Keskusta on tekevien osiensa summa

(Mielipide, Suomenmaa 19.8.)

Ministeri Marjatta Väänänen on Marjatan päivän tervehdyksessään ja Keskustanaisten tilaisuuksiin osallistuessaan ansiokkaasti valanut meihin uskoa, että keskustan on mahdollista saada takaisin kansalaisten luottamus ja nostaa kannatustaan. Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä.

Vaikka kuinka meistä keskustan "pelastustyö" nyt näyttäisikin isolta urakalta, niin sitä ei kenenkään tarvitse pelätä tai etenkään ottaa yksin vastuulleen - sehän merkitsisi lyyhistymistä taakan alle. Sen sijaan, jokainen keskustalainen valitkoon sen pienen asian tai tilanteen jonka parantamiseen tässä aatteessa ja liikkeessä osallistuu. Puoluejohto on varmasti itsekseen jo miettinyt mitä tilanne heiltä vaatii omien toimintatapojensa suhteen.

Perinteisesti, keskusta on aina ollut tekevien osiensa summa. Se tarkoittaa, että tupailtojen perään huutelemisen sijaan voi jokainen ihan itse sellaisen järjestää. Sain mahdollisuuden osallistua Puolangan keskustanaisten järjestämään ”tupapäivään” 13.8. ja Tarvon keskustanaisten iltatilaisuuteen 17.8. Molemmissa oli paikalla ilahduttavan paljon väkeä, myös uusia toimijoita, ja keskustelu oli vilkasta. Pääaiheeksi muodostui hyvin positiivisella tavalla: ”Mitä minä voin tehdä keskustan nousun eteen?”

Puolueen neuvottelukuntien kohdalla työntekijäresurssien vaatimisen sijaan (Suomenmaa 17.8.) on syytä miettiä, mitä muutoksia voidaan tehdä toiminnan ja osallistumisen tapoihin sekä keskustajärjestöjen yhteistyöhön, jotta tärkeitä asioita voidaan edelleen viedä eteenpäin vapaaehtoisvoimin. Tämä koskee koko järjestökenttää. Sitähän keskustan toiminta ytimeltään on, poliittista vapaaehtoistyötä.

Meidän jokaisen jaksamista helpottaa kun vastuuta jaetaan yhdessä ja myös uusille toimijoille. Jos uusia toimijoita ei näytä olevan, tarkoittaa se tiukkaa peiliin katsomisen paikkaa. Tämä maa on jätettävä tuleville sukupolville paremmassa kunnossa. Sama pätee keskustalaiseen järjestötyöhön, ja sillä viime kädessä mitataan johtavassa luottamustehtävässä onnistuminen, samoin kuin yhtenäisyyden vaalimisella.

Keskustan, sen järjestötyön ja politiikan tulevaisuus eivät ole kenenkään muun käsissä kuin meidän itsemme. Nyt on varottava sellaiseen tilanteeseen joutumista jossa osa toimijoista vaatii muita tekemään jotain asiaa ilman, että ryhtyy siihen itse. Tämän kaltainen muiden vastuuttaminen lähentelisi jo sosiaalidemokratiaa.

Käydään, hyvät kanssakeskustalaiset, vilkasta ja rohkeaa keskustelua politiikasta ja toimintatavoista perustuen tietoon ja järkeen, rehellisyyteen ja työhön. Vain toisten ja omien ajatusten haastaminen vaihtoehtoja esittämällä kehittää tätä yhteiskuntaa ja meitä itseämme sekä vie keskustan taas menestykseen.

Kristiina Ruuskanen

Keskustanaisten varapuheenjohtaja

Yksilön voima ja valta (Suomenmaa 27.7.)

Norjan joukkoampumisen ja samalla Suomen kouluampumistapahtumien mieleen palautumisen myötä, oman tajuntani on tavoittanut kaamea oivallus: ”Hetkinen, joku voi tosiaan kokea oikeudekseen ottaa minulta tai läheiseltäni hengen ihan vain tappamisen vuoksi”.

Siis toteuttaa yksilön valtaa muita ihmisiä kohtaan mitä kauhistuttavammalla tavalla.

Mielikuvitus on myös saanut muistikuvat keskustanuorten Elokouluista ja liittokokouksista värittymään verenpunaisiksi. Mitä jos..

Ajatus on melkein liian julma lausuttavaksi, mutta Norjassa se on nyt todellisuutta. Syvimmät osanottoni ampumistapahtumien uhrien läheisille.

