OLIPA KERRAN HELSINKI

Haaviston kannalla

2012-01-25T10:33:00.000+02:00

Tein päätöksen tukea 2. kierroksella presidentiksi Pekka Haavistoa. Perusteina sekä järki- että tunnesyyt. Painavimpana ajatus siitä, millaisen Suomen haluaisin jättää perinnöksi lapselleni. Pekka on myös tehnyt minuun hyvän vaikutuksen kun on ollut ilo tavata häntä kehy- ja demokratiatilaisuuksissa. Keskustanaiset järjestönä jättää äänestyspäätöksen jokaisen omaksi asiaksi, tämä on henkilökohtainen kantani.

Sinut toisten kanssa

2012-01-06T13:26:00.000+02:00

Ihminen on sosiaalinen eläin. Meihin on sisäänrakennettuna perustarve olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Mutta onko sillä merkitystä, keitä nämä toiset ovat?

Nykyaikana korostetaan avoimuutta ja tehokkuutta myös ihmissuhteissa. Vaikka yhteiskunnallinen hypetys pyörii monipuolisen vuorovaikutuksen ja verkostoitumisen ympärillä, todellisuus saattaa olla toinen.

Elämänpiirimme ei ehkä ole niin rikas kuin uskottelemme muille ja itsellemme sen olevan. Suvaitsevaisuuden airueena itseään pitävä kosmopoliitti ei välttämättä ole koskaan ollut tekemisissä vammaisen ihmisen kanssa. Joillekin on vaivaannuttavaa olla vanhusten seurassa kun on vaikea keksiä mitä ”niiden” kanssa juttelisi.

Monen tuttavapiiri muodostuu ihmisistä, jotka ovat aikalailla samanoloisia ja -ikäisiä kuin henkilö itse. Kautta aikojen ystävyyssuhteet ovat tietysti muodostuneet samoja asioita jakavien kesken. Kuitenkin, jossain historian vaiheessa olemme myös olleet helpommin tekemisissä vanhusten, lasten ja vammaisten ihmisten kanssa.

Sellainen kehitys on huolestuttavaa, jossa eri väestönosat elävät arkeaan melko lailla erillään toisistaan. Ihmisten luokittelu ja lokerointi palveleekin lähinnä järjestelmälähtöistä ajattelua ja erottelevaa politiikkaa. Toivottavasti vallassa oleva hallitus ei tämän kaltaisen arvomaailman pohjalta ehdi tehdä korjaamattomia virheitä.

Samanlaisia on kaikkein helpoin suvaita. Ehkä vaatimus erilaisten ihmisten suvaitsemisesta on jo perusperiaatteeltaankin kohtuuton. Sen sijaan, olisiko kestävämpää ajatella, että olemme kaikki samanlaisia – vammaisuudesta, iästä, ihonväristä tai muista ominaisuuksistamme huolimatta.

Niitä, joille ajatus kaikkien ihmisten samankaltaisuudesta tuntuu vaikealta, voimme kannustaa testaamaan sen kestävyyttä tosi elämässä. Voivat yllättyäkin.

Se taitaa olla niin, että kun on sinut toisten kanssa niin on helpompi olla sinut myös itsensä kanssa.

Hyvää vuotta 2012 kaikille!

Ihmisen kokoinen väkivalta

2011-11-17T12:19:00.000+02:00

Lehtien pikku-uutisista on voinut viime aikoina taas lukea useista suomalaisista väkivallan teoista. Nainen surmattiin raa'asti, miesten ilta päättyi tappoon, isä epäillään lastensa murhasta..

Nämä uutiset eivät useinkaan ylitä television iltauutisten kynnystä ellei ole kyse poikkeuksellisen vakavasta tapauksesta – mutta siihen vaaditaan jo paljon, sillä suomalaiset ovat hyvinkin tottuneet väkivallasta uutisointiin.

Oletetun lintukotomme pinta lohkeilee palasina kun tarkastelemme väkivaltaa tilastojen valossa: Suomi on yksi Euroopan väkivaltaisimmista maista. Kuitenkin, vaikuttaa siltä, ettei itseymmärryksemme ole saanut riittävää herätystä taistellaksemme yhteiskunnan tasolla tätä surullista kehitystä vastaan.

Suomalaiset ovat lahjakkaita tappamaan toisiaan ja väkivallan hiljainen hyväksyntä periytyy sukupolvilta toisille. Jossain muualla olisi jo julistettu kansallinen hätätila.

Meillä sen sijaan puuhastellaan hankkeiden ja projektien kanssa, lakkautetaan turvakoteja ja vedetään resursseja pois ennaltaehkäisevältä työltä. Alueellinen epätasa-arvo väkivallan uhrien palveluissa on tosiasia. Monessa kunnassa hyvinvointiohjelman väkivaltakirjaukset jäävät rahan puutteen vuoksi hoitamatta.

Yhteiskunnallinen keskustelu väkivallasta ajautuu usein kiistelyksi siitä, kuka on suurin uhri ja kenen syystä. Sen sijaan pitäisi puhua keinoista torjua kaikkea väkivaltaa ja tunnustaa suomalaisia naisia, miehiä, vanhuksia ja lapsia koskeva vakava väkivallan uhka arjessamme.

Valistus, valistus ja valistus. Kouluihin pitää tehdä valtakunnallinen valistuskampanja ja armeijassa tavoittaisimme laajasti ikäluokkia. Eihän puolustusvoimillakaan pitäisi olla mitään sisäisen turvallisuuden parantamista vastaan?

Toki väkivaltatekojen rangaistuksiakin pitäisi koventaa ja alkoholin kulutuksella on aina ollut vahva osuutensa suomalaisessa väkivallassa.

Jotta ongelma ei vaikuttaisi niin isolta ja siksi mahdottomalta tarttua, kannattaa se arkipäiväistää ja tehdä ihmisen kokoiseksi. Sitähän suomalainen väkivaltakin on.

Jokainen meistä voi tehdä väkivallan vastaista työtä kysymällä oman kunnan ennaltaehkäisevistä väkivallan vastaisista toimista ja kyseenalaistaa niiden riittävyyden. Jos kysyjä on vielä kuntapäättäjä (mikä Suomenmaan lukijana on hyvin todennäköistä), sen parempi.

Vanhemmat voivat keskustella väkivaltaisesta käytöksestä lastensa kanssa ja olla yhteydessä myös kouluun kysyen, miten siellä kasvatetaan väkivallattomuuteen. Voimme tukea vapaaehtoistyön resursseja tai lähteä itse toimintaan mukaan auttamaan väkivallan uhreja. Voimme myös tehdä työtä alkoholin kulutuksen vähentämiseksi.

Keinoja siis on ja niitä voidaan keksiä lisää. Ydinkysymys lyömättömän Suomen rakentamisessa on, otammeko annettuna, että väkivalta kuuluu yhteiskuntaamme. Vai aiommeko vihdoin tehdä kaikille ymmärrettäväksi, ettei väkivalta ole hyväksyttävää. Meillä, teillä tai missään muuallakaan, missään tilanteessa.

Kristiina Ruuskanen, Keskustanaisten varapuheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu Suomenmaa-lehdessä 16.11.2011

Toisen näköinen

2011-09-24T14:16:00.000+03:00

Muutama päivä sitten pääsin haluamattani osalliseksi kahden teini-ikäisen tytön keskustelusta. Yksi osa ratikassa kuulemastani dialogista meni suunnilleen näin:

-Sä näytät tässä valossa ihan vähän Reese Witherspoonilta.
-Hei kiitti, tosi ihana kohteliaisuus, sä pelastit mun päivän.

Mitä ihmettä, kuka haluaa olla toisen ihmisen näköinen!? Tyttö oli nätti ihan itsenään.. Ehkä tämäkin on (huuto)merkki julkkis- ja kulutuskeskeisestä yhteiskunnastamme. Toivottavasti tytöt ymmärtävät jossain vaiheessa kunnioittaa itseään sen verran, että toivovat kohteliaisuuksia ihan omina itsenään. Itsekunnioitus on kuitenkin tärkeää yleensä elämässä ja erityisesti ihmisuhteita solmittaessa.

Keskusta on tekevien osiensa summa

2011-08-24T09:46:00.000+03:00

(Mielipide, Suomenmaa 19.8.)

Ministeri Marjatta Väänänen on Marjatan päivän tervehdyksessään ja Keskustanaisten tilaisuuksiin osallistuessaan ansiokkaasti valanut meihin uskoa, että keskustan on mahdollista saada takaisin kansalaisten luottamus ja nostaa kannatustaan. Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä.

Vaikka kuinka meistä keskustan "pelastustyö" nyt näyttäisikin isolta urakalta, niin sitä ei kenenkään tarvitse pelätä tai etenkään ottaa yksin vastuulleen - sehän merkitsisi lyyhistymistä taakan alle. Sen sijaan, jokainen keskustalainen valitkoon sen pienen asian tai tilanteen jonka parantamiseen tässä aatteessa ja liikkeessä osallistuu. Puoluejohto on varmasti itsekseen jo miettinyt mitä tilanne heiltä vaatii omien toimintatapojensa suhteen.

Perinteisesti, keskusta on aina ollut tekevien osiensa summa. Se tarkoittaa, että tupailtojen perään huutelemisen sijaan voi jokainen ihan itse sellaisen järjestää. Sain mahdollisuuden osallistua Puolangan keskustanaisten järjestämään ”tupapäivään” 13.8. ja Tarvon keskustanaisten iltatilaisuuteen 17.8. Molemmissa oli paikalla ilahduttavan paljon väkeä, myös uusia toimijoita, ja keskustelu oli vilkasta. Pääaiheeksi muodostui hyvin positiivisella tavalla: ”Mitä minä voin tehdä keskustan nousun eteen?”

Puolueen neuvottelukuntien kohdalla työntekijäresurssien vaatimisen sijaan (Suomenmaa 17.8.) on syytä miettiä, mitä muutoksia voidaan tehdä toiminnan ja osallistumisen tapoihin sekä keskustajärjestöjen yhteistyöhön, jotta tärkeitä asioita voidaan edelleen viedä eteenpäin vapaaehtoisvoimin. Tämä koskee koko järjestökenttää. Sitähän keskustan toiminta ytimeltään on, poliittista vapaaehtoistyötä.

Meidän jokaisen jaksamista helpottaa kun vastuuta jaetaan yhdessä ja myös uusille toimijoille. Jos uusia toimijoita ei näytä olevan, tarkoittaa se tiukkaa peiliin katsomisen paikkaa. Tämä maa on jätettävä tuleville sukupolville paremmassa kunnossa. Sama pätee keskustalaiseen järjestötyöhön, ja sillä viime kädessä mitataan johtavassa luottamustehtävässä onnistuminen, samoin kuin yhtenäisyyden vaalimisella.

Keskustan, sen järjestötyön ja politiikan tulevaisuus eivät ole kenenkään muun käsissä kuin meidän itsemme. Nyt on varottava sellaiseen tilanteeseen joutumista jossa osa toimijoista vaatii muita tekemään jotain asiaa ilman, että ryhtyy siihen itse. Tämän kaltainen muiden vastuuttaminen lähentelisi jo sosiaalidemokratiaa.

Käydään, hyvät kanssakeskustalaiset, vilkasta ja rohkeaa keskustelua politiikasta ja toimintatavoista perustuen tietoon ja järkeen, rehellisyyteen ja työhön. Vain toisten ja omien ajatusten haastaminen vaihtoehtoja esittämällä kehittää tätä yhteiskuntaa ja meitä itseämme sekä vie keskustan taas menestykseen.

Kristiina Ruuskanen

Keskustanaisten varapuheenjohtaja

Yksilön voima ja valta (Suomenmaa 27.7.)

2011-08-06T08:52:00.000+03:00

Norjan joukkoampumisen ja samalla Suomen kouluampumistapahtumien mieleen palautumisen myötä, oman tajuntani on tavoittanut kaamea oivallus: ”Hetkinen, joku voi tosiaan kokea oikeudekseen ottaa minulta tai läheiseltäni hengen ihan vain tappamisen vuoksi”.

Siis toteuttaa yksilön valtaa muita ihmisiä kohtaan mitä kauhistuttavammalla tavalla.

Mielikuvitus on myös saanut muistikuvat keskustanuorten Elokouluista ja liittokokouksista värittymään verenpunaisiksi. Mitä jos..

Ajatus on melkein liian julma lausuttavaksi, mutta Norjassa se on nyt todellisuutta. Syvimmät osanottoni ampumistapahtumien uhrien läheisille.

Tragediasta tehdään analyyseja ja kirjoitetaan kolumneja – ja hyvä niin, sillä tätäkään tapahtumaa meillä ei ole varaa olla puimatta kunnolla.

Hiljaisen enemmistön on muututtava äänekkääksi. Se edellyttää, että yksilöt käyttävät omaa voimaansa väkivallan tekojen ja niihin yllyttämisen tuomitsemiseen. Huutaminenkin on sallittua, jopa suositeltavaa.

Mikään mittakaava tai asioiden käänteleminen nurinkurinkaan ei koskaan saa ymmärtämään murhaajan tahtotilaa. Enkä aiokaan ymmärtää. Tuomitsen!

Yksilön mahdollisuuksissa vaikuttaa toisten elämään ovat ihan erityisessä asemassa opettajat. Kuitenkin, nimenomaan yksilön omien mahdollisuuksien ymmärtämisestä koululaitoksen ohjauksessa, mieleeni nousee vain muutama opetustilanne.

Yläaasteella kuvaamataidon opettaja onnistui maalaamaan mieliimme kuvan keisarinvallan aikaisten sortovuosien synnyttämästä Suomen taide-elämän kultakaudesta ja väitti vakavalla naamalla, että mekin pystyisimme halutessamme samaan.

Muutamasta meistä on tullut taiteilija.

Lukion jälkeen kävin kansanopistoa, jossa opettajamme sai meidät ymmärtämään poliitikkojenkin olevan tavallisia ihmisiä ja yhteiskunnallisten muutosten olevan politiikan avulla mahdollisia.

Ainakin kaksi meistä on myöhemmin mennyt aktiivisesti mukaan poliittiseen järjestötyöhön. Prosenttiosuus kurssilaisista noin kaksikymmentä, hyvin motivoitu, siis.

Lähes kaksi vuosikymmentä kestäneeltä koulutuspolultani erotan muutamat hetket, jotka ovat ohjanneet minua ajattelemaan ihmisen omavastuuta elämästään.

Kouluja vahvempi vaikutus on ollut partiolla, isän neuvoilla ja työelämän kokemuksilla. Erilaisten ihmisten erilaisilla esimerkeillä.

Omatoimisuuden ja itsensä kehittämisen arvostaminen ovat tuoneet minut mukaan keskustalaiseen yhteisöön.

Unelma yhteiskunnasta, jossa jokainen saa omalla toiminnallaan pitää huolta itsestään ja läheisistään sekä nykykansalaisen passiivisen roolin kyseenalaistaminen ajavat eteenpäin.

Ne ovat horisonttini suuria linjoja, yhteiskunnallinen tehtäväni, jota täyttäessä ratkon muita, omiakin kehitystehtäviäni.

Konkreettisia yhteiskunnallisia tavoitteita, joihin yritän poliittisella toiminnalla vaikuttaa ovat muun muassa alkoholin kulutuksen vähentäminen, uusiutuvan energian osuuden kasvattaminen energiantuotannossa, yhden vanhemman perheiden tilanteen parantaminen ja hallintobyrokratian vähentäminen.

Saatan näitä tavoitteita ajaessani hyvinkin toimia esimerkkinä jollekin toiselle. Melko varmasti muutama ihminen muodostaa juuri toimintani perusteella kuvan poliittisesta ja keskustalaisesta toiminnasta.

Melkoinen valta minulla, yhdellä yksilöllä.

Keskustan nykyisen surkean kannatustilanteen ja ennen kaikkea halutun tulevaisuuden näkymän vuoksi haastan jokaisen lukijan miettimään omia poliittisia kehitystehtäviään ja miksei myös jakamaan niitä Suomenmaan palstoilla.

Ennen kaikkea toivon niitä jaettavan turuilla ja toreilla.

Enkä nyt tarkoita toisteltavan alkiolaisia teesejä, vaan tuotavan esiin ne konkreettiset yhteiskunnalliset muutokset, joihin haluaa olla vaikuttamassa ja joiden eteen on itse valmis tekemään töitä.

Niistä muodostuu keskustalainen tahtotila tässä ajassa ja arjessa.

Sellainen, jota kokoomuskaan ei keskikentälle tuppautuessaan voi itselleen omia. Sellainen, jonka myötä näsäviisaat kolumnistitkin joutuvat tunnustamaan politiikan vihdoin palanneen politiikkaan.

