Yksin vanhempana

Suomessa on noin 120 000 yhden vanhemman perhettä. Kaikista lapsiperheistä yhden vanhemman perheitä on yksi viidesosa. Pääkaupunkiseudulla vastaava luku on jopa kolmekymmentä prosenttia.

Yhden vanhemman perheet ovat nykyään siinä määrin tavallinen ilmiö, että vanhempien ero kaatuu enää harvoin lapsen niskaan koulukiusaamisena. Muut erot ovat silti voimissaan.

Se, onko kotona yksi vai kaksi vanhempaa, asettaa suomalaiset lapset lähtökohtaisesti keskenään monella tavalla eriarvoiseen asemaan.

Vanhempainvapaalla olevia yhden vanhemman perheitä on noin 6000. Yhden vanhemman perheiden liitto vaatii parannusta lapsen oikeuteen olla kotihoidossa yhtä kauan perhemuodosta riippumatta. Miksei lapsen vanhemmilla tosiaan voisi olla mahdollisuus pitää äitiys-, isyys- ja vanhempainlomaa, vaikka vanhemmat eivät enää tai vielä asuisikaan yhdessä?

Tämä oikeus voisi syntyä vanhempien yhteisestä hakemuksesta. Eihän vanhemmuus mihinkään katoa, vaikkei parisuhdetta enää olisikaan. Ennen kaikkea, lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa riippumatta siitä, millä tasolla vanhemmat ovat keskenään kanssakäymisessä.

Kun molemmat vanhemmat vastaavat lapsen hoidosta erosta huolimatta, jää molemmille aikuisille, mutta erityisesti niin kutsutulle lähivanhemmalle, paremmat mahdollisuudet yhdistää työ- tai opiskeluelämä, luottamustoimet ja lapsen hoiva keskenään.

Vanhemman mahdollisuudet toteuttaa itseään ja olla aktiivinen osa yhteiskuntaa heijastuvat luonnollisesti monella tavalla myös lapsiin. Vanhempien koulutustaso ennakoi jossain määrin lasten koulutuspolkuja myös Suomessa. Päätyväthän korkeakoulutettujen vanhempien lapset suuremmalla todennäköisyydellä yliopistoihin kuin matalammin koulutettujen perheiden vesat. Tästäkin syystä on hälyttävää, että 1990-luvun lopusta lähtien yksinhuoltajaäitien koulutustaso on ruvennut jäämään muita äitejä matalammaksi. Seuraukset näiden yksinhuoltajien lasten elämään voivat olla kauskantoiset. On jo olemassa viitteitä siitä, etteivät näiden perheiden lapset esimerkiksi päätyisi lukioon yhtä usein kuin muiden perheiden. Se on eriarvoistavaa kehitystä jo hyvin nuoresta lähtien.

Myös yhden vanhemman perheiden mahdollisuuksista kouluttaa lapsiaan ja itseään täytyy pitää huolta. Sellaisellakin pienellä käytännön parannuksella kuten lastenhoidon järjestämisellä iltatenttien yhteyteen, voi olla merkittävä vaikutus yhden vanhemman perheen tulevaan toimeentuloon.

Opiskelumahdollisuuksien parantamiseksi voitaisiin myös helpottaa yksinhuoltajien opintolainojen takaisinmaksua. Vuonna 1994 poistettu opintotuen huoltajakorotus ei sekään olisi huonompi idea palauttaa takaisin käytäntöön.

Alkuperäinen teksti julkaistu 29.12.2010 Suomenmaa-lehdessä

Ikäihmisten ankea arki muutettava paremmaksi #aamunaatos

Kotihoidossa työskennelleet kertovat, että osalla helsinkiläisistä vanhuksista arki on epäinhimillistä, mutta työntekijällä ei ole resursseja tai aikaa auttaa. Siinä koetellaan hoiva-alan työntekijän etiikkaa ja jaksamista. Me kaikki haluamme parasta vanhuksillemme. Tämän tahdon täytyy toteutua käytännössäkin. 

Oman lisänsä tuovat vanhusten yleistyvät alkoholiongelmat. Myös vanhusten taloudelliseen ja henkiseen hyväksikäyttöön törmätään yhä useammin. Työntekijät piipahtaessaan vanhusten kodeissa näkevät merkit tästä, mutta keinoja puuttua tilanteeseen ei ole. Ilmoitus vanhustenpalveluihin johtaa harvoin asian tutkintaan.

Yksisilmäinen kotihoitomantra on haitallista. Moni vanhuksista haluaisi vanhainkotiin. Heille on pääasia, että olo on turvallinen ja arki on hyvää.