Tragediasta tehdään analyyseja ja kirjoitetaan kolumneja – ja hyvä niin, sillä tätäkään tapahtumaa meillä ei ole varaa olla puimatta kunnolla.

Hiljaisen enemmistön on muututtava äänekkääksi. Se edellyttää, että yksilöt käyttävät omaa voimaansa väkivallan tekojen ja niihin yllyttämisen tuomitsemiseen. Huutaminenkin on sallittua, jopa suositeltavaa.

Mikään mittakaava tai asioiden käänteleminen nurinkurinkaan ei koskaan saa ymmärtämään murhaajan tahtotilaa. Enkä aiokaan ymmärtää. Tuomitsen!

Yksilön mahdollisuuksissa vaikuttaa toisten elämään ovat ihan erityisessä asemassa opettajat. Kuitenkin, nimenomaan yksilön omien mahdollisuuksien ymmärtämisestä koululaitoksen ohjauksessa, mieleeni nousee vain muutama opetustilanne.

Yläaasteella kuvaamataidon opettaja onnistui maalaamaan mieliimme kuvan keisarinvallan aikaisten sortovuosien synnyttämästä Suomen taide-elämän kultakaudesta ja väitti vakavalla naamalla, että mekin pystyisimme halutessamme samaan.

Muutamasta meistä on tullut taiteilija.

Lukion jälkeen kävin kansanopistoa, jossa opettajamme sai meidät ymmärtämään poliitikkojenkin olevan tavallisia ihmisiä ja yhteiskunnallisten muutosten olevan politiikan avulla mahdollisia.

Ainakin kaksi meistä on myöhemmin mennyt aktiivisesti mukaan poliittiseen järjestötyöhön. Prosenttiosuus kurssilaisista noin kaksikymmentä, hyvin motivoitu, siis.

Lähes kaksi vuosikymmentä kestäneeltä koulutuspolultani erotan muutamat hetket, jotka ovat ohjanneet minua ajattelemaan ihmisen omavastuuta elämästään.

Kouluja vahvempi vaikutus on ollut partiolla, isän neuvoilla ja työelämän kokemuksilla. Erilaisten ihmisten erilaisilla esimerkeillä.

Omatoimisuuden ja itsensä kehittämisen arvostaminen ovat tuoneet minut mukaan keskustalaiseen yhteisöön.

Unelma yhteiskunnasta, jossa jokainen saa omalla toiminnallaan pitää huolta itsestään ja läheisistään sekä nykykansalaisen passiivisen roolin kyseenalaistaminen ajavat eteenpäin.

Ne ovat horisonttini suuria linjoja, yhteiskunnallinen tehtäväni, jota täyttäessä ratkon muita, omiakin kehitystehtäviäni.

Konkreettisia yhteiskunnallisia tavoitteita, joihin yritän poliittisella toiminnalla vaikuttaa ovat muun muassa alkoholin kulutuksen vähentäminen, uusiutuvan energian osuuden kasvattaminen energiantuotannossa, yhden vanhemman perheiden tilanteen parantaminen ja hallintobyrokratian vähentäminen.

Saatan näitä tavoitteita ajaessani hyvinkin toimia esimerkkinä jollekin toiselle. Melko varmasti muutama ihminen muodostaa juuri toimintani perusteella kuvan poliittisesta ja keskustalaisesta toiminnasta.

Melkoinen valta minulla, yhdellä yksilöllä.

Keskustan nykyisen surkean kannatustilanteen ja ennen kaikkea halutun tulevaisuuden näkymän vuoksi haastan jokaisen lukijan miettimään omia poliittisia kehitystehtäviään ja miksei myös jakamaan niitä Suomenmaan palstoilla.

Ennen kaikkea toivon niitä jaettavan turuilla ja toreilla.

Enkä nyt tarkoita toisteltavan alkiolaisia teesejä, vaan tuotavan esiin ne konkreettiset yhteiskunnalliset muutokset, joihin haluaa olla vaikuttamassa ja joiden eteen on itse valmis tekemään töitä.

Niistä muodostuu keskustalainen tahtotila tässä ajassa ja arjessa.

Sellainen, jota kokoomuskaan ei keskikentälle tuppautuessaan voi itselleen omia. Sellainen, jonka myötä näsäviisaat kolumnistitkin joutuvat tunnustamaan politiikan vihdoin palanneen politiikkaan.

Kristiina Ruuskanen
Keskustanaisten varapuheenjohtaja

krisse.ruuskanen@gmail.com

Kolumni julkaistu Suomenmaan kolmossivulla 27.7.