistina alkoi, kun olin viisivuotias. Alkoholismia kesti 20 vuotta. Onneksi hän jätti perheemme, ja isäni jaksoi yksinhuoltajana huolehtia minusta ja pikkuveljestäni. Elämä alkoholistin kanssa olisi ollut hirveää.
Niksini teille, jotka joudutte elämään alkoholistin kanssa: puhukaa ongelmasta muiden läheistenne kanssa.
Lapset ja nuoret, puhukaa keskenänne ja muille aikuisille. Yllätytte, kuinka moni jakaa saman kokemuksen. Samalla ymmärrätte, ettei alkoholin aiheuttama tuska ja häpeä koske vain teitä.
Kenenkään ei pidä joutua kantamaan läheisen alkoholismin aiheuttamaa surun viittaa yksinään. Suomalaisten alkoholin liikakäyttö on meidän kaikkien yhteinen ongelma. Erilaisia hoitomahdollisuuksia on lisättävä ja alkoholin verotusta tulee korottaa.
Henkisten haavojen ehkäisemiseksi kouluissa on valistettava siitä, ettei ole lapsen syy eikä häpeä, vaikka äiti tai isä juo.
Äitini raitistui, koska muuten hän olisi kuollut. Keino kai sekin.
Kristiina Ruuskanen, Helsinki
torstai, 16. syyskuuta 2010
lauantai, 11. syyskuuta 2010
Hanaa!
Hanaa!, originally uploaded by krisseruuskanen.
keskiviikko, 1. syyskuuta 2010
Ihana projekti - kerrankin
Osallistuin tänään elämäni parhaimpaan projektiin. Projektin haku-, teko- ja arviointiaika oli vain muutaman tunnin mittainen. Minulla aikaa meni kymmenen minuuttia, nyt projektin jakamiseen ja levittämiseen toiset kymmenen minuuttia päälle. Ei paha.
Kirjoitin siis 140 merkin kirja-arvostelun ja lähetin sen Twitterin kautta @GOOD:lle. He lupaavat julkaista ainakin viisitoista parasta arvostelua.
Sivuilla kerrottiin Steve Jobsin sanoneen, etteivät ihmiset enää lue kirjoja. Jobsin mukaan 40 prosenttia amerikkalaisista lukee enimmillään yhden kirjan vuodessa, jos sitäkään.
Testatakseen tätä, GOOD avasi mini-projektin kirja-arvosteluiden keräämiseksi. Näin kesän jälkeen he olettivat amerikkalaisten ehkä lukeneen ainakin sen yhden kirjan. Ehkä arvostelujen joukkoon kelpaa yksi suomalaisenkin tekemä. Suosittelin:
"Trouble holding on to love? Treat yourself w perspective: No deeper commitment than to love a maybe existing person http://amzn.to/10K0kh"
Hirmu kivaa!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Moottoriurheilua ei pidä ylenkatsoa ja sille voi myös naisen sydän sykkiä. Lisää tätä!