Kristiina Ruuskanen
Keskustanaisten varapuheenjohtaja

krisse.ruuskanen@gmail.com

Kolumni julkaistu Suomenmaan kolmossivulla 27.7.

Ikuinen ehdokas?

2011-06-13T21:57:00.000+03:00

Kaksi kuukautta on kulunut eduskuntavaaleista. Mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi, olen jälleen saanut mahdollisuuden olla ehdokkaana, tällä kertaa Keskustanaisten varapuheenjohtajaksi. Kiitos Helsingin Keskustanaisille, että kannustatte ja tuette nuorta naista pyrkimyksissään! Kiitos kaikille keskustanaisille ympäri Suomen antamastanne rohkaisevasta palautteesta!

Suomen Keskustanaiset on maamme suurin poliittinen naisjärjestö, jonka palveluksessa olen saanut tehdä järjestö- ja tasa-arvotyötä alkuvuodesta 2009 alkaen. Työpolkuni on kulkenut järjestösuunnittelijasta pääsihteerin toimivapaan sijaisuuteen, joka loppuu nyt kesäkuussa. Tänä aikana olen suorastaan hurmaantunut keskustanaisista. Siitä voimasta, tahdosta ja joidenkin mielestä yllättäen, myös joustavuudesta jota järjestön aktiivit toiminnassaan osoittavat. Puhumattakaan kunniakkaan historian jatkumosta jonka osa jokainen nykyajan keskustanainen myös on. Keskustanaiseus yhdistää, sukupolvia (ja kyllä, myös sukupuolia!).

Olen ehdolla Keskustanaisten varapuheenjohtajaksi jatkaakseni työtä poliittisen järjestötyön arvostuksen nostamiseksi. Keskustanaisten toiminta tarjoaa myös mahdollisuuden keskittyä tasa-arvokysymyksiin sekä perheiden ja heikoimmassa asemassa elävien tilanteeseen, mutta lisäksi muihin kysymyksiin kuten energiapolitiikkaan. Tällä hetkellä ensisijainen järjestöllinen tavoitteeni on saada nuoret keskustalaiset naiset kiinnostumaan Keskustanaisista ja tulemaan mukaan toimintaamme. Minulle on myös tärkeää, että järjestön toiminta ja osallisuus ulottuvat mahdollisimman laajaan ja monipuoliseen joukkoon, sekä maantieteellisesti että iän puolesta.

Tämä ehdokkuus tuntuu erityisen hyvältä. Ensi viikonloppuna (18.-19.6.) keskustanaiset sitten kokoontuvat sadoittain Mikkelin edustajakokoukseen ja tekevät valintansa myös varapuheenjohtajista seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Oloni ei ole jännittynyt tai hermostunut vaan lähinnä kiitollinen.

Kiitos.

2011-04-16T10:17:00.000+03:00

Tänään on viimeinen päivä kampanjatyötäni näissä vaaleissa. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, sillä jo suunnitteluvaiheesta alkaen olen saanut tehdä vaalikampanjaa upeiden ihmisten kanssa. Varsinaisen tukiryhmäni lisäksi mukaan on tullut uusia, ennestään tuntemattomia ihmisiä tarjoten apuaan. Kavereitahan meistä on tietysti tullut. Olen saanut myös lahjoituksia vaalikassaan, jonka avulla mainontakin on ollut mahdollista. Se tunne, jonka ihmisten apu ja ahkeruus ovat herättäneet, on sanoinkuvaamatonta. Kiitollisuus osuu lähimmäksi.

Ihmisten kohtaaminen eri puolilla Helsinkiä, kaupungin sylissä, on ehdottomasti paras osa vaalityötä. Kohteliaat tervehdykset, avoimet hymyt, huumori ja nauru ovat siivittäneet päiviäni. Parhaita ovat kohtaamiset, joissa tietää itse antaneensa, mutta myös saaneensa voimaa ja uskoa. Myös varautuneemmista keskusteluista oppii aina jotain uutta.

Kävi vaalituloksen kanssa miten tahansa, tämä on ollut elämäni paras työhaastattelu. Tänään on sen viimeinen päivä, sillä huomenna kunnioitan vaalirauhaa. Toivon, että mahdollisimman moni uskoo silloin minuun ja kirjoittaa äänestyslippuun numeroni 225.

Hyvää demokratiaa, tänään, huomenna ja tulevaisuudessa! Ja ennen kaikkea: Kiitos.

Yksinhuoltajien työlle tukea

2011-04-06T13:23:00.000+03:00

Minä haluan, että lapset ja nuoret ovat samalla viivalla keskenään riippumatta siitä, onko kotona yksi vai kaksi vanhempaa. Minä haluan, että yksinhuoltajat voivat tehdä parhaansa turvallisina ja rakastavina vanhempina.

Tosiasia on tällä hetkellä se, että kaikista lapsiperheistä köyhimpiä ovat yhden vanhemman perheet. Se tarkoittaa, ettei kaikilla lapsilla ole samanlaisia mahdollisuuksia harrastuksiin ja jopa koulun tai tarhan järjestämiin retkiin. Yhden vanhemman perheiden köyhyys tarkoittaa sitä, ettei kaikilla lapsiperheillä ole todellakaan mahdollisuutta lomamatkoihin tai kesämökkiin. Tiukka talous ja työssäkäynti vähentävät vanhemman mahdollisuuksia olla läsnä lastensa arjessa. Huoli taloudellisesta pärjäämisestä on koko ajan läsnä.

Osalla yhden vanhemman perheitä työssäkäynti on käynyt mahdottomaksi työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeuden takia. Päivähoito ja koulujen iltapäiväkerhot eivät ole pysyneet mukana työelämän muutoksessa. 24/7 auki olevat kaupat ja erityisesti palvelualojen työaikojen muutokset aiheuttavat yksinhuoltajille ongelmia. Tämä huolimatta siitä, että tutkitusti esimerkiksi yksinhuoltajaäideillä on kovempi halu tehdä töitä kuin ns. puolisoäideillä. Ei ole myöskään vaikeaa kuvitella yksinhuoltajan opiskelumahdollisuuksien ja lisäkouluttautumisen vaikeutta. Huoli on suuri, sillä äidin koulutustaso vaikuttaa tutkitusti lasten koulutustasoon.

Yhden vanhemman perheiden tilannetta voidaan parantaa monin keinoin. Valtiovalta voi helpottaa työn ja perheen yhteensovittamista mm. joustavimpien päivähoitomallien avulla. Yksinhuoltajakorotus opintotuessa ja yksinhuoltajuuden huomioiminen verotuksessa auttavat näitä lapsiperheitä tulemaan paremmin toimeen. Yksinhuoltajuuden huomioiminen vanhempainvapaan lainsäädännössä on tärkeää, samoin kuin sairaan lapsen hoitamista koskevissa tilanteissa.

Muitutettakoon vielä, että pääkaupunkiseudulla kaikista lapsiperheistä jo 30% on yhden vanhemman perheitä. Hienoa työtä heidän tuekseen tekee mm. Yhden vanhemman perheiden liitto. Minäkin yritän nyt ja tulevaisuudessa parhaani, toivottavasti jopa kansanedustajana.

Helsinkiläiset tasa-arvoisia myös joukkoliikenteessä

2011-03-30T17:27:00.000+03:00

Helsingin joukkoliikennepäätös uhkaa kaupunkilaisten tasa-arvoista asemaa, tiedottaa Helsingin Keskusta. Helsingin seudun liikenne (HSL) valitsi nimittäin tulevan taksa- ja lippujärjestelmän malliksi kaarimallin, jossa vyöhykekaarien rajat perustuvat ensisijaisesti etäisyyteen Helsingin keskustasta.

Minä ja muut helsingin keskustalaiset vastustamme tätä mallia, joka asettaa helsinkiläiset epätasa-arvoiseen asemaan. Päättäjien on varmistettava, että lipun hinta on sama kaikille kuntalaisille. Lippu-uudistuksen tulee helpottaa liikkumista rajojen yli eikä tuoda lisää rajoja kuntien sisälle.

Veronmaksajat tukevat voimakkaasti HSL:ää. Olisi epäoikeudenmukaista, jos kaupungin laidoilla asuvat, samaa veroäyriä maksavat joutuvat maksamaan matkoistaan enemmän. Joukkoliikenteen kehittämisessä tulee ottaa huomioon tasapuolisesti kaikki helsinkiläiset. Mielestäni avainperiaate on oikeudenmukaisuus, vahvemman oikeuden sijaan.

Helsingin Keskusta kannattaa mosaiikkimallia, jossa peruslipulla on aina oikeus matkustaa viereiselle vyöhykkeelle. Tällainen lippujärjestelmä on toiminut mm. Saksan Ruhrin alueella jo vuosikymmeniä.

Lisätietoja helsinkiläisten keskustalaisten joukkoliikennealoitteista saat mm. minulta, Antero Alkulta ja Elina Das Bhowmikilta.

Perusturvaa on parannettava ilman kytköstä ansiosidonnaiseen turvaan

2011-03-22T11:51:00.000+02:00

Työttömien keskinäinen eriarvoistumisen kasvu on pysäytettävä. Suomea on edelleen rakennettava yhteisvastuun hengessä niin, että jokainen ihminen voi luottaa saavansa apua vaikeuksiin ja olevansa ihmisarvoisen kohtelun arvoinen.

Keskusta haluaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta vaalien nostaa perusturvan tasoa tekemättä korotuksia ansiosidonnaiseen turvaan. Linja käy selväksi keskustalaisten halusta pitää heikommasta huolta, sanoo Keskustanaisten pääsihteeri, helsinkiläinen kansanedustajaehdokas Kristiina Ruuskanen.

- Poliitikkojen jotka ymmärtävät tehtävissä olevien korotusten niukkuuden ja samalla perusturvan varassa elävien ihmisten arkea, on yli puoluerajojen oltava valmiita samaan, Kristiina Ruuskanen vaatii.

Keskusta aikoo jatkaa perusturvan kehittämistä samalla varmalla otteella kuin tehtiin takuueläkkeen korotus johon ei leivottu mukaan kytköstä ansiosidonnaiseen.

Mediatiedote 17.3.2011

Sukupolvet, ihmiset yhdessä

2011-03-17T08:48:00.000+02:00

Erilaisuus on rikkaus. Mitenkään mullistava ei ole havainto, että iän erilaisuudessa on omintakeista se, että jokainen ihminen on jossain vaiheessa saman ikäinen kuin toinen nyt. Elämän loppupäässä vaihtelua tietysti on ja toisilla elämä valitettavasti päättyy aikaisemmassa vaiheessa. Lapsuus, nuoruus, varhaisaikuisuus, aikuisuus, kypsä aikuisuus ja vanhuus yhdistävät kuitenkin meitä kaikkia. Siitä syystä jokaisessa ikävaiheessa on tärkeää olla ja tehdä yhdessä eri ikäisten ihmisten kanssa.

Tämä aika jota niin itsesäänselvästi pidämme suvaitsevaisuuden ja erilaisuuden sekä luokitteluista vapaana aikana, on sitä vain näennäisesti. Väitän, että nykyisen kolmekymppisen aikuisen elämänpiiri onkin kapeampi kuin joidenkin edellisten sukupolvien. Yhä harvemmalla meistä on tiivis arjen yhteys eri-ikäisiin ihmisiin, sillä lähiyhteisö muodostuukin omantyylisistä samanikäisistä. Puhuttamakaan, että meilllä olisi kontaktia vammaisiin ihmisiin.

Tänään, Kertun päivänä, jota sekä Kerttu-verkoston jäsenet että keskustanaiset juhlivat Kerttu Saalastin kunniaksi, halusin nostaa esiin tämän aikaamme vaivaavan näennäisuvaitsevuuden. Ei riitä, että rakennamme siltoja eri kansallisuuksien, sukupuolien ja kulttuurien välille. Meidän on avattava ajattelumme myös eri ikäisten sekä vammaisten ja ei-vammaisten ihmisten yhteydelle.

Sosiaalityö on muutosvoimaa parempaan, hyvää kansainvälistä sosiaalityön päivää!

2011-03-15T09:26:00.000+02:00

Päivän tarkoitus on juhlia sosiaalityön parissa työskenteleviä ja tehdä heidän työtään tunnetuksi yhteisin ponnistuksin ympäri maailman.

- Sosiaalityöntekijöiden tehtävä on puolustaa heikommassa asemassa olevia ja antaa ääni heille, jotka eivät jaksa tai pysty pitämään itsestään ääntä. Yhtä tärkeää on tuoda työntekijöiden oma ääni ja näkökulmat valtaapitävien tietoon. Siksi toivomme, että tänä vuonna teemapäivä antaisi sosiaalityön ammattilaisille tilaisuuden hengähtää, olla ylpeitä työstään ja käyttää hetkisen kiireisestä arjestaan pohtimalla kollegojen kanssa sosiaalityön tehtävää ja auttaa meitä viemään sitä viestiä eteenpäin, kannustaa kansainvälisen sosiaalityöntekijäjärjestö IFSW:n puheenjohtaja Gary Bailey.

Lisätietoja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian sivuilta. Sivuilta pääset lähettämään myös e-kortin kansainvälisen sosiaalityön päivän kunniaksi. Talentialaiset eduskuntavaaliehdokkaat näet myös sivuilta, klikkaamalla tästä.

Terveiset kaikille sosiaalialan osaajille, työmme on hienoa ja ansaitsee arvostusta! Muutenkin kuin päivän vuodessa..

Kuka ajaisi sinkkujen asioita?

2011-03-01T10:02:00.004+02:00

Markku Piispanen kysyi (HS Mielipide 21.2.) kuka ajaisi sinkkujen asioita. Hän osuu kirjoituksessaan oikeaan, että moni eduskuntavaaliehdokas ajaa perheiden etuuksien ja hyvinvoinnin kasvattamista. Siinä ei ole mitään väärää, mutta koska yhden aikuisen kodit ovat jo yli miljoonan suomalaisen arkea, on tärkeää, että myös yksineläjien ääni kuuluu päätöksenteossa. Rohkenen samassa yhteydessä puhua myös yhden vanhemman perheiden puolesta.

Piispasen verotuksellisten parannusten lisäksi yhden aikuisen arki on tehtävä näkyväksi myös palvelujärjestelmässä. Yksin eläminen ei automaattisesti tarkoita köyhyyttä, mutta sen riski on parisuhteessa eläviä huomattavasti suurempi. Sama pätee sosiaalisen köyhyyden riskiin, ihmis- ja läheiskontaktien pienempään määrään. Yksinhuoltajilla työn joustamattomuus voi syöstä perheen todelliseen kurimukseen.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa ei tällä hetkellä kohdata ihmistä riittävästi yksin elämisen näkökulmasta, tarjoten erityisesti yhden aikuisen talouksille suunnattua tukea – huolimatta siitä, että esimerkiksi suurin osa toimeentulotuen saajista on yksineläjiä ja lapsiperheköyhyydessä yksinhuoltajaperheet ovat yliedustettuina.

Yhden aikuisen kodit on myös nähtävä voimavarana, ei sivuun jätettävänä kansanosana. Yksin eläminen ja yksinhuoltajuus voivat osua kenen tahansa kohdalle, osalle se on oma valintakin. Yhden aikuisen kodeilla on paljon annettavaa ja yksineläjien mahdollisuuksiaan auttaa esimerkiksi yksinhuoltajaperheiden arjessa tai toimia sijaisvanhempana lastensuojelulapselle on tuettava.

Yksineläjä saa halutessaan myös keskittyä ihan vain omaan arkeensa ja kokea olevansa arvokas itsenään, ilman syyllistämistä muiden taholta.

Kristiina Ruuskanen, kansanedustajaehdokas, Helsinki

Tämän Hesariin lähettämäni kirjoituksen julkaisua odotin reilun viikon. Valitettavasti Markku Piispanen ei näytä saaneen muitakaan vastauksia tärkeään kysymykseensä. Toivottavasti tieto minun ja muiden työstä tavoittaa hänet muuta kautta.

Maaseudun parhaat ystävät löytyvät kaupungista (HS Mielipide 17.2., Maaseudun Tulevaisuus 14.2.)

2011-02-17T08:30:00.000+02:00

Olen syntyperäinen helsinkiläinen jonka kosketuspinta kotimaisen ruoan tuotantoon perustuu pitkälti ruokaketjun loppupään kuluttajan rooliin. Kaupunkilaisten ikätoverieni kanssa käytämme paljon rahaa reilun kaupan tuotteiden ja luomutuotteiden hankkimiseen. Hinnat ovat välillä päätä huimaavia, mutta eettisyyden lisäarvo tuotteissa on meille tärkeää. Koemme vaikuttavamme kenialaisen kahvinviljelijän koko kyläyhteisön hyvinvointiin ostamalla paketin reilun kaupan kahvia. Suomalaisen viljelijän hyvinvointi ja maaseudun yhteisöjen elinvoimaisuus on näillä mielikuvamarkkinoilla jäänyt toissijaiseksi.

