Markku Piispanen kysyi (HS Mielipide 21.2.) kuka ajaisi sinkkujen asioita. Hän osuu kirjoituksessaan oikeaan, että moni eduskuntavaaliehdokas ajaa perheiden etuuksien ja hyvinvoinnin kasvattamista. Siinä ei ole mitään väärää, mutta koska yhden aikuisen kodit ovat jo yli miljoonan suomalaisen arkea, on tärkeää, että myös yksineläjien ääni kuuluu päätöksenteossa. Rohkenen samassa yhteydessä puhua myös yhden vanhemman perheiden puolesta.
Piispasen verotuksellisten parannusten lisäksi yhden aikuisen arki on tehtävä näkyväksi myös palvelujärjestelmässä. Yksin eläminen ei automaattisesti tarkoita köyhyyttä, mutta sen riski on parisuhteessa eläviä huomattavasti suurempi. Sama pätee sosiaalisen köyhyyden riskiin, ihmis- ja läheiskontaktien pienempään määrään. Yksinhuoltajilla työn joustamattomuus voi syöstä perheen todelliseen kurimukseen.
Sosiaali- ja terveyspalveluissa ei tällä hetkellä kohdata ihmistä riittävästi yksin elämisen näkökulmasta, tarjoten erityisesti yhden aikuisen talouksille suunnattua tukea – huolimatta siitä, että esimerkiksi suurin osa toimeentulotuen saajista on yksineläjiä ja lapsiperheköyhyydessä yksinhuoltajaperheet ovat yliedustettuina.
Yhden aikuisen kodit on myös nähtävä voimavarana, ei sivuun jätettävänä kansanosana. Yksin eläminen ja yksinhuoltajuus voivat osua kenen tahansa kohdalle, osalle se on oma valintakin. Yhden aikuisen kodeilla on paljon annettavaa ja yksineläjien mahdollisuuksiaan auttaa esimerkiksi yksinhuoltajaperheiden arjessa tai toimia sijaisvanhempana lastensuojelulapselle on tuettava.
Yksineläjä saa halutessaan myös keskittyä ihan vain omaan arkeensa ja kokea olevansa arvokas itsenään, ilman syyllistämistä muiden taholta.
Kristiina Ruuskanen, kansanedustajaehdokas, Helsinki
Tämän Hesariin lähettämäni kirjoituksen julkaisua odotin reilun viikon. Valitettavasti Markku Piispanen ei näytä saaneen muitakaan vastauksia tärkeään kysymykseensä. Toivottavasti tieto minun ja muiden työstä tavoittaa hänet muuta kautta.