Omaishoito-kotien arki Helsingissä pyörähtää päälaelleen tilanteessa jossa, yleensä itsekin ikääntynyt omaishoitaja joutuu sairaalahoitoon. Kriisipaikkojen etsiminen esimerkiksi sosiaalipäivystyksen kautta on jo pidempään ollut vaikeaa. Meidän täytyy varautua näiden tapausten lisääntymiseen. Miten muuten voidaan edes olettaa, että yhä useampi rupeaisi omaishoitajaksi? Jos takaraivossa on aina pelko, että miten me sitten pärjäämme.. 

Tämän aamunaatoksen inspiroi Yle Helsingin uutinen Suurkaupunkien ikäihmisillä ankea arki.

Tulen vielä palaamaan aiheeseen kevään aikana, sillä ongelmakohtien osoittamisen lisäksi on tärkeää esittää ratkaisuja. Älä epäröi kertoa omia ajatuksiasi aiheesta.

Laman lapset haastavat suuret ikäluokat

90-luvun lama näyttäytyi minulle, koululaiselle, kuluneina koulukirjoina ja ankeampana kouluruokana. Lisäksi, yht'äkkiä osa luokkakavereista muutti vaatimattomampiin asuntoihin ja taksin ajamisesta tuli monen isän uusi ammatti.

Meidän perheen arki pysyi suht samana, yhden vanhemman perheen tiukan taloudenpidon näköisenä. Jos yksinhuoltajaisäni olisi menettänyt työpaikkansa, kuten niin moni muu, olisivat muutokset meidänkin kohdallamme olleet suuria. Taistelua arkemme silti oli, isäni on jälkikäteen kertonut. Pelko ja turvattomuus eivät isältä minulle ja pikkuveljelleni onneksi silloin välittyneet. Ymmärsimme silti, että Suomessa ja elinympäristössämme oli tapahtunut jotain hyvin poikkeuksellista.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen haastoi tänään muut puolueet kilpailuun siitä, mistä puolueesta valitaan eniten alle 30 vuoden ikäisiä ehdokkaita eduskuntaan. Suurten ikäluokkien edustajana Laaninen osoittaa vaatimuksellaan nuorten esiinmarssista rohkeutta. Meidän, laman lasten, on nimittäin lähdettävä päätöksentekijöiksi ennen kaikkea sen takia, että loisimme vastavoiman suurten ikäluokkien kotiin päin vedolle.

Suomen tulevaisuuden ja jo tämänkin päivän suuria kysymyksiä on sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen. Nuorten ikäluokkien taakka ei saa käydä kohtuuttomaksi suurten ikäluokkien siirtyessä pois työelämästä. Näin on nyt käymässä.

Laman lasten, nykyisten alle kolmekymppisten, täytyy pyrkiä ja päästä päätöksentekijöiksi myös sen takia, että me ymmärrämme oman nahkamme kautta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden merkityksen. Me emme ole itsekäs sukupolvi. Samanarvoisuuden eteen on tehtävä töitä - jotta tiedämme ja tunnemme olevamme samassa veneessä kanssaihmisten kanssa. Jotta haluamme ja voimme jatkossakin kokea elävämme pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa. 

Minusta, laman lapsesta, on tullut hyvinvointivaltion suurin puolustaja. Haluan mukaani kaikki suomalaiset.

Kapuajan kiitos avustasi!

Hei kanssakapuaja!

Vuosi 2010 oli minulle kapuamisen vuosi. 9kk ja ylikin me 16 kapuajaa keräsimme varoja Malawin äitiysterveyden parantamiseen ja syyskuussa 2010 veimme apua perille. Reissulla tuli valloitettua myös 3002 m korkea Mt.Mulanje (huh huh, huimaa..). Ennen kaikkea, malawilaiset ja maan luonto valloittivat meidän sydämemme.

KIITOS, ETTÄ OLET KAVUNNUT KANSSANI! Yhteensä Kapua Malawi 2010 on kerännyt yli 78 000 euroa Väestöliiton Malawin kehitysyhteistyökohteeseen. Minun kauttani lahjoituksia on tullut tähän mennessä 5 560,50 €.

Olen nähnyt, että apumme merkitsee. Kiitos, että kuulut joukkoomme joka ajattelee, että synnyttäminen on elämän, ei kuoleman kysymys - myös kehitysmaiden ihmisten kohdalla.

Toivotan Sinulle iloa ja valoa vuodelle 2011 ja suosittelen lämpimästi osallistumaan kehitysyhteistyöhön, se antaa paljon!

Lämpimästi tuestasi kiittäen,

Kristiina Ruuskanen a.k.a Krisse-Kapuaja

 

p.s. Jos haluat vielä tehdä lahjoituksen, niin ehdit: Saaja: Väestöliitto, Tili: 174530-97958, Viite: 246