Suurin osa ostamistamme reilun kaupan tuotteista on ulkomailla tuotettua. Paluuta tekevistä pienleipomoiden kivijalkamyymälöistä ja kasvavasta lähiruokatrendistä huolimatta, eivät suomalainen ruoka ja suomalainen kuluttaja kohtaa ainakaan kaupungissa riittävässä määrin. Tilanne on absurdi sekä suomalaisen kuluttajan että suomalaisen tuottajan kannalta.

Muutaman viime vuoden aikana olen kuullut monelta eri taholta ympäri Suomea huolestuttavaa viestiä; moni maataloustuottaja harkitsee vakavasti jatkamistaan alalla. Syynä on alkutuotannon kulujen jatkuva kasvu. Viljan, rehun ja lannoitteiden hinnat jatkavat nousuaan, samalla kun tuotteen myyntihinta laskee. Eli maataloudesta elantoansa hankkivien yrittäjien leipä ohenee ja kapenee siinä määrin, ettei maanviljelijä välttämättä pysty enää elättämään työllään itseään ja perhettään. Tilannetta voi kuvata roikkumisena löysässä hirressä.

Moni kaupunkilainen on valmis maksamaan jopa triplahinnan reilun kaupan tuotteesta, mutta lisäarvo suomalaisen tuotteen ostamisesta ei yllä samalla tasolle. Huolimatta siitä, että kotimaisen tuotteen kalliimpi hinta johtuu tai ainakin sen pitäisi johtua siitä, että tuottajalle maksetaan työstään oikeudenmukaisesti. Sama logiikka, mutta eri lopputulos.

Suomalaisten keskinäinen kohtaamattomuus on jo siinä pisteessä, että yhä useampi nuori kaupunkilainen tuntee ikätovereidensa arjen Lontoossa ja Pariisissa paremmin kuin Ähtärissä ja Kajaanissa. Ymmärryksen rakentamiseen kaupunkien kuluttajien ja maakuntien tuottajien välille ei näin ollen riitä kerran kesässä Senaatintorille pystytetty muutaman päivän maakuntatori. Sitä paitsi, iso osa stadilaisista on juuri silloin lomalla, maaseudulla. Kunpa useampi kaupunkilainen kuluttaja pääsisi lomien aikana tai muuten järjestettynä tutustumaan maaseudun elinkeinoihin ja erityisesti siihen arkeen jota ikätoverinsa ruokaa tuottaessaan elävät. Siitä syntyisi riittävän vahvoja hyvää tekeviä mielikuvia ohjaamaan kulutusvalintoja myös kaupan hyllyllä.

Suomalaisen ruoan tuottajan parhaat ystävät löytyvät kaupungeista. Toivon, että joukkomme kasvaa ja saa myös maaseudun ihmisiltä hyväksynnän puhua suomalaisen ruoan puolesta, kaupunkilaisuudestamme huolimatta.

Kristiina Ruuskanen

Helsinki

Yksin vanhempana

2011-01-19T08:53:00.000+02:00

Suomessa on noin 120 000 yhden vanhemman perhettä. Kaikista lapsiperheistä yhden vanhemman perheitä on yksi viidesosa. Pääkaupunkiseudulla vastaava luku on jopa kolmekymmentä prosenttia.

Yhden vanhemman perheet ovat nykyään siinä määrin tavallinen ilmiö, että vanhempien ero kaatuu enää harvoin lapsen niskaan koulukiusaamisena. Muut erot ovat silti voimissaan.

Se, onko kotona yksi vai kaksi vanhempaa, asettaa suomalaiset lapset lähtökohtaisesti keskenään monella tavalla eriarvoiseen asemaan.

Vanhempainvapaalla olevia yhden vanhemman perheitä on noin 6000. Yhden vanhemman perheiden liitto vaatii parannusta lapsen oikeuteen olla kotihoidossa yhtä kauan perhemuodosta riippumatta. Miksei lapsen vanhemmilla tosiaan voisi olla mahdollisuus pitää äitiys-, isyys- ja vanhempainlomaa, vaikka vanhemmat eivät enää tai vielä asuisikaan yhdessä?

Tämä oikeus voisi syntyä vanhempien yhteisestä hakemuksesta. Eihän vanhemmuus mihinkään katoa, vaikkei parisuhdetta enää olisikaan. Ennen kaikkea, lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa riippumatta siitä, millä tasolla vanhemmat ovat keskenään kanssakäymisessä.

Kun molemmat vanhemmat vastaavat lapsen hoidosta erosta huolimatta, jää molemmille aikuisille, mutta erityisesti niin kutsutulle lähivanhemmalle, paremmat mahdollisuudet yhdistää työ- tai opiskeluelämä, luottamustoimet ja lapsen hoiva keskenään.

Vanhemman mahdollisuudet toteuttaa itseään ja olla aktiivinen osa yhteiskuntaa heijastuvat luonnollisesti monella tavalla myös lapsiin. Vanhempien koulutustaso ennakoi jossain määrin lasten koulutuspolkuja myös Suomessa. Päätyväthän korkeakoulutettujen vanhempien lapset suuremmalla todennäköisyydellä yliopistoihin kuin matalammin koulutettujen perheiden vesat. Tästäkin syystä on hälyttävää, että 1990-luvun lopusta lähtien yksinhuoltajaäitien koulutustaso on ruvennut jäämään muita äitejä matalammaksi. Seuraukset näiden yksinhuoltajien lasten elämään voivat olla kauskantoiset. On jo olemassa viitteitä siitä, etteivät näiden perheiden lapset esimerkiksi päätyisi lukioon yhtä usein kuin muiden perheiden. Se on eriarvoistavaa kehitystä jo hyvin nuoresta lähtien.

Myös yhden vanhemman perheiden mahdollisuuksista kouluttaa lapsiaan ja itseään täytyy pitää huolta. Sellaisellakin pienellä käytännön parannuksella kuten lastenhoidon järjestämisellä iltatenttien yhteyteen, voi olla merkittävä vaikutus yhden vanhemman perheen tulevaan toimeentuloon.

Opiskelumahdollisuuksien parantamiseksi voitaisiin myös helpottaa yksinhuoltajien opintolainojen takaisinmaksua. Vuonna 1994 poistettu opintotuen huoltajakorotus ei sekään olisi huonompi idea palauttaa takaisin käytäntöön.

Alkuperäinen teksti julkaistu 29.12.2010 Suomenmaa-lehdessä

Ikäihmisten ankea arki muutettava paremmaksi #aamunaatos

2011-01-15T11:49:00.001+02:00

Kotihoidossa työskennelleet kertovat, että osalla helsinkiläisistä vanhuksista arki on epäinhimillistä, mutta työntekijällä ei ole resursseja tai aikaa auttaa. Siinä koetellaan hoiva-alan työntekijän etiikkaa ja jaksamista. Me kaikki haluamme parasta vanhuksillemme. Tämän tahdon täytyy toteutua käytännössäkin.

Oman lisänsä tuovat vanhusten yleistyvät alkoholiongelmat. Myös vanhusten taloudelliseen ja henkiseen hyväksikäyttöön törmätään yhä useammin. Työntekijät piipahtaessaan vanhusten kodeissa näkevät merkit tästä, mutta keinoja puuttua tilanteeseen ei ole. Ilmoitus vanhustenpalveluihin johtaa harvoin asian tutkintaan.

Yksisilmäinen kotihoitomantra on haitallista. Moni vanhuksista haluaisi vanhainkotiin. Heille on pääasia, että olo on turvallinen ja arki on hyvää.

Omaishoito-kotien arki Helsingissä pyörähtää päälaelleen tilanteessa jossa, yleensä itsekin ikääntynyt omaishoitaja joutuu sairaalahoitoon. Kriisipaikkojen etsiminen esimerkiksi sosiaalipäivystyksen kautta on jo pidempään ollut vaikeaa. Meidän täytyy varautua näiden tapausten lisääntymiseen. Miten muuten voidaan edes olettaa, että yhä useampi rupeaisi omaishoitajaksi? Jos takaraivossa on aina pelko, että miten me sitten pärjäämme..

Tämän aamunaatoksen inspiroi Yle Helsingin uutinen Suurkaupunkien ikäihmisillä ankea arki.

Tulen vielä palaamaan aiheeseen kevään aikana, sillä ongelmakohtien osoittamisen lisäksi on tärkeää esittää ratkaisuja. Älä epäröi kertoa omia ajatuksiasi aiheesta.

Laman lapset haastavat suuret ikäluokat

2011-01-08T13:01:00.000+02:00

90-luvun lama näyttäytyi minulle, koululaiselle, kuluneina koulukirjoina ja ankeampana kouluruokana. Lisäksi, yht'äkkiä osa luokkakavereista muutti vaatimattomampiin asuntoihin ja taksin ajamisesta tuli monen isän uusi ammatti.

Meidän perheen arki pysyi suht samana, yhden vanhemman perheen tiukan taloudenpidon näköisenä. Jos yksinhuoltajaisäni olisi menettänyt työpaikkansa, kuten niin moni muu, olisivat muutokset meidänkin kohdallamme olleet suuria. Taistelua arkemme silti oli, isäni on jälkikäteen kertonut. Pelko ja turvattomuus eivät isältä minulle ja pikkuveljelleni onneksi silloin välittyneet. Ymmärsimme silti, että Suomessa ja elinympäristössämme oli tapahtunut jotain hyvin poikkeuksellista.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen haastoi tänään muut puolueet kilpailuun siitä, mistä puolueesta valitaan eniten alle 30 vuoden ikäisiä ehdokkaita eduskuntaan. Suurten ikäluokkien edustajana Laaninen osoittaa vaatimuksellaan nuorten esiinmarssista rohkeutta. Meidän, laman lasten, on nimittäin lähdettävä päätöksentekijöiksi ennen kaikkea sen takia, että loisimme vastavoiman suurten ikäluokkien kotiin päin vedolle.

Suomen tulevaisuuden ja jo tämänkin päivän suuria kysymyksiä on sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen. Nuorten ikäluokkien taakka ei saa käydä kohtuuttomaksi suurten ikäluokkien siirtyessä pois työelämästä. Näin on nyt käymässä.

Laman lasten, nykyisten alle kolmekymppisten, täytyy pyrkiä ja päästä päätöksentekijöiksi myös sen takia, että me ymmärrämme oman nahkamme kautta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden merkityksen. Me emme ole itsekäs sukupolvi. Samanarvoisuuden eteen on tehtävä töitä - jotta tiedämme ja tunnemme olevamme samassa veneessä kanssaihmisten kanssa. Jotta haluamme ja voimme jatkossakin kokea elävämme pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa.

Minusta, laman lapsesta, on tullut hyvinvointivaltion suurin puolustaja. Haluan mukaani kaikki suomalaiset.

Kapuajan kiitos avustasi!

2011-01-05T10:24:00.000+02:00

Hei kanssakapuaja!

Vuosi 2010 oli minulle kapuamisen vuosi. 9kk ja ylikin me 16 kapuajaa keräsimme varoja Malawin äitiysterveyden parantamiseen ja syyskuussa 2010 veimme apua perille. Reissulla tuli valloitettua myös 3002 m korkea Mt.Mulanje (huh huh, huimaa..). Ennen kaikkea, malawilaiset ja maan luonto valloittivat meidän sydämemme.

KIITOS, ETTÄ OLET KAVUNNUT KANSSANI! Yhteensä Kapua Malawi 2010 on kerännyt yli 78 000 euroa Väestöliiton Malawin kehitysyhteistyökohteeseen. Minun kauttani lahjoituksia on tullut tähän mennessä 5 560,50 €.

Olen nähnyt, että apumme merkitsee. Kiitos, että kuulut joukkoomme joka ajattelee, että synnyttäminen on elämän, ei kuoleman kysymys - myös kehitysmaiden ihmisten kohdalla.

Toivotan Sinulle iloa ja valoa vuodelle 2011 ja suosittelen lämpimästi osallistumaan kehitysyhteistyöhön, se antaa paljon!

Lämpimästi tuestasi kiittäen,

Kristiina Ruuskanen a.k.a Krisse-Kapuaja

p.s. Jos haluat vielä tehdä lahjoituksen, niin ehdit: Saaja: Väestöliitto, Tili: 174530-97958, Viite: 246

Virkamies on kansan palvelija #aamunaatos

2010-12-19T08:57:00.000+02:00

Kokemukseni virkamieselämästä perustuvat sosiaalityöntekijänä toimimiseen. Se on hyvä esimerkki virkamiestehtävästä, joka koskettaa syvästi kansalaisen elämää, usein sen herkintä ja yksityisintä aluetta. Asiakkaat, kuten nimitys sosiaalitoimen palveluja käyttävistä nykyään kuuluu, ovat sosiaalipalveluissa vahvan vallankäytön kohteina. Useimmiten, he ovat asiakkaita vasten tahtoaan.

Virkamiehen tehtävä on toimia kansalaisen parhaaksi noudattaen tehtävässään annettuja lakeja, säädöksiä ja ohjeita. Kuulostaa hienolta, mutta samalla helposti ulkoistettavalta, kauniilta lauseelta. Minun mielestäni nykyisten ja tulevien virkamiesten mieliin pitäisi teroittaa tämä ajatus vääntämällä ihan rautalangasta:

Virkamies on ihminen ihmistä varten.

Virkamiehen täytyy aina asettaa kansalaisen tarve ja etu ylimmäksi - ei vaalia virastonsa budjettia tai byrokratiaa.

Työn lähtökohtana täytyy olla se, että miten kaikin keinoin virkamies voikaan kansalaista tämän asiassa auttaa. Välillä tuntuu, että etsitään ensimmäisenä niitä asioita, joilla kansalaisen tarpeen voisi torpata.

Ja kansalainen on kansalainen, riippumatta tulotasosta, koulutuksesta, miellyttävyydestä tai ärsyttävyydestä. Me kansalaiset olemme keskenämme tasa-arvoisia.

Virkamies, tee niinkuin tahtoisit itsellesi tehtävän.

Toivotan kaikille hyvää sunnuntain jatkoa ja rauhallista joulunalusaikaa!

KAPUAn koskettamat - avoin yleisötilaisuus huomenna Helsingissä

2010-12-16T07:25:00.000+02:00

Lämpimästi tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Kapuasta ja etenkin KAPUA 2010 Malawi hankkeesta! Voit tutustua samalla Everestin varjossa -valokuvanäyttelyn teoksiin KAPUA 08 Nepal -matkalta. Nepalilaista musiikkia illan aikana tarjoilee Lari Aaltonen. Voit tehdä tilaisuudessa myös hyvää tekeviä jouluostoksia, joiden tuotto ohjataan Malawin äitien tukemiseksi.

Tilaisuuden ohjelma:

17.00 Tervetuloa, ohjelman ja näyttelyn esittely, glögi ja piparitarjoilu
17.10 Kokemuksia ja keskustelua Kapuasta
17.50 KAPUA 2010 Malawi -video
18.00 Nepalilainen musiikkiesitys Lari Aaltonen sitar + tablisti
18.30 Vapaata seurustelua
19.00 Tilaisuus päättyy

Tilaisuus järjestetään Helsingissä Väestöliiton tiloissa, Kalevankatu 16, 1. krs, käynti sisäpihalta.

Lumen taju #aamunaatos

2010-12-15T09:05:00.000+02:00

Kaivoin arkistoista viime talven kuvan, joka ilmentää ketterää yrittäjähenkisyyttä ja lumen tajua:

Twitpicistä innostuneena, kuka muistaa autojen kaivamisen ha... on Twitpic

Huomioittehan, että ainakin eteläisessä Helsingissä autot saavat tänään kyytiä, jos estävät lumitalkoita.

Hyvää lumista päivää!

Vapaaehtoinen ratkaisu #aamunaatos

2010-12-13T11:46:00.001+02:00

Tämän maanantai-aamun päällimmäisen aatoksen inspiroi Ensi- ja turvakotien liiton Esikko-lehti. Sivulla 7 kerrotaan erään lahtelaisen yksinhuoltajan arjen kokemuksesta liittyen tilapäiseen avun tarpeeseen. Hänen toinen lapsensa sairastui ja äidin oli tarkoitus lähteä hänen kanssaan sairaalaan, mutta terveemmälle lapselle ei löytynyt paikkaa tai hoitajaa siksi aikaa. Kiirastorstain iltapäivällä Lahden sosiaalipäivystyksen työntekijöillä oli tarjota vain kiireellinen huostaanotto.

