Olen syntyperäinen helsinkiläinen jonka kosketuspinta kotimaisen ruoan tuotantoon perustuu pitkälti ruokaketjun loppupään kuluttajan rooliin. Kaupunkilaisten ikätoverieni kanssa käytämme paljon rahaa reilun kaupan tuotteiden ja luomutuotteiden hankkimiseen. Hinnat ovat välillä päätä huimaavia, mutta eettisyyden lisäarvo tuotteissa on meille tärkeää. Koemme vaikuttavamme kenialaisen kahvinviljelijän koko kyläyhteisön hyvinvointiin ostamalla paketin reilun kaupan kahvia. Suomalaisen viljelijän hyvinvointi ja maaseudun yhteisöjen elinvoimaisuus on näillä mielikuvamarkkinoilla jäänyt toissijaiseksi.
Suurin osa ostamistamme reilun kaupan tuotteista on ulkomailla tuotettua. Paluuta tekevistä pienleipomoiden kivijalkamyymälöistä ja kasvavasta lähiruokatrendistä huolimatta, eivät suomalainen ruoka ja suomalainen kuluttaja kohtaa ainakaan kaupungissa riittävässä määrin. Tilanne on absurdi sekä suomalaisen kuluttajan että suomalaisen tuottajan kannalta.
Muutaman viime vuoden aikana olen kuullut monelta eri taholta ympäri Suomea huolestuttavaa viestiä; moni maataloustuottaja harkitsee vakavasti jatkamistaan alalla. Syynä on alkutuotannon kulujen jatkuva kasvu. Viljan, rehun ja lannoitteiden hinnat jatkavat nousuaan, samalla kun tuotteen myyntihinta laskee. Eli maataloudesta elantoansa hankkivien yrittäjien leipä ohenee ja kapenee siinä määrin, ettei maanviljelijä välttämättä pysty enää elättämään työllään itseään ja perhettään. Tilannetta voi kuvata roikkumisena löysässä hirressä.
Moni kaupunkilainen on valmis maksamaan jopa triplahinnan reilun kaupan tuotteesta, mutta lisäarvo suomalaisen tuotteen ostamisesta ei yllä samalla tasolle. Huolimatta siitä, että kotimaisen tuotteen kalliimpi hinta johtuu tai ainakin sen pitäisi johtua siitä, että tuottajalle maksetaan työstään oikeudenmukaisesti. Sama logiikka, mutta eri lopputulos.
Suomalaisten keskinäinen kohtaamattomuus on jo siinä pisteessä, että yhä useampi nuori kaupunkilainen tuntee ikätovereidensa arjen Lontoossa ja Pariisissa paremmin kuin Ähtärissä ja Kajaanissa. Ymmärryksen rakentamiseen kaupunkien kuluttajien ja maakuntien tuottajien välille ei näin ollen riitä kerran kesässä Senaatintorille pystytetty muutaman päivän maakuntatori. Sitä paitsi, iso osa stadilaisista on juuri silloin lomalla, maaseudulla. Kunpa useampi kaupunkilainen kuluttaja pääsisi lomien aikana tai muuten järjestettynä tutustumaan maaseudun elinkeinoihin ja erityisesti siihen arkeen jota ikätoverinsa ruokaa tuottaessaan elävät. Siitä syntyisi riittävän vahvoja hyvää tekeviä mielikuvia ohjaamaan kulutusvalintoja myös kaupan hyllyllä.
Suomalaisen ruoan tuottajan parhaat ystävät löytyvät kaupungeista. Toivon, että joukkomme kasvaa ja saa myös maaseudun ihmisiltä hyväksynnän puhua suomalaisen ruoan puolesta, kaupunkilaisuudestamme huolimatta.
Kristiina Ruuskanen
Helsinki