Jos ja kun perhe tarvitsee kiireesti tilapäistä apua arkeensa eikä lähipiiriä ole, niin mitä tehdä? Samassa jutussa Esikko käsittelee vapaaehtoisten apua perheiden arjessa. Kyseinen vapaaehtoisringin malli olisi varmaan ollut apuna esimerkkitapauksessakin.

Ihminen vs. näännyttävä oikeusjärjestelmä #aamunaatos

2010-12-12T11:51:00.000+02:00

Johanna Korhonen kirjoittaa tämän päivän Hesarissa mielipidesivulla esimerkkitapauksen kautta Suomen näännyttävästä oikeusjärjestelmästä. Kiihkottomuudessaan osuva ja asiallinen teksti kiihdyttää kyllä lukijan sillä epäoikeudenmukaisuuksien listaus "vain" yhden ihmisen oikeustapauksessa kertoo selvästi kuinka paljon ongelmia suomalaiset varmasti kohtaavat hakiessaan oikeutta.

Epäily suomalaisen oikeusvaltion olemassaolosta valtaa lukijan. Painetta ei helpota se, että Korhonen kertoo asianomaisen olleen yhteydessä moneen poliitikkoon, osanottoa suurempia apuja saamatta. Tulipa kirjoituksen ääressä todettua ihan ääneen, että toivottavasti jokainen näistä poliitikoista lukee Korhosen tekstin ja tuntee syvän vihlaisun rinnassaan.

Kansanedustajat saavat paljon sähköpostia, joista osa on täysin asiattomia. Jokainen yhteydenotto pitää kuitenkin tutkia sillä silmällä, että onko tässä kansalaisen avunpyyntö ja miten itse toimia tai ohjata asiaa eteenpäin. Niin, että jotain tapahtuu ihan oikeasti.

Kuten Johanna Korhonen, minäkin toivon, että oikeusoppineet ja me kaikki seuraamme SAK:n Kiljavan opiston entisen opettajan tapauksen etenemistä Kouvolan hovioikeudessa. Korhosen mukaan käsittelyn, joka siis koskee opettajan entistä työnantajaansa vastaan nostamaa kannetta maksamatta jääneistä palkoista ja lomakorvauksista, pitäisi alkaa 13.12.2010.

Lähes puolet vammaisista kykenisi työntekoon (#aamunaatos)

2010-12-11T11:58:00.000+02:00

Hesarissa kirjoitettiin taas tänään erityisryhmien osallisuudesta suomalaisessa työelämässä. Kirjoitus perustui Pellervon Taloustutkimuksen marraskuussa julkaisemaan raporttiin Erityisryhmien työkyky - työttömät ja vammaiset

Puolet vammaisista ihmisitä kykenee ja haluaa tehdä töitä. Hieman yli kolmanneksella on erittäin hyvä tai hyvä työkyky. Rupesin miettimään ja muistelemaan, että mikä on viimeisin työelämän tilanne, jossa olen tavannut vammaisen työntekijän. Eipä oikein tullut mieleen. Tuleeko Sinulle?

Siksi vammaisten osallisuus työelämässä nousi tämän aamun aatokseksi.

Suomalaisesta kädestä suomalaiseen suuhun

2010-12-03T11:33:00.000+02:00

Keskustalaisessa järjestötoiminnassa mukana olevan todennäköisyys olla tekemisissä maatalousasioiden kanssa on kohtuullisen suuri. Huolimatta siitä, onko itsellään muuta kosketuspintaa kotimaisen ruoan tuotantoon kuin olla ruokaketjun loppupäässä kuluttajana. Olen minä sentään lapsuuden mökkikesien aikana nähnyt lehmän poikivan ja tuijotellut laiturilta vastapäistä sokerijuurikaspeltoa. Ja aika kova juttu oli kun viime kesänä pääsin taas pitkästä aikaa vierailemaan navetassa. Ero nostalgisiin muistoihin ja hatariin mielikuviin oli huima, nykytodellisuuden eduksi.

Keskustalaiset puhuvat maataloudesta ja maataloustuottajien tilanteesta. Se on niin tärkeä aihe, että harvassa ovat järjestöväen kokoukset joissa sitä ei tuoda lainkaan esille. Näin minäkin, stadilainen kepulainen, olen siis saanut olla tekemisissä maatalousasioiden kanssa jo tovin.

Nyt olen huomannut keskustelun sävyssä eron - ehkä viimeisenä, mutta sallittakoon se kaupunkilaiselle. Viimeisen puolen vuoden sisällä olen kuullut usealta eri taholta eri puolelta Suomea samaa huolestuttavaa viestiä; moni maataloustuottaja harkitsee vakavasti jatkamistaan alalla. Syynä on alkutuotannon kulujen jatkuva kasvu. Viljan, rehun ja lannoitteiden hinnat jatkavat nousuaan, samalla kun tuotteista saatava hinta laskee. Eli maataloudesta elantoansa hankkivien yrittäjien leipä ohenee ja kapenee siinä määrin, ettei maanviljelijä välttämättä pysty enää elättämään työllään itseään ja perhettään. Tilannetta voi kuvata roikkumisena löysässä hirressä.

Kaikki tämä samaan aikaan kun minä ja kaupunkilaiset ikätoverini, alati kasvavalla kuluttajavoimalla käytämme paljon rahaa reilun kaupan tuotteiden ja luomutuotteiden hankkimiseen. Hinnat ovat välillä päätä huimaavia, mutta esimerkiksi eettisyyden lisäarvo tuotteissa on meille tärkeää. Suurin osa ostamistamme reilun kaupan tuotteista on kuitenkin ulkomailla tuotettua. Paluuta tekevistä pienleipomoiden kivijalkamyymälöistä ja kasvavasta lähiruokatrendistä huolimatta, eivät suomalainen ruoka ja suomalainen kuluttaja silti kohtaa riittävässä määrin. Tilanne on absurdi.

Yhtenä syynä näen, että hypersupermarkettien tai peruslähikauppojen hyllyillä suomalainen ruoka ei erotu ulkomaisesta kuin hinnalla. Tiedättekin jo mihin suuntaan. Vaikka kuluttaja on ekokaupassa valmis maksamaan triplahinnan reilun kaupan tuotteesta, ei hän marketissa koe saavansa tarpeeksi lisäarvoa suomalaisen tuotteen ostamisesta. Huolimatta siitä, että kotimaisen tuotteen kalliimpi hinta johtuu tai ainakin sen pitäisi johtua siitä, että tuottajalle maksetaan työstään oikeudenmukaisesti. Sama logiikka, mutta eri lopputulos. Miksi?

Onko käynyt niin, että kotimaisten tuotteiden markkinointi on yksinkertaisesti epäonnistunut? Ehkä avainlippu-merkki ei ole tarpeeksi trendikäs. Ennen kaikkea, kuluttaja ei välttämättä koe vaikuttavansa ostosvalinnallaan suoraan suomalaisen viljelijän elämään. Niin kuin hän kokee vaikuttavansa kenialaisen kahvinviljelijän koko kyläyhteisön hyvinvointiin ostamalla paketin reilun kaupan kahvia.

Keskustalaisena olen tutustunut moniin maataloustuottajiin ja oppinut paljon heidän elinkeinoistaan. Ymmärrän kuinka vaativa ja tärkeä heidän roolinsa meidän kaikkien kannalta on. Tiedän nyt, kenen ruokaa syön. Siksi laulan myös heidän lauluaan, sillä haluan tukea suomalaista reilua kauppaa.

Minun kulutustottumuksiini vaikuttaa siis keskustalaisuus. Koska on epätodennäköistä (joskin mahdollista), että kaikki suomalaiset alkaisivat keskustapuolueen jäsenyyden kautta suosia suomalaista ruokatuotantoa, on meidän ratkaistava kuluttajien ja tuottajien kohtaamisen ongelma muulla tavoin. Ottakaamme vaikka aluksi mallia kansainvälisen reilun kaupan markkinoinnista ja tuokaamme suomalaisen tuottajan arki ja elämä reilusti näkyviin. Ei siitä trendikkyydestäkään haittaa olisi.

Entä, miltä kuulostaisivat kaupunkilaisten nuorten aikuisten "opintomatkat" samanikäisten maataloustuottajien arkeen? Navetta on elämys myös muille kuin päiväkotilapsille. Ja nuoren yrittäjän arki maaseudulla se vasta kiehtovaa olisikin. Moni tuttavistani lähtisi varmasti mukaan tutustumaan siihen. Ilmoittaudun heti vapaaehtoiseksi elämysemännäksi!

Kirjoitus julkaistu Verkkoapilassa 2.12.2010

Kansalaispelkuruudesta kansalaisrohkeuteen

2010-11-24T11:19:00.000+02:00

Pysähdytkö kadulla auttamaan jos joku kaatuu? Huudatko huomiota herättävästi ihmisen perään, jolta on juuri tipahtanut toinen hanska kadulle? Puututko tilanteeseen, jossa toinen ihminen käyttäytyy pelottavasti toista, yleensä itseään pienempää kohtaan? Soitatko poliisit kun naapurissa on väkivaltatilanne? Painatko ratikan oven avaa-nappia kun joku juoksee ehtiäkseen vaunuun? Olitpa itse kyydissä tai pysäkillä odottamassa.

Vastausvaihtoehtoja on tasan kaksi: Kyllä tai ei. Jälkimmäiseen voi liittää erilaisia selityksiä, mutta kyllä- vastauksen kanssa päästää silti itsensä helpommalla: Kyllä, sillä minun kuuluu tehdä niin. Ei-vastaus on päinvastoin raskas. Vaikka kuinka ajattelee, että ei, joku muu hoitaa, jää mieleen silti epäilys: Mitä jos ei hoidakaan? Ehkä minun olisi pitänyt? Olisin voinut. Olisi pitänyt.

Huh, jo tilanteen kuvittelukin on raskasta, sillä tiedän miltä se tuntuu. Se, että jättää auttamatta, sydämen tai selkärangan tai oikeudenmukaisuuden tajun lähettämästä viestistä huolimatta. Siitä eräänlaisesta sisäisestä nytkähdyksestä huolimatta. Tiedän miltä se tuntuu kun jättää puuttumatta, joskus jopa yhdessä toisten kanssa, silloin kun kukaan meistä ympärillä olevista kanssaihmisistä ei tartu asiaan. Silloin kun olemme oikein porukalla ohi kulkijoita.

Jos elämässä jotain kadun, niin niitä tilanteita joissa olen jättänyt auttamatta toista ihmistä. Onneksi minulle tarjoutuu koko ajan uusia mahdollisuuksia, pienempiä ja isompia. Ja onneksi olen oppinut tottelemaan paremmin sitä pientä nytkähdystä joka tuntuu kumpuavan sisältäni automaattisesti, samalla kun aivoille vasta alkaa hahmottua, että tässähän voisi jotain tehdäkin. Yritän jatkuvasti opettaa itselleni, että sitä nytkähdystä pitää vain seurata. Uskon nimittäin, että se edustaa minussa ja jokaisessa meistä parasta, ihan ihmisyyden ydintä.

Uskon, että meissä kaikissa on sisäänrakennettuna oikein tekemisen vaisto. Toivon vain, että eläisimme hiukan enemmän sen varassa.

Kirjoitus julkaistu 19.11. Kapua-blogissa.

..niin kuin tahtoisit itsellesi tehtävän

2010-11-16T09:06:00.000+02:00

Ressun lukion oppilaskunnan hallitus järjesti 15.11. vaalipaneelin. Paneeli oli yksi parhaista joihin olen koskaan osallistunut: Sali täynnä nuoria, korkeatasoiset alustajat, hyvä puheenjohtaja, asiakysymyksiä. Paikalla oli kuulemma porukkaa myös muista kouluista. Kyllä, ihan vapaaehtoisesti ja omalla ajalla. Asenne oli, ettei politiikka ole mikään vitsi, mutta ei sen pönötystäkään tarvitse olla. Itse vielä korostaisin politiikan tekemisessä sitä, että asiat kiistelevät, eivät ihmiset. Vaikka en olisi samaa mieltä niin kunnioitan silti toista ihmistä ja kuuntelen hänen ajatuksensa, vaalipaneelissakin ..niin kuin tahtoisin itselleni tehtävän.

Kiitos ressulaiset, tätä lisää!!

Kehyilevät valkoiset naiset

2010-11-09T15:35:00.001+02:00

Osallistuin muutama viikko sitten korkeatasoiseen ulko- ja turvallisuuspoliitiikkaa käsittelevään seminaariin. Alustukset olivat monipuolisia ja syleilimme maailmaa, keskustellen myös spesifeistä Suomen ja Euroopan ulkopolitiikan haasteista. Kuitenkin, Afrikka jäi visioissa niin pitkälle horisonttiin, ettei noussut keskusteluun juuri lainkaan.

Koin siis velvollisuudekseni pyytä alustajia kertomaan näkemyksistään oman maamme ja Euroopan yhteistyöstä Afrikan maiden kanssa. Vastaukset käsittelivät lähinnä kehitysyhteistyötä. Hyvä sinänsä, mutta päädyimme vakiokaavaan: Nuori valkoihoinen nainen tuo esille, että eikö olisi tarpeen muistaa myös afrikkalaiset. Kyllä, kaikki toteavat ja korostavat kehitysyhteistyön tärkeyttä.

Afrikka on muutakin kuin kehitysyhteistyötä! Miten olisi vaikka yhteistyö? Ja miten olisi, jos sitä rupeaisivat tekemään myös muut kuin valkoihoiset naiset?

Tarkoitukseni ei ole syrjiä miehiä joille asia on tärkeä, mutta haluaisin muutosta käsitykseen, että on kansallisesti riittävä panostus, että naiset harrastavat kehitysyhteistyötä. Yhteistyöllä afrikkalaisten kanssa on suomalaisille ihmisille ja yrityksille, toimialasta riippumatta, varmasti paljon annettavaa. Pieni liikahdus pois totutulta mukavuusalueelta on ennenkin poikinut innovaatioita ja onnistumisia. Huomio on tärkeä myös Euroopan tasolla.

Johtaja, luotsaa yrityksesi kohti uusia menestyksiä, liity kehyilevien valkoisten naisten joukkoon!

Kirjoitus julkaistu Kapuan blogissa

Poliitikko ei ole roisto

2010-11-04T15:10:00.002+02:00

Nyt riittää. Halveksuvat tuhahdukset, ilkeä kyseenalaistaminen ja muiden tekojen perusteella tuomitseminen ovat tulleet tiensä päähän. Poliittista toimintaa ja poliitikkoja kohtaan osoitettu kritiikitön kritiikki ei enää lannista ryhtiäni. Kukaan ei enää saa minua tuntemaan itseäni roistoksi sen takia, että olen mukana politiikassa. Olen roisto, jos olen roisto. Poliittinen toiminta eli yhteisten asioiden hoitaminen kykyjeni, omatuntoni ja oikeustajuni mukaisesti, ei tee minusta huonoa ihmistä. Piste.

Ystäväni, jälleen kerran jätin osallistumatta yhteiseen illanviettoon, en lähtenyt kanssanne leffaan tai lasilliselle koska pohdin muiden keskustalaisten kanssa sosiaalipoliittisia kysymyksiä. Ystäväni, tiedän, että teitä kiinnostaa se jenkkisarja Subilta, mutta minä haluaisin nyt katsoa uutiset. Ystäväni, päivän lehdet ovat nostaneet esille juuri teidän tulevaisuuttanne koskevan asian, mutta lööpistä ette sitä löydä. Ystäväni, tämä yhteiskunta ei ole valmis. Ystäväni, tämä maa rakennetaan yhdessä.

Sinä poliitikko joka hoidat yhteisiä asioita kykyjesi, omatuntosi ja oikeustajusi mukaan, nosta pää pystyyn. Sinä poliitikko joka pidät lupauksistasi kiinni ja toimit sekä periaatteessa että käytännössä sinulle ja äänestäjillesi tärkeiden asioiden eteenpäin viemiseksi, ole ylpeä ponnisteluistasi. Sinä poliitikko, kerro rohkeasti ja ymmärrettävästi ihmisille mitä se politiikan tekeminen oikein on.

Sinä kansalainen joka täytät oikeutesi ja velvollisuutesi äänestää, anna valtakirja yhteisten asioiden hoitamiseksi poliitikolle, älä roistolle.

Elämää homouden jälkeen?

2010-11-03T15:21:00.002+02:00

20. lokakuuta Yhdysvalloissa ja Kanadassa pukeuduttiin lilaan homoudestaan kiusattujen teinien tekemien itsemurhien takia. Kampanjalla kunnioitettiin erityisesti seitsemän iältään 13-19-vuotiaan pojan muistoa, jotka olivat toisistaan riippumatta hiljattain riistäneet itseltään hengen.

Lähes kaikki nuorista olivat hakeneet opettajilta ja vanhemmiltaan apua sietämättömään koulukiusaamiseen, joka johtui heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan. Yksityiskohdat kiusaamisesta ovat järkyttäviä.

Lilaan pukeutumisen lisäksi Amerikan mantereella on nyt saanut alkunsa kampanja ”It Gets Better - Tilanne paranee”. Moni tavallinen ihminen ja julkisuuden henkilö on lähtenyt kampanjaan mukaan omilla kasvoillaan videotervehdysten muodossa. He ovat kertoneet keinoistaan kohdata suvaitsemattomuutta ja kiusaamista rohkaisten nuoria uskomaan parempaan tulevaisuuteen. Kampanjan tarkoituksena on, ettei yksikään nuori enää päätyisi itsemurhaan muiden ihmisten suvaitsemattomuuden takia.

Mietin, miltä Suomessa käyty ”homokeskustelu” on seksuaali-identiteettinsä kanssa ehkä hämillään olevasta nuoresta tuntunut. Entä, kuinka moni suomalainen nuori joutuu koulukiusatuksi sen takia, kummasta sukupuolesta viehättyy? Huolestuneissa keskustelunavauksissa koulukiusaamiseen liittyen ei tätä näkökulmaa ole paljonkaan tuotu esiin.

Kaapista ulos tulemisen pitää merkitä myös sitä, että elämää on senkin jälkeen. Hyvää elämää, arvokkaana ihmisenä, huolimatta seksuaalisesta suuntautumisesta. Tätä viestiä olisi meidän suomalaistenkin syytä välittää toisillemme.

KAPUA on kaikkea

2010-10-25T10:50:00.001+03:00

Teksti julkaistu Kapuan blogissa 18.10.2010:

Palasimme Malawista viikko sitten. Jokin minussa on muuttunut. En osaa tarkalleen sanoa mikä, mutta sen tiedän, etten ole enää entiselläni. Tilani on hyvä, sillä tämä itsellenikin vielä tuntematon muutos ei pelota lainkaan. Siltä varalta, että kyseessä olisikin malarian tai bilhartsian ensioireet, pyydän läheisiäni hiukan tarkkailemaan minua. Kapua-perheen hyvästeleminen on nimittäin merkinnyt myös sitä, ettei kukaan ole ollut muistuttamassa malaria-lääkkeen ottamisesta.

Toinen tarkailtava ja epätoivottu muutos olisi myös tietynlainen ylpistyminen. Pääsinhän tänään ensimmäistä kertaa ikinä tv-studioon haastateltavaksi. Oli muuten jännittävä kokemus. Olimme Kapuan koordinaattori Suvin ja Väestöliiton Marinan kanssa kukonlaulun aikaan Huomenta Suomi-ohjelmassa. Herätys 04.50 olisi ollut huomattavasti helpompi auringon avustuksella, kuten Malawissa. Siellä kukko vielä ihan oikeasti kiekui.

Auringon rytmissä eläminen teki ajastamme Malawissa leppoisaa. Se toi elämäämme säännöllisen rytmin. Siihenhän perustuu osaltaan myös lasten turvallisuuden tunne ja hyvinvointi. Kelpaisi se aikuisellekin, sillä nyt vaihdettuani ajatuksia tuttavien ja tuntemattomien kanssa, olen selvästi huomannut monen kaipuun hiljentää omaa elämän tahtia.

Naapurinikin totesi, ettei elämän pitäisi olla töitä varten vaan aika lailla toisin päin. Meidän elämämme tuntuu olevan niin täynnä erilaisia tarpeita - ja suurin osa niistä vielä materialistisia, että kaikki aikamme menee niiden täyttämiseen. Sen sijaan, että pysähtyisimme ja arvostaisimme KAIKKEA sitä, mitä meillä on.

Alkoholiongelmasta pitää puhua muiden läheisten kanssa (HS 16.9.)

2010-09-16T07:33:00.001+03:00

Alkoholistin vaimo (HS Mielipide 14. 9.) pyysi neuvoja miehensä alkoholin käytön lopettamiseksi. Aiheesta voisi hyvinkin perustaa kansallisen niksinurkan, sillä niin moni suomalainen aiheuttaa tai kohtaa alkoholiongelmia.

Tarve näppärille korkki kiinni -kotikonsteille huutaa, että meillä on vakava yhteiskunnallinen alkoholiongelma.

Vaikuttaa siltä, että itse ongelman eli alkoholin liikakäytön lisäksi tarjolla oleva hoito ei vastaa tarvetta. A-klinikoilla on pitkät jonot, eikä sosiaalitoimesta anneta maksulähetteitä hoitoon. Järvenpään sosiaalisairaalan asiakaspulasta johtuva taloudellinen ahdinko on yksi esimerkki. Vaikka, kuten alkoholistin vaimo kertoo, ei sinne kunnon ihminen haluaisikaan.

Äitini ura alkoholistina alkoi, kun olin viisivuotias. Alkoholismia kesti 20 vuotta. Onneksi hän jätti perheemme, ja isäni jaksoi yksinhuoltajana huolehtia minusta ja pikkuveljestäni. Elämä alkoholistin kanssa olisi ollut hirveää.

Niksini teille, jotka joudutte elämään alkoholistin kanssa: puhukaa ongelmasta muiden läheistenne kanssa.

Lapset ja nuoret, puhukaa keskenänne ja muille aikuisille. Yllätytte, kuinka moni jakaa saman kokemuksen. Samalla ymmärrätte, ettei alkoholin aiheuttama tuska ja häpeä koske vain teitä.

Kenenkään ei pidä joutua kantamaan läheisen alkoholismin aiheuttamaa surun viittaa yksinään. Suomalaisten alkoholin liikakäyttö on meidän kaikkien yhteinen ongelma. Erilaisia hoitomahdollisuuksia on lisättävä ja alkoholin verotusta tulee korottaa.

Henkisten haavojen ehkäisemiseksi kouluissa on valistettava siitä, ettei ole lapsen syy eikä häpeä, vaikka äiti tai isä juo.

Äitini raitistui, koska muuten hän olisi kuollut. Keino kai sekin.

Kristiina Ruuskanen, Helsinki

Hanaa!

2010-09-11T13:24:00.002+03:00

Hanaa!, originally uploaded by krisseruuskanen.

Auto voi tuottaa uusia elämyksiä. Varsinkin silloin kun ajetaan tosi kovaa! Rajatuissa ja valvotuissa olosuhteissa, ilman lapsia kyydissä - toisin kuin olemme tänä viikonloppuna joutuneet erään naisen hurjastelusta yleisillä teillä lukemaan.

Moottoriurheilua ei pidä ylenkatsoa ja sille voi myös naisen sydän sykkiä. Lisää tätä!

Ihana projekti - kerrankin

2010-09-01T22:55:00.002+03:00

Osallistuin tänään elämäni parhaimpaan projektiin. Projektin haku-, teko- ja arviointiaika oli vain muutaman tunnin mittainen. Minulla aikaa meni kymmenen minuuttia, nyt projektin jakamiseen ja levittämiseen toiset kymmenen minuuttia päälle. Ei paha.

Kirjoitin siis 140 merkin kirja-arvostelun ja lähetin sen Twitterin kautta @GOOD:lle. He lupaavat julkaista ainakin viisitoista parasta arvostelua.

Sivuilla kerrottiin Steve Jobsin sanoneen, etteivät ihmiset enää lue kirjoja. Jobsin mukaan 40 prosenttia amerikkalaisista lukee enimmillään yhden kirjan vuodessa, jos sitäkään.

Testatakseen tätä, GOOD avasi mini-projektin kirja-arvosteluiden keräämiseksi. Näin kesän jälkeen he olettivat amerikkalaisten ehkä lukeneen ainakin sen yhden kirjan. Ehkä arvostelujen joukkoon kelpaa yksi suomalaisenkin tekemä. Suosittelin:

"Trouble holding on to love? Treat yourself w perspective: No deeper commitment than to love a maybe existing person http://amzn.to/10K0kh"

Hirmu kivaa!

Miksi pitäisi äänestää? (HS Mielipide 21.8.)

2010-08-21T08:47:00.001+03:00

Helsingin Sanomien (18.8.) haastattelema 20-vuotias helsinkiläisen kommentoi, ettei äänestäminen kiinnosta. Nuori mies kertoi jonkun muun voivan hänen puolestaan päättää asioista ja luottavansa viiden miljoonan muun suomalaisen äänestävän.
Lausunto ei ollut yllättävä, sillä äänestystilastot ovat jo pitkään osoittaneet monen muunkin nuoren ajattelevan juuri näin. Sen sijaan, mietin miten suurta häpeää peruskoulujen opetussuunnitelmien laatijat ja koulujen rehtorit mahtavatkaan tuntea lukiessaan nuorten äänestyskielteisiä lausuntoja.

70-luvun ylipolitisoituneen aikakauden jäljiltä peruskouluissa, lukioissa ja ammattikouluissa mentiin toiseen ääripäähän. Politiikkaan eli yhteisten asioiden hoitamiseen kasvattaminen jätettiin pois. Samalla vietiin monelta sukupolvelta ymmärrys siitä, että meidän jokaisen tehtävänä on osallistua yhteiskunnan rakentamiseen - että Suomi on juuri sellainen maa ja yhteiskunta, jonka siitä teemme. Äänestäminen on kansalaisoikeuksista ja -velvollisuuksista tärkeimpiä.

Helsingin poliittiset nuorisojärjestöt yhdessä suunnittelevat parhaillaan koulukiertuetta, joka antaisi koululaisille mahdollisuuden tavata eri poliittisten suuntausten nuoria edustajia ja harjoittaa omaa kriittistä ajatteluaan.

Toivon todella, että koulut tarjoavat meille mahdollisuuden tulla antamaan nuorille suomalaisille demokratiakasvatusta, sillä ne itse näyttävät siinä epäonnistuneen.

Kristiina Ruuskanen
Helsingin Keskustanuorten puheenjohtaja

Kiusa se on pienenkin kiusa

2010-08-18T20:19:00.000+03:00

Koulujen syyslukukauden alku on tuonut jännitystä monen koululaisen elämään. Osa lapsista jännittää uutta kouluympäristöä, mutta toisia on pelottanut paluu tuttuun kouluyhteisöön. Kiusaaminen koulussa on vakava ongelma, johon vanhempien ja koulun, oikeastaan kaikkien aikuisten, on löydettävä ratkaisu.

Lapsen aito kuunteleminen antaa aikuisille tärkeää tietoa tämän arjesta. Välillä lapsen kertoma ei ole aikuisen mielestä kovinkaan mielenkiintoista, mutta se on lapselle itselleen tärkeää. Se on hänen elämäänsä.

Lapsia olisi syytä rohkaista kertomaan koulutehtävien lisäksi koulunkäyntiin liittyvistä tunteista, sekä peloista että iloista. Kyseleminen koululaisen leikeistä ja luokkatoverista, erityisesti niistä, jotka eivät vaikuta olevan lapsen lähimpiä kavereita on tärkeää. Kannattaa olla herkkänä kuulemaan, kiusaako joku lasta tai kiusaako lapsi itse toista koululaista.

Ajattelen, mitä itse haluaisin omasta työpäivästäni ja työyhteisöstänne kysyttävän. Ajattelen myös, jos minulla olisi työyhteisössä kiusaamiseen tai mitätöimiseen liittyviä ongelmia. Haluaisin kertoa niistä jollekin ja saada niihin ratkaisun.

Taitaa olla, että saisinkin apua paremmin kuin koululaiset. Lapset, joista meidän tulisi pitää erityistä huolta, myös koulupäivien osalta.

Tuumasta etätoimeen

2010-07-25T20:27:00.000+03:00

Eri alojen etätyöläiset voisivat muodostaa oman työyhteisön (HS Mielipide 25.7.)

Veikko Simpanen kirjoitti (HS Mielipide 21.7.) etätyön hyödyistä työntekijälle, työnantajalle ja suomalaiselle yhteiskunnalle. Ansiokkaat näkökulmat painottivat etätyön lisääntymisen seurauksia, mutta eivät niinkään tarjonneet konkreettisia ehdotuksia etätyön järjestämiseksi.

Etätyön ei tarvitse välttämättä tarkoittaa, että työtä tehdään yksin kotona, toimistohuoneeksi muutetun vierashuoneen nurkassa. Olisiko liian vaikeaa kuvitella aktiivisesti työelämässä olevat ihmiset oman kotipaikkansa välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan työpisteeseen, jossa jokainen tekee töitä eri työnantajalle?

Tässä tapauksessa työyhteisö muodostuisikin oman alueyhteisön, ei niinkään saman työnantajan perusteella. Jokaisen oma työ ja yhteys työnantajaan hoituisivat omasta huoneesta tai työpisteestä tietokoneen ja muun teknologian kautta.

Fyysinen työpaikka ja työyhteisö jaettaisiin lähialueella asuvien kanssa sen sijaan, että jokainen käyttäisi useita tunteja siirtymiseen oman työnantajan työpaikalle ja sieltä takaisin. Simpanen erittelikin asiantuntevasti tästä saatavaa kokonaisvaltaista hyötyä (sairauspoissaolojen ja työmatkatapaturmien väheneminen sekä eläkemenojen ja energian kulutuksen kasvun taittuminen).

Ryhtymällä tuumasta etätoimeen, voimme parantaa suomalaisten työelämää ja asumista. Hyvä asuminen ja työelämä ovat ihmiselle äärimäisen tärkeitä. Ja, parempi työelämä on myös pidempi työelämä.

Kristiina Ruuskanen, Helsinki

+ Alkuperäisessä tekstissä olivat mukana myös nämä näkökulmat:

Juuri nyt tarvitaan erityisesti kättä pidempää, jotta pitkien etäisyyksien ja vapaavalintaisen asumisen Suomi ei jäisi etätyökehityksen junasta. Hyvä työelämä, erilaiset suomalaiset alueet ja omaehtoinen asuminen muodostavat kolminaisuuden, jonka pyhyys tullaan mittaamaan lähivuosina. Näiden kolmen tiiviisti ihmisen arkea määrittävien sektorien välistä vuorovaikutusta on parannettava.

Kuten Simpanen totesi, työpaikkasokeus ja totutun tavan muuttaminen voivat olla tehokas este etätyön järjestelyille. Yhtenä esimerkkinä toimii se, että muuttotappiokuntien tilanteen parantamiseen ratkaisuja etsinyt virkamies ei itse saanut tehdä etätöitä kuin muutaman päivän kuukaudessa. Muuten hänen tuli olla toimistohuoneessaan Helsingissä. Päätöstä perusteltiin työntekijän työyhteisön puuttumisella.

Mielipidetekstissä olen hyödyntänyt vasta julkaistua Uusi luku- näkökulmia onnelliseen yhteiskuntaan-kirjaa, jota olen ollut mukana kirjoittamassa.

Antaminen ja pyytäminen

2010-06-05T09:04:00.000+03:00

Pyysin joskus teinimpänä puhelinrahaa ohikulkijalta. Se oli aikaa ennen rippilahjaksi saamaani kännykkää. Sen koommin en ole pyytänyt rahaa keneltäkään muulta kuin isältäni. Kunnes tuli Kapua, jonka myötä tehtävänäni on kerätä vähintään kuusi tuhatta euroa Malawin äitien, isien ja lasten auttamiseksi. Omalta isältäkin olen taas kinuamassa.

Rahan pyytämisessä Malawin äideille ei ole mitään hävettävää. Päinvastoin, siinä on melkein jotain hienoa. Ihan kuin se tekisi minusta hyvän ihmisen. Ihan kuin.

Pieni ajatusleikki: Olisin voinut itse syntyä Malawiin ja olla tällä hetkellä tai tulevaisuudessa saamassa lapsen. Elämän suurimman lahjan. Raskaus ja tuleva synnytys pelottaisivat, sillä asun muutaman päivän matkan päässä lähimmästä kätilöstä. Kylältämme on sitä paitsi vuoden sisällä kuollut raskauden komplikaatioihin neljä naista.

Selvittyäni hengissä synnytyksestä ja muiden mahdollisuuksien mukaan saattaisin lähteä mukaan politiikkaan ja parantaa maani äitien tilannetta yhteiskunnallisen vaikuttamisen kautta.

Saattaisin jopa päästä päättäjäksi alueeni sairaanhoitopiiriin tai vaikka sosiaali- ja terveysministeriöön. Siellä törmäisin Väestöliiton hankkeeseen ja tukisin sitä poliittisesti. Iloitsisin siitä, että suomalaiset, joilla oli itsellään saman luokan äitikuolleisuus sata vuotta sitten, haluavat tukea myös meidän kehitystämme. Olla universaalisti inhimillisiä ja yhteisvastuullisia. Sitä minäkin olisin suomalaisille, mikäli he joskus tarvitsisivat apuani.

Toinen skenaario: Olisin syntynyt romaninaiseksi Romaniaan. Tällä hetkellä istuisin kadulla Helsingin Postitalon kulmassa ja kerjäisin.

Sen pidemmälle en osaa kuvitellakaan. Osaatko sinä?

Maailma Kylässä

2010-05-27T08:23:00.000+03:00

Tulevana viikonloppuna järjestettävä Maailma Kylässä-festari on vakiinnuttanut paikkansa helsinkiläisten ja muiden suomalaisten tapahtumakalenterissa. Pienestä festarista on tullut iso ja "vakavasti otettava" tapahtuma. Lämminhenkisyys on onneksi säilynyt. Usein myös aurinko on suosinut, toivottavasti tänäkin vuonna!

Alla fiilistelevä kuva naisten keskinäisestä poliittisesta yhteistyöstä yli kansallisuuksien ja puoluerajojen, viitekehyksenä DEMO ry ja paikkana Tansania. Tavataan demokratiateltassa!

http://www.maailmakylassa.fi/
http://www.demofinland.org

Kerjäläisiä pitää auttaa (HS 13.5.)

2010-05-13T11:43:00.000+03:00

Palasin mielipidepalstalle nopeasti.

HS kertoi (Kaupunki 12. 5.) kokoomuksen ja Amnestyn linjausten eroista liittyen romanikerjäläisiin. Kokoomus ajaa kerjäämisen kieltoa, jonka myötä romanien hätä siivottaisiin pois suomalaisten silmistä. Seurauksena poliisin ja vartijoiden työmäärä kasvaisi. Väitän, että myös kansalaisten turvattomuus lisääntyisi, sillä vartijoilla ja muureilla on tapana lisätä eriarvoisuutta eikä poistaa sitä.

Ihmislähtöiset ratkaisut löytyvät Amnestyn ehdotuksesta: romanivähemmistön tilannetta tulee parantaa Euroopan tasolla. Tässä Suomi voisi ottaa johtavan aseman ja olla uudenlaisen siviilikriisinhallinnan kärkimaa.

Sosiaalialan ja työllistämisen osaajia kannattaisi jalkauttaa kartoittamaan saapuneiden aito halu ja kyky tehdä töitä Suomessa. Projektiluontoinen tukipiste olisi kustannuksiltaan vain murto-osa vartioinnin lisäämisen hinnasta.

Jos kohtaisimme kerjäläiset apua tarvitsevina ihmisinä emmekä rikollisina, voisimme löytää ratkaisut myös siihen, miten romaneja välittävät ihmiskauppiaat paljastettaisiin.

Yksin eläminen ei vastaa mielikuvaansa (HS 10.5.)

2010-05-11T19:29:00.000+03:00

Tuli taas asiaa Hesarin mielipidesivulle:

"Helsingin Sanomat uutisoi 9.5.2010 Mari Kiviniemen ja Annika Saarikon avauksen yksinelävien yhteiskunnalliseen asemaan paneutuvan politiikkaohjelman tarpeellisuudesta. Toimitus otsikoi vakavan ja erittäin tarpeellisen asian sinkkuohjelmaksi. Sinkkuus käsitteenä herättää mielikuvia, jotka eivät vastaa suomalaisten yksinelävien joukkoa. Harhaanjohtavat mielikuvat puolestaan heikentävät yksinelävien tilanteen ymmärtämistä. Tämän vuoksi kansalaisten, poliitikkojen ja toimittajien on tärkeää ymmärtää oikea tilanne, joka yllättäen haastaakin perinteiset stereotypiat.

Suurin osa yksin asuvista suomalaisista on 45-64 vuotiaita. Nuorten, 18-29 vuotiaiden sinkkuus-käsitteeseen perinteisesti sopivien ihmisten osuus yksineläjien joukosta on viime aikoina jopa vähentynyt. Puolet kaikista yksinelävistä on 30-64 vuotiaita. Yhteensä yksineläviä on Suomessa miljoona.

Tilasto- ja tutkimustiedon vajavaisuus ja koulutuksen puute yksin elämisestä ovat johtaneet siihen, että yksinelävien tilannetta saatetaan esimerkiksi sosiaali-ja terveyspalveluissa jopa vähätellä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tulisi pikaisesti tarttua tutkimusta ja selvityksiä kipeästi tarvitsevaan väestöryhmään."

Visions of a full glass

2010-04-18T15:33:00.000+03:00

Rush hour, too much people everywhere. Walk fast, don’t interrupt the flow. Stay on your right, take a few hurried steps on the left to get pass. How can anybody be so slow! Run, you don’t want to miss the buss. There’s at least ten minutes untill the next one.

Stop! Let’s do this again.

Rush hour, lot of different people around. You don’t want to walk too fast and miss all their intresting faces. Create your own flow and let peole in a hurry pass you. Why are they all in such a rush, what is it for? There’s no need to run, another bus will leave in only ten minutes.

Do these scenarios sound familiar to you? If so, I hope it’s both of them. If not, then I encourage you to try them and find out which one feels better. I dare to claim that it’ll be the latter.

In my totally non-scientific and based on feeling examinations of human behavior, I’ve come to the conclusion that is is definately seeing the glass half full, instead of half empty that gives us all a better drive. And believe me, I’ve personally tried them both. Keeping one’s expectation low does give a better protection against disappointments, but really, what can you ever achieve with low expectations? What would our world be like if everyone did that?

This applies to people as well. If I don’t embrace the opportunities to meet new people and believe that they can teach me more about myself, my world and visions would be really quite small. The friends I already have are the best to have but should I keep it to that? Does it mean I don’t have room for new friends and for new experiences? Take a wild guess.

If I hadn’t taken the small steps to become active in Centre Youth, I would’ve never had the chance to try and fullfill my own potential by, for example writing this small column for you to read. I would’ve never met so many inspiring young people, different individuals gathered together by certain values and beliefs about our common society and how to make it better. Also, I wouldn’t have such a strong feeling of being a part of this huge group of people called society. In Centre Youth I genuinely feel that I’m making a difference, in my own and other people’s lives.

So, I strongly recommend for You too to take part in our or other youth organisations in Finland. And there are plenty. Taking part means meeting new people and widening your perspectives. It also means being around people who see the glass half full but who, and this is the spice of it, also get you involved in very intresting discussions about why is the glass half full, by who and how.

My favorite subject is how to make the glass fuller, for everyone. You are more than welcome to join us in this discussion! There will be action too.

My column published on the 1st issue of IceBreaker. Will link it to you later.

Hei me ulkoistetaan! - Myös demokratia?

2010-03-31T15:23:00.001+03:00

Kuinka moni suomalaisista ymmärtää arvostaa sitä, että meillä on olemassa oppositio? Tällä hetkellä tosin vaihtelevasti toimiva, mutta aito ja oikea oppositio, jolla on tosiasialliset mahdollisuudet olla ja elää sekä yrittää haastaa hallitusta. Vaikka viime aikainen oppositiopolitiikka onkin purrut lähinnä omaa nilkkaansa ja tehnyt kaikkensa opositiossa olevien puolueiden kannatuksen laskun eteen, arvostan sitä silti. Siis sitä oppositio-instituutiota. Siis demokratiaa.

Joskus nähdäkseen lähelle, on mentävä kauas. Näin tein. Ja näin. Tansania on periaatteessa demokraattinen tasavalta, jossa on monipuoluejärjestelmä. Ja puolueita siellä piisaakin. Mutta vain yksi on “the ruling party”. Wikipediassa kuvataan Tansanian demokratiaa termillä one party dominant system. Eli oikeasti siellä on vain yhdellä puolueella tosiasiallinen mahdollisuus muodostaa hallitus. Periaatteessa muut puolueet toimivat ja osalla on jopa muutama kansanedustaja, mutta valtapuolueen sanelupolitiikka on realismia.CCM:llä taitaa olla yli 90% parlamentin paikoista. Kyseinen puolue myös jatkuvasti vahvistuu vahvistumistaan ja kasvaa kasvamistaan, muiden pienempien sinnitellessä vanavedessä. Kaipuu aidoista vaihtoehdoista yllätti matkailijankin.

Kyseinen Tansania-fiilistely liittyy parin viikon takaiseen DEMO ry:n gender-työryhmän reissuun, jolla minulla oli ilo olla mukana. DEMO eli Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö ry. on suomalaisten eduskuntapuolueiden yhteistyöjärjestö. Se toimii demokratian edistämiseksi tukemalla suomalaisten puolueiden ja kehitysmaiden poliittisten liikkeiden välisiä yhteistyöhankkeita. DEMO siis työskentelee demokratian edistämiseksi, samalla tukien puolueiden välistä yhteistyötä ja vastavuoroista oppimista eri maiden välillä. Aivan törkeän hyvää työtä.

Tansaniassa on keskitytty naisten poliittisen osallistumisen ja osallisuuden vahvistamiseen. Pääsin itse todistamaan historiallista hetkeä kun naiset yli puoluerajojen juhlistivat perustamansa yhteistyöelin Tanzania Women’s Cross-Party Platformin avajaisia. Tilaisuuteen osallistui parin päivän varoitusajalla noin 500 naista eri pulueista. Vaikuttavaa. Ja jotain täysin ennestään kuulumatonta Tansanian poliittisessa historiassa: Aitoa ja tasa-arvoista yhteistyötä yli puoluerajojen. Vielä naisten tekemänä!

Jotta en eksyisi fiilistelemään enempää, niin palaan alun demokratia- ja oppositiohehkutukseen. Koin Tansaniassa näyn siitä, että suomalaiset saattavat aika nopealla aikataululla tulla tarvitsemaan samanlaista demokratiakasvatusta, jossa tansanialaiset ovat viime aikoina kunnostautuneet.

Valotan asiaa esimerkin avulla. Nimittäin, jos suurin osa suomalaisista on sitä mieltä, että koko maa olisi tulevaisuudessa hyvä pitää asuttuna, mutta vain murto-osa uskoo, että se on mahdollista, olemme pelottavassa tilanteessa. Tästä on pääteltävissä, että suomalaiset eivät ymmärrä tekevänsä itse tämän valinnan äänestämällä poliitikkoja jotka joko kantavat huolta koko Suomen hyvinvoinnista ja alueellisesta tasa-arvosta tai eivät. Tai sitten suomalaiset eivät ymmärrä parantavansa omien näkemystensä vastavoimien tilannetta jättämällä itse äänestämättä. Joko tai tai miten vain, asennevammoja ja ulkoistamista on havaittavissa:

“Joku muu hoitaa, ei mun tartte.”
“Paskakeli, ei jaksa raahautuu äänestää.”
“En mä tienny ketä äänestää, ne on kaikki samanlaisia. – Teitkö vaalikoneen, juttelitko yhdenkään ehdokkaan kanssa? “No en mä jaksanu.”

Demokratia, tähän mennessä yksi parhaista ihmiskunnan keksinnöistä, on uhattuna – ihan täällä meidän omalla etupihalla.

*krisse
Helsingin Keskustanuorten pj.

Kirjoitus on julkaistu myös: http://aidantoisellapuolen.wordpress.com

Viimeinen matka

2010-03-28T21:36:00.000+03:00

Ja minä lähden. Mutta linnut jäävät ja laulavat ja minun maisemani jää, vihreät metsät ja järvi. Monta iltapäivää taivaat ovat sinisiä, kirkkaita ja kellotornin kellot kaikaavat niinkuin nyt iltapäivänä. Ihmiset jotka ovat minua rakastaneet jäävät, kun lähden. Ja joka päivä kylä puhkeaa uuteen eloon. Mutta minun henkeni on aina vaeltava kaihoisasti maisemani autereisessa hämyssä.

Jos tiedätte, mistä tämä tekstinpätkä on, kuka sen on kirjoittanut, niin vinkatkaa, kiitos. Se luettiin tätini hautajaisissa ja kosketti kovasti. Lähde jäi surun keskellä kysymättä sen lukijalta.

Matka naiseksi

2010-03-22T21:11:00.000+02:00

Suomi on täynnä selviytyjiä. Tarvitseeko niin olla, on eri asia. Vastoinkäymiset kasvattavat ihmistä, mutta niidenkin täytyisi olla kohtuullisia. Liian usein näin ei ole.

Muutama viikko sitten Anna-lehdessä (4.3.2010) julkaistiin minusta juttu Matka naiseksi-palstalla. Kirjoitus poiki paljon rohkaisevaa palautetta, lämmin kiitos kaikille kommentoijille. Iloitsen erityisesti siitä, että annoin ajattelemisen aihetta ja ehkä jossain määrin vertaistukea samankaltaisia asioita kokeneille ihmisille, tutuille ja tuntemattomille. Voi kun olisimme aikoinaan jo löytäneet toisemme ja kohdanneet näitä asioita yhdessä. Selviytyneet yhdessä. Voimaa teille kaikille! Tiedätte keitä olette.

Rajan määrittely oman yksityisyyden kanssa on joskus haastavaa, mutta koska olen aina puhunut avoimesti omista kokemuksistani ja taustastani, koin haluavani jakaa niitä myös Annassa. Suomessa pitäisi voida puhua entistä avoimmemmin ja enemmän yhteiskuntamme (=ihmisten) kipukohdista, kuten äitien ja isien alkoholismista sekä lasten yksinäisyydestä ja liiasta vastuun kantamisesta liian nuorena.

Sosiaaliporno eli julkinen mässäily yksityisasioilla on eri juttu. Tarvitsemme lisää asiallista eli ihmisen näköistä ja kokoista keskustelua. Avautumiseni Annassa oli oma askeleeni tähän suuntaan.

Merkitystä elämään

2010-02-21T21:06:00.004+02:00

"Se, että on merkinnyt jotain muille ihmisille" on usein vastaus lähellä kuolemaa olevilta ihmisiltä kysymykseen elämän tärkeistä asioista. Näin olen jostain kuullut. Omiin kokemuksiin peilaten on helpo yhtyä tähän ajatukseen. Vaikeammaksi menee kun pohtii tämänhetkistä merkitystään. Tai, ehkä sen vain tekee vaikeaksi, näin yksineläjänä.

Huokaiskaa helpotuksesta, en aio avautua itseäni säälien. Ei ei. Olen kait joskus jopa todennut, että "elän yksin, mutten yksinäisesti". Ja se pitää paikkansa, sillä merkitsen. Ja teen merkityksellisiä asioita. Välillä yksin, usein yhdessä.

On minulla silti lupa tuntea välillä yksinäisyyttä. Viime viikon aikana tunsin oloni aika lailla yksinäiseksi, vaikka olin suurimman osan ajasta muiden ihmisten ympäröimänä. Nyt viikonlopun olen ollut suurimman osan ajasta yksin, mutten ole tuntenut itseäni lainkaa yksinäiseksi. Hassua.

Vaikka nyt kirjoittamillani riveillä ei olisi merkitystä kuin itselleni, on yksin eläminen yleisesti teemana aika kiinnostava. Vaikuttaa, että se olisi nyt saamassa isompaa, ansaitsemaansa, roolia myös yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tämä käy ilmi esimerkiksi viime päivien Hesarin mielipidekirjoittelusta.

Yksin tai kaksin, ollaan yhdessä. Ja, yhteyksissä!

Rekka auton moottorilla

2010-01-23T19:03:00.003+02:00

Olin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni kuntotestissä. Odotin olevani keskitason suorittaja, joten välttävän saaminen yhdestä hapenottokykyä kuvaavasta indeksistä oli yllättävää. Kukapa niistä välttävistä tykkäisi, missään suhteessa. Kyseessä oli siis mittari joka kuvaa hapenottokykyäni suhteessa massaani. Puhdas hapenottokykyni on erittäin hyvässä kunnossa, mutta kun sen suhteuttaa hieman liian raskaaseen lastiin, saadaan lopputulokseksi rekka henkilöauton moottorilla. Painoindeksini oli ihan ok, mutta sydän jaksaisi paremmin jos kyydistä lähtisi pari kiloa.

Myös peruskestävyydessäni on parantamisen varaa. Tällä hetkellä edustan sitä jumppaurheilija-tyyppiä, joka tekee suht lyhyitä urheilusuorituksia kovilla sykkeillä. Juuri sitä treenaamiseni onkin ollut. Minun pitäisi siis saada aloitussyke alas. Tämä tapahtuu pidempien kestävyysharjoittelujen muodossa eli yli tunnin mittaisia lenkkejä ja uintiharjoituksia on tiedossa. Paljon.

Kestävyys kuntoon Malawi mielessä. Onnistuu. Katsotaan miten hyvin.

Keskusta koostuu myös kaupunkilaisnaisista (HS 19.1.)

2010-01-19T12:04:00.002+02:00

Juha Akkanen viittasi Merkinnöissään (15.1.2009) nuorten naisten ja keskustan yhteensopimattomuuteen. Akkasen tekstistä kävi ilmi, että keskustan on turha yrittää tehdä imagotemppua nostamalla nuori kaupunkilaisnainen puolueen johtoon. Tähän syyksi kelpasi Akkasen ennakkoluuloinen arvio siitä, että keskusta ei ole nuorten kaupunkilaisnaisten puolue. Onneksemme hän on väärässä. Keskusta on kaupunkilaisnaisten puolue aivan yhtä lailla kuin se on maalaismiesten, kielivähemmistöjen, uskovaisten, ateistien, seksuaalivähemmistöjen, maahanmuuttajien, konservatiivien, liberaalien ja kaikkien siltä väliltä. Seinät ovat leveällä ja katto korkealla. Ja juuri siinä on liikkeen hienous. Keskusta on todellinen suvaitsevaisuuden kehto, jota ei vaivaa näennäissuvaitsevaisuus.
Asuinpaikka ei suinkaan määritä ihmisen perusarvomaailmaa. Kun juuria ja perinteitä puolueen piiriin ei ole, on aate omakohtaisesti punnittu. Uskomme, että keskustalaisella maailmankuvalla - tasa-arvolla, vihreydellä ja ihmisyyden asettamisella keskiöön on kysyntää myös pääkaupunkiseudulla.

Keskusta on nostanut ministeriryhmäänsä viisi naista ja aikanaan naisen myös maan pääministeriksi. Ei siis ole epäilystä siitä, etteikö niin voitaisi tehdä toistekin. Samalla kun media mielellään pyörittää puheenjohtajaruletista aina uuden voittajaehdokkaan, on hyvä muistaa, että valinnan lopulta tekee puolueväki itse. Näin ainakin toivomme. Kansanliikkeellä on ollut kyky valita itselleen puheenjohtaja, jolla on ollut taito aistia ajan henki ja viedä puoluetta kohti uutta. Sitä visiota kaivataan myös nyt.

Kristiina Ruuskanen, Helsingin Keskustanuorten puheenjohtaja
Elina Das Bhowmik, Helsingin Keskustan piiritoimikunnan jäsen

Lyhenetty versio julkaistu Hesarissa 19.1.2010. Kiitos mielipidetoimitukselle sen julkaisemisesta!

Moni eksyi harhapoluille laman myötä (HS 12.10.)

2009-10-12T07:20:00.000+03:00

1990-luvun alun taloustilanne, lama, näyttäytyi yläasteikäiselle niin, että kaverit muuttivat yhtäkkiä pienempiin asuntoihin, ruoka koulussa alkoi taas maistua yhä useammalle, vaikka sen laadusta tingittiinkin. Koulukirjat olivat kuluneita, ja harva enää pröystäili perheen uudella autolla.

Siitä, että isän yksityisyrittäjän ura oli vaihtunut taksikuskin pestiin, oltiin aika hiljaa. Vanhemmilla oli enemmän aikaa, mutta huomiosta jouduttiin nyt kilpailemaan työn sijaan alkoholin kanssa.

Tämän hetken taloustilanne, taantuma, kuten sitä kiltisti nimitetään, näyttäytyy nykyiselle sosiaalityön opiskelijalle ja sosiaalipäivystyksen keikkatyöntekijälle siltä, että moni tämän päivän yläasteikäinen ymmärtää liiankin hyvin edellä kuvatun muiston. Todellisuus on usealle heistä vakavampi.

Ympäri Suomen sosiaalityön ammattilaisten viesti on, että lastensuojelun tarve on kasvussa ja toimeentulotukihakemusten määrä noussut.

Elämän kielelle käännettynä ensimmäinen tarkoittaa sitä, että moni suomalainen vauva, lapsi ja nuori joutuu kokemaan turvattomia ja pelottavia lapsuudenhetkiä. He jäävät vaille tarvitsemaansa hoivaa ja huolenpitoa.

Lapset kärsivät vanhempiensa työttömyydestä, masennuksesta, päihteiden käytöstä ja mielenterveyden sairauksista.

Päihteistä pääosassa on kuningas alkoholi. Jokaisen suomalaisen laskennallinen osuus alkoholinkulutuksesta on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan 10,4 litraa vuodessa. Siis sataprosenttista alkoholia.

Määrä ei kuulosta kohtuulliselta? Sitä se ei monen lapsen lähipiirissä olekaan.

Toimeentulotuen tarpeen kasvu kertoo, että suuri huoli taloudellisesta pärjäämisestä värittää monen suomalaisen perheen ja yksin elävän arkea.

Se on fakta, että työttömyyskassat käsittelevät uusia hakemuksia yli 600 viikossa, kun vielä vuosi sitten luku oli 600 kuukaudessa. Ero on valtava, ja paine on kovaa vauhtia siirtymässä toimeentulotukiluukuille.

Pinnan alla siis kuplii juuri nyt suurtyöttömyys, joka vaikuttaa yhteiskuntaamme, meihin ihmisiin, vielä pitkään.

Moni meistä saa osakseen sukupolvelta toiselle periytyvän syrjäytymisen, sillä edellisen laman jäljiltä on olemassa nuoria aikuisia, jotka eivät ole koskaan nähneet vanhempiensa lähtevän töihin. Nyt heilläkään ei ole töitä. Monella on lapsia.

Kuntien säästötoimenpiteet ja lomautukset näyttävät vaarallisesti kohdistuvan sosiaalipalveluihin. Sen tien valitsimme 1990-luvulla, ja seurauksena liian moni suomalainen joutui harhapoluille, yhteiskuntamme ulkopuolelle

Jos on pakko karsia, niin olen itse valmiimpi kävelemään huonommin päällystettyjä katuja ja asioimaan vähän rempallaan olevissa virastoissa kuin näkemään ihmisraunioita komeissa puitteissa. Tätä samaa priorisointia odotan myös päättäjiltä.

Nykyinen "taantuma", jos siihen ei reagoida ihmisten ehdoilla, sisältää dramaattiset ainekset yhteiskuntamme jakautumiseen hyvä- ja huono-osaisiin.

Itse en haluaisi lasteni kasvavan eriarvoistuvassa Suomessa. Haluatko sinä?

KRISTIINA RUUSKANEN
yhteiskuntatieteiden kandidaatti

Helsinki

Julkaistu Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 12.10.2009

KesäKerttu

2009-08-31T22:47:00.002+03:00

"Kerttu-verkosto on olohuone valovoimaisille naisille."

Kyllä, juuri näin. Oli ihanan voimauttavaa viettää viime lauantai valovoimaisten kerttujen kanssa. Nyt jaksan taas entistä paremmin vastata henkisen olohuoneemme ulkopuolisiin haasteisiin! Rohkeus ei ole röyhkeyttä.

Sekä paneelissa että muissa päivän keskusteluissa nousi esiin valtavasti erilaisia näkökulmia ja raikkaita ajatuksia, joista osasta ehdimme vain raapaista pintaa. Toisaalta, henkilökohtainen kovalevyni tuntui loppuillasta täyttyneen siihen malliin, etten ehkä olisi enää pystynytkään sisäistämään enempää. Totesimmehan yhdessäkin, että yhteiskunnalliset asiat vaativat todellista paneutumista ja kriittistä keskustelua. Ne ovat sen arvoisia.

Olin tyytyväinen sunnuntain Hesarin juttuun paneelistamme, mutta äimistyneenä olen nyt päässyt myös läheltä seuraamaan miten otsikoita tekemällä tehdään. Tästä voimme vaikka ottaa malliesimerkin tulevia Kerttu-verkoston tilaisuuksia varten. Olisi nimittäin hyvä järjestää yksi seminaari liittyen viestintään ja tiedotukseen. Seuraavana, 3.10., onkin vuorossa TalousKerttu Lahdessa.

Löydä Sinäkin sisäinen kerttusi ja tule mukaan!

Löytynyt: lisää Helsingin keskustanaisia

2009-08-06T22:31:00.002+03:00

City-areena (15/2009):

Viitaten juttuunne Riikka Mannerista (City 14/2009) toivon, että viimeistään nyt eräiden putkinäkö laajenee, sillä niin uskomatonta kun se esim. toimituksenne mielestä onkin, niin meitä alle kolmekymppisiä kepulaisia kaupunkilaisnaisia on olemassa! Ja enemmän kuin itse asiassa tiedättekään. Toisin kuin vielä valitettavan suuri osa stadilaisista, me emme allekirjoita sitä harhaa, että ihmisen perusarvomaailmaa voisi määrittää tämän asuinpaikka vaan olemme valinneet puoluekantamme erittäin harkiten. Ja olemme äärettömän tyytyväisiä valintaamme - eikä vähiten sen positiivisen hämmenyksen takia, jonka stadilainen kepulainen saa esim. vaalityön tai pussarihengauksen yhteydessä aikaan. Tervetuloa joukkoomme rohkeaan, vaikka Edistyksellisten Keskustanaisten skumppaa & aivojumppaa- iltoihin.

Kristiina Ruuskanen, stadilainen kepulainen,
puheenjohtaja, Rööperin Keskustanuoret

-Kiitos City palautteeni julkaisemisesta! *krisse

Tosiasioiden tunnustamista

2009-04-19T14:42:00.002+03:00

I give up. En pysty päivittämään tätä blogia siihen tahtiin kuin "hyvä tarkoitukseni" oli. Ärsyttää. Ehkä jonkun ajan päästä arjessani riittää taas tilaa bittiavaruuteen ponkaistuihin pohdintoihin. Toivottavasti, sillä blogin pitäminen on lähtökohtaisesti kivaa.

p.s. sitten jos huomaatte, että blogin päivittämiseni tahti kiihtyy liittyen joihinkin vaaleihin, niin saa solvata vapaasti. Ei sillä, että minkäänlaista ehdolle asettumista olisi näköpiirissäkään. Vielä :)

Tosi hyvää kevään jatkoa kaikille! Muistakaa, elämän perimmäisenä tarkoituksena on olla onnellinen.

Kunnallisvaalien fiilistelyä

2009-03-01T08:36:00.002+02:00

Oman nimen googlaaminen on hauska tapa fiilistellä menneitä tapahtumia ja omaa aktiivisuutta. Narsistista? Ehkä, mutta kaikki sitä tekee. Ja jos tarkoituksena on tsekata, missä yhteyksissä oma nimi mainitaan eikä mainostaa osumien lukumäärää, niin ei kai sitä huonona tapana voi pitää.

Löysin tämän päiväisellä google-haravoinnilla lehtijutun kunnallisvaalien ajalta, joka toi hymyn huulille. Oli se sitten kiva kokemus, jonka sai jakaa mielenkiintoisten ihmisten kanssa! Erityisesti kaikki koulupaneelit, joihin osallistuin, olivat hyviä kokemuksia. Edelleen ketuttaa vain se, ettei niistä yhdessäkään kutsuttu syömään kouluruokalaan. Olisi päässyt tarkistamaan kalapuikkojen tilanteen. Mutta tosiaan, luokiolaiset ovat fiksua jengiä ja toivottavasti ottavat osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun paljon enemmän kuin minä itse ikätovereineni "muutama" vuosi sitten. Raikasta kyseenalaistamista olisi tarjolla.

Ja tässä se Vihreän Langan artikkeli, joka sai minut fiilistelemään viime syksyä.

Häippäsen pariksi viikoksi Ecuadoriin, joten hasta la vista baby ja palataan asiaan sitten!

Naisten olohuone

2009-01-25T19:36:00.002+02:00

Eilen 24.1.2009 pidettiin Kerttu-verkoston perustamiskokous Vaikuttava nainen- seminaarin yhteydessä Tampereella. Minulla oli historiallinen olo, sillä tunsin olevani mukana luomassa jotain merkityksellistä. Päivän arvokkuus muodostui erityisesti siitä, että olin yhdessä viidenkymmenen, mitä erilaisemman taustan omaavan nuoren naisen kanssa jakamassa tätä kokemusta. Paikalla oli niin ”gradua vaille maistereita”, amk-opiskelijoita, työelämässä kuin äitiyslomalla olevia keskustalaisia ja sitoutumattomia ympäri Suomea, iältään kaikkea kuudestatoista vuodesta lähtien. Heistä muuten jokainen teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Sellaisia ne kertut ovat.

Vaikutuksen tekivät myös seminaarin puhujat, entinen Ilkka- lehden päätoimittaja Kari Hokkanen, kansanedustaja Tanja Karpela sekä yhteiskuntatieteilijä Tytti Isohookana-Asunmaa. Hokkanen avasi naisvaikuttajien asemaa politiikassa läpi historian. Tanja Karpela peilasi omien kokemustensa kautta lähihistoriaa ja Isohookana-Asunmaa kertoi Kerttu Saalastin elämästä ja politiikasta sekä aikalaistensa naistoimijoiden asemasta poliittisella kentällä. Puheenvuoroista jokainen oli erilainen, erittäin mielenkiintoinen sekä keskustelua herättävä. Yhteistä olivat erityisesti huomautukset vallan ja aseman tematiikasta ja niiden välttämättömyydestä. Jokainen puhuja korosti valtaa ja asemaa välttämättöminä välineinä asioiden ajamiseen, sillä ilman valtaa on vaikea saada aikaan muutosta. He myös varoittivat vallan juovuttavuudelta säästyvän vain harvan, sukupuoleen katsomatta. Ei käynyt epäselväksi, että siinä yksi syy päättäjien luopumisen tuskaan ja siihen, että nuorempi polvi joutuu raivaamalla raivaamaan tietään ylöspäin. Karpela huomautti tiukasti, että valta on otettava. Se ei koskaan tule annettuna, ja siinä tapauksessa jos tulee, niin on syytä miettiä miksi. Hyvä ohje. And when things get ruff, huumori auttaa. Mustana, kiitos.

Myöhemmin, istuessamme iltaa Tampereen Cafe Europessa, pohdimme kerttujen (Eeva, Mari, Elina, Minna, Minna ja Kerttu) kanssa kuinka osuvasti verkostomme onkaan nimetty. Kerttu Saalastin elämänhistorian monipolvisuus ja häneen liittyvät erilaiset käsitykset, jopa ristiriitaiset sellaiset, saavat miettimään vaikuttavan naisen olemusta. Ja ajattelu on aina tärkeää. Olennaista on, että Kerttu Saalasti uskalsi. Ja Kerttu-verkostossa me autamme toisiamme uskaltamaan.

Kerttu-verkosto on olohuone valovoimaisille, yhteiskunnallisista asioista ja vaikuttamisesta kiinnostuneille nuorille naisille. Mimmien juttuja, siis.

Uskomme, että rohkeudella, innolla ja yhteistyöllä pääsee pitkälle. Toimimme toinen toistemme tukena työelämän, opiskelujen, luottamustoimien ja perheen arjen pyörteissä. Kerttu voi olla kuka vain - kysymys on ennen muuta asenteesta.

Alkiolaisessa hengessä luotamme mahdollisuuksien tasa-arvoon ja ihmiseen kykyyn kehittää itseään. Uskomme naisten mahdollisuuksiin siinä missä miestenkin. Naiset pystyvät, kunhan vain uskaltavat - ja autamme toisiamme uskaltamaan.

Valtakunnallinen Kerttu-verkosto järjestää jäsenilleen laadukkaita, ajankohtaisia tapahtumia sekä vapaa-ajan toimintaa. Tarvittaessa tuuppaamme toisiamme vähän eteenpäin sekä jaamme tietoa, taitoa, ajatuksia ja kokemuksia. Sekä taatusti nauramme paljon.

Kerttu toimii aktiivisesti verkossa.
Tutustu, tule mukaan keskusteluun ja ole Kerttu.

Lisätiedot: Annika Saarikko p. 040 7446 770,
kerttuverkko@gmail.com

I ♥ Kerttu-verkosto

2009-01-23T11:41:00.002+02:00

Internet- julkaisu Verkkoapilassa kirjoitettiin tänään uudesta Kerttu- verkostosta. Ks. artikkeli "Keskusta tuudittautunut Lehtomäki- syndroomaan". Kirjoituksen perusteella osuuteni näyttäytyy paljon suuremmalta kuin se todellisuudessa on, sillä en ole ollut (vielä) mukana kehittämässä verkostoa, vaan olen suhtautunut siihen avoimesti ja kertonut lähteväni innolla mukaan. Haastatteluun minut pyydettiin lähinnä tuoreen aktiivi- keskustalaisen roolissa ja verkoston kohderyhmään kuuluvana. Tämä kaikille siis tiedoksi.

Odotan innolla huomista Vaikuttava nainen- seminaaria, muiden vaikuttavien naisten tapaamista ja verkoston perustamiskokousta! I ♥ Kerttu-verkosto.

Kuinka saisin rikki kookospähkinän?

2008-12-10T14:33:00.002+02:00

Eilen pidettiin Talentian puheenjohtajan tehtävät jättävän sosiaalineuvos Eila Malmströmin läksiäiset Talentian toimistolla. Kunniavieraan lisäksi paikalla oli iso joukko ammattijärjestökentän ja sosiaalialan vaikuttajia. Juhlien yllätysnumerona esiintyivät M.A Numminen ja Pedro Hietanen, jotka letkeällä ja osuvalla lavakarismallaan onnistuneesti viihdyttivät meitä. Itse sain mukavia flashbackeja lapsena esitettyihin tiukkoihin kysymyksiin: Isi, miten kookospähkinän saa rikki? Isi, mikä on kookospähkinä? Tuntui myös, että esiintyjät olivat täysin samannäköisiä kuin silloin lapsuudessa. Varhaisvanhentuneita vai ikuisesti nuoria, se jää jokaisen pohdittavaksi.

Eilisestä jäi, kookospähkinän lisäksi, mieleeni voimakkaana kuva naisvaikuttajista, joita oli paikalla runsaasti – ehkä jopa enemmän kuin miesvaikuttajia. Lukijoille huomautukseksi, että tahtotilani on, ettei tarvitsisi eritellä henkilön sukupuolta, mutta niin kauan yhteiskunnassamme sukupuoli virheellisesti määrittää henkilön pätevyyttä, on siihen myös syytä kiinnittää huomiota. Joka tapauksessa, paikalla oli siis paljon kaikenikäisiä naispuolisia vaikuttajia. Syytäkin on, sillä sosiaalialalla työskentelevistä suurin osa on naisia. Perinteisesti ammattijärjestömaailma on kuitenkin ollut hyvin miehinen tai se ainakin on nähty sellaisena, jota ei eilisen vierasjoukon perusteella olisi uskonut. Ainakin eilen näkyi, että kyllä niitä ay- pyöriä pyörittävät myös naiset, mitä luultavammin yhä lisääntyvässä määrin tulevaisuudessa. Tätä käsitystä tukevat muutkin akavalaiset kokemukseni. Mutta, korostan edelleen, kynnyskysymyksenä tulee aina olla henkilön pätevyys.

Tasa-arvon periaatetta toteutettiin pari viikkoa sitten Talentiassa, jolloin naisvaltainen sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö valitsi Tero Ristimäen, Talentiassa pitkään työskennelleen kehittämispäällikön, uudeksi puheenjohtajakseen. Toki sukupuolikysymys pohditutti jäsenistöä ja siitä keskusteltiin paljon, kuten pitääkin. Talentialaisten viesti kuitenkin kuului: Jos sukupuolikysymyksen takia naisvaltaisen järjestön puheenjohtajana ei voisi toimia mies, niin silloin miesvaltaisten järjestöjen puheenjohtajina eivät voisi toimia naiset. Eihän tuossa ole mitään järkeä, pätevin siis voittakoon. Uskon, että saimme omalta osaltamme kookospähkinää rikki.

Päivityksiä (What are you doing right now?)

2008-12-01T15:39:00.003+02:00

Tehokkuuden vaatimus painaa myös "blogistin" hartioita. Päivittämättä jättäminen on nettimaailman suurimpia virheitä, jos on kyse uutispalveluista, viruksentorjunnasta yms. Joskus tuntuu, että Facebookin status-päivityksetkin kohoavat arvoon arvaamattomaan. Itse otan paineita siitä, ettei sisällöntuotanto blogiini ole tarpeeksi nopeaa. Kuitenkin, on ehdittävä myös elämään. Eli, vaikken ole varma kuinka säännöllisesti ehdin blogiani päivittää, jatkan silti sen kirjoittamista. Ja vaikken tiedä kuinka moni tätä lukeekaan, silti koen kirjoittamisen itselleni tärkeänä - kunhan se ei aiheuta paineita arkeeni.

Yksi tähän mennessä eletyn elämäni tärkeimmistä "harrastuksistani" on ollut hallituksen jäsenyys ja tämän vuoden puheenjohtajuus Talentian sosiaalialan opiskelijat TaSO ry:ssä. Vuoden loppussa pestini kuitenkin loppuu, sillä etenkin melko nopeasyklisessä opiskelijamaailmassa on ymmärrettävä antaa tilaa uusille toimijoille. Yritän myös alkukeväällä valmistua YTM:ksi, jotten jää ikikandiksi - vaikka se näyttäisikin olevan vallitseva poliitikoiden ammatti :) Pois se minusta. Kuitenkin, kalenteri ensi vuodelle rupesi näyttämään jossain vaiheessa pelottavan tyhjältä, joten en sanonut ei uusille luottamustehtäville, vaan osaan pyrin hyvinkin aktiivisesti. Minut valittiin Keskustanuorten Helsingin piirin johtokuntaan ensi vuodelle, samoin kuin Keskustanuorten Rööperin osaston puheenjohtajaksi. Saan myös jatkaa ammattijärjestöaktiivisuutta UA (UkkoAkka)- ja AO (Aikuisten Oikeesti)- puolella eli viikonloppuna minut valittiin Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian hallituksen jäseneksi kaksivuotiskaudelle. Lisäksi olen Talentia Helsingin hallituksen varajäsen. Koko Talentian johto koki muuten mukavan nuorennusleikkauksen, mutta mukana on myös kokeneita toimijoita, niinkuin pitääkin. Melkeinpä täydelliseltä paketilta vaikuttaa!

Eli on monta eri maailmaa, joita pääsen tarkastelemaan ja joihin pääsen vaikuttamaan myös tulevina vuosina. Blogiaiheita tulee siis varmasti riittämään. Ja onhan aina ihana stadi, josta riittää kyllä kerrottavaa.

p.s. Kristiina is updating her blog

Korrektia, Tuomas Enbuske!

2008-11-18T15:22:00.003+02:00

Kiitos Tuomas Enbuskelle ja tämän tiimille sekä haastateltaville vaikean aiheen reilusta ja rehellisestä käsittelystä eilen 17.11. lähetetyssä Epäkorrektia, Tuomas Enbuske!- ohjelmassa. Lasten huostaanottoja ja sijoittamista käsitellään mediassa liian usein huomiohakuisesti ja epäreilusti. Eilinen oli virkistävä poikkeus, sillä ohjelmassa ymmärrettiin sosiaalityöntekijöiden noudattavan työtehtävissään lastensuojelulakia ja sosiaalihuollon asiakaslakiin perustuvaa vaitiolovelvollisuutta. Ja btw, kai tiedätte, että sosiaalityöntekijäksi valmistutaan yliopistosta sosiaalityö pääaineena - sekin on laissa määritelty.

Oli myös rohkeaa tuoda esiin se fakta, että monessa tapauksessa LAPSEN ETU vaatisi lastensuojelulta nopeampaa ja tehokkaampaa puuttumista. Suomessakin monien lasten oikeuksia turvallisiin ja välittäviin olosuhteisiin kuitenkin rikotaan. Aivan aluksi tietysti niiden vanhempien taholta, joille lapsen etu ei tule perheen elämässä ja arjessa ensisijaisena. Syinä mm. kuningas-alkoholi ja muut päihteet. Joskus lapsen arki on niin absurdia, että sitä on jopa mahdoton uskoa. Se ei muuten ole hyvä asia kun poliisi kehuu, kuinka keskellä yötä vanhempiaan etsimässä ollut viisivuotias poika "oli niin reipas". Se tarkoittaa vain sitä, että lapsi ei ole saanut olla lapsi!

Kun jossain kohtaa ehditään/ymmärretään selvittää lapsen olosuhteita ja aloitetaan lastensuojelun asiakkuus ei kuitenkaan päästä siihen mitä lainsäätäjä on asiakkuudella tarkoittanut. Eli esimerkiksi lastensuojelun avohuollon tukitoimena myönnetyt tukihenkilötapaamiset, viikonloppuperheet, harrastusmenot yms. ovat melkein silmänlumetta, sillä resursseja vastata tarpeeseen ei ole. Asiakasmäärät sosiaalityöntekijöillä ovat niin valtavat, ettei perheiden säännöllisiä tapaamisiakaan välttämättä ole eikä sosiaalitoimeen ole palkattu tarpeeksi sosionomeja, jotka sosiaaliohjaajina voisivat olla enemmän mukana perheiden arjessa ja välittää siitä tietoa. Väitän, että tälläkin hetkellä lastensuojelun asiakkaina olevat lapset kärsivät fyysisesti ja psyykkisesti siitä, ettei heidän kanssaan tosiasiallisesti ehditä työskentelemään. Ja kuten Enbusken ohjelmassa tuotiin kiitettävästi esille, huostaanotto toimii usein ainoana pelastuksena, mutta jonka lapsen edun kannalta olisi pitänyt tapahtua jo aikaisemmin.

Raffi Riffi

2008-11-12T15:16:00.002+02:00

Olin eilen katsomassa Stoassa Riffi- tanssiesitystä. Se oli tosi vaikuttava. Kun näin syyspimeällä olen kamppaillut omien riittämättömyyden tunteideni kanssa, toi koreografi Tommi Kitin suunnittelema taideteos minulle lohtua. Tulkitsin esityksen sisältäneen voimakasta, mutta inhimillistä keskeneräisyyden kohtaamista ja sellaista yhdessä yrittämistä, jonka merkitys ei kuitenkaan muodostunut päämäärästä vaan matkasta. Oli ihanaa taas seurata tanssia, sillä siinä ihminen tulee aina jotenkin kokonaisvaltaisesti esiin, mahdollisuuksineen ja rajoituksineen. Enää ei olekaan niin ahdistavaa olla ihminen - taas vähän aikaa.

Mukavaa oli myös viettää aikaa ystävän kanssa. Vaikka ei sen syvällisempiä keskusteltukaan, oli kiva jakaa kulttuurikokemus hänen kanssaan.

p.s. seuraava tiedossa oleva kulttuuripläjäys on Oikiksen spex.. Omstart!

Katse pe(i)liin

2008-10-28T15:50:00.007+02:00

Olen tyytyväinen henkilökohtaiseen äänimäärääni kunnallisvaaleissa (96!), mutta pettynyt Keskustan kokonaistulokseen. Rökäle- tai murskatappioksi en sitä silti suostu kutsumaan, sillä osaan kuitenkin ihan itse tulkita kannatuslukuja, jotka oikeasti osoittavat suurimman häviön kuuluvan ihan muulle porukalle. Demareiden puheenjohtaja näyttäisi kuitenkin saaneen synninpäästön toteamalla, että vasta seuraavissa vaaleissa on näytön paikka. Että eihän tässä nyt niin tosissaan oltukaan..

Olen ihmetellen seurannut ajankohtaista mielestäni lähinnä median ylläpitämää ajojahtia keskustalaisen syyllisen löytämiseksi. Miksi meidän pitäisi ylipäänsä syyttää ketään? Eikö riitä, että pohdimme syitä ja vastaamme esiin tuleviin vaatimuksiin ja muutostarpeisiin? Lisäksi, ainakin itse katson peiliin ja mietin, miten minä olen vaikuttanut asiaan ja erityisesti, mitä minä voin tehdä tilanteen parantamiseksi? Olen vasta keskustalaisiin kuvioihin tullut, joten en nyt hurskastele tämän enempää, mutta muissa järjestöhommissa olen huomannut, että väkipakolla syyllisen etsiminen ja löytäminen parhaimmillaan jumittavat organisaatiota ja pahimmillaan vievät sitä taaksepäin. Eikä meillä taida olla varaa kumpaankaan? Syyt saattavat toki tuoda mukanaan syyllisiä, mutta ainakin silloin asetelma on oikein päin ja on luultavasti löydetty myös muita tarpeellisia kehityskohteita. Annetaan siis median myllätä omaa rataansa ja hoidetaan tämä asiallisesti.

p.s. Onnistuin taas pitkästä aikaa vetämään pyörällä pannut. Vaikka kuinka yritin ottaa ratikkakiskon tiukassa kulmassa, lähti takapyörä alta ja muistan ajatelleeni "no niin, nyt mennään". Onnittelen itseäni hyvästä kaatumisesta, sain nimittäin kädet eteen ja tömähdin maahan jotakuinkin olkapää/kylki edellä. Polvi, kyynerpää, ja rystynen kärsivät asfaltti-ihottumasta, mutta sain myös pyörän tangosta osuman alavatsaan. Varoittelinkin niin jumppa-ohjaajaa kuin duunikavereita, että jos yht'äkkiä pökrään, niin kyse on mitä luultavammin sisäisestä verenvuodosta. So far so good. Joka tapauksessa, kävi niin hyvin, että tapaturma sattui pyöräliikkeen edessä, jossa ketjuni ystävällisesti nostettiin paikoilleen. Siellä myös osattiin kertoa, että samassa paikassa lähtee melkein joka päivä jonkun kaksikuminen hanskasta johtuen liian korkeista sporakiskoista. Eli paikka aiheuttaa hengenvaarallisia tilanteita toistuvasti! Taidanpa yrittää infota jotain kaupungin tahoa asiasta, mutta teillekin tiedoksi, että kyse on Tehtaankadun ja Sepänkadun risteyksestä. Niin, heti siinä Restroomin (paras karaokebaari ikinä) jälkeen. Tietäkää myös se, että niin kauan kunnes kohtaan saadaan parannus (pyörätie Tehtaankadulle olisi optimaalisin), niin meikäläinen pyöräilee jalkakäytävällä. Varovasti ja kävelijöitä väistellen, tietysti. Ja sitten kun minua katsellaan vihaisesti tai poliisisetä/täti aikoo sakottaa, niin tuon esiin tämän kokemuksen ja toivon sympatiaa.

Krisse kiittää ja kuittaa

2008-10-27T08:50:00.000+02:00

Hei!

Sain kunnallisvaaleissa 96:n helsinkiläisen luottamuksen, joka ensikertalaiselta nuorelta ja vielä keskustalaiselta stadissa on tosi hyvin!

Tämä on ollut hieno kokemus ja aion jatkaa poliittisen eläimen elämää, sillä muita hienoja haasteita on varmasti vielä eessäpäin. Ja keskustalaisuus on edelleen mulle yksi oikeista näkökulmista katsella tätä maailmaa :)

Oikein hyvää syksyn jatkoa teille kaikille, kiitos kannustuksesta ja tuesta!

Krisse "?" Ruuskanen

Äänestä Krisseä - äänestä himaas! -974-

2008-10-22T20:27:00.003+03:00

Tältä pitäisi mielestäni näyttää stadin lähitulevaisuus:

VÄLITTÄVÄ KAUPUNKI

Yksikään stadilainen todellisuus ei muodostu pahoinvoinnista. Denat, narkkarit, syrjäytyneet nuoret ja mielenterveysongelmaiset kun ovat aina jonkun sisaruksia, vanhempia, lapsia ja naapureita. Auttajat eivät ole uupuneita ja sosiaalisia ongelmia ennaltaehkäistään tehokkaasti. Helsinki on lyömätön kaupunki.

• Sosiaalipalveluihin kohdennetaan lisää resursseja.
• Kouluihin ja päiväkoteihin enemmän sosiaalialan asiantuntijuutta.
• Väkivallattomuuden asennekasvatusta koululaisille ja lisää apua väkivallan uhreille, tekijöille ja näkijöille.
• Turvakotimahdollisuus annetaan myös lapsettomille kaupunkilaisille.

SUOJELEVA KAUPUNKI

Kaikissa stadin taloyhtiöissä lajitellaan bio- ja sekajäte sekä energiajae. Metallin, lasin ja ongelmajätteiden kierrätys on helppoa ja taloyhtiöt vähentävät aktiivisesti energian kulutustaan. Helsinki on hiiletön. Ympäristön huomioiminen stadissa on täysin luonnollista.

• Erikois- ja ongelmajätteiden keräyspisteitä lisätään.
• Kaupunki palkitsee taloyhtiöiden energiasäästöjä.
• Stadissa lisätään uusiutuvien energianlähteiden käyttöä.

LUOVA KAUPUNKI

Helsingiä kehitetään ennakkoluulottomasti. Kansalaisjärjestöjen ja paikallistason toimijoiden ääntä kuullaan ja huomioidaan aidosti. Helsinki on johdonmukaisesti profiloitunut tunteita, taiteita, ympäristöä ja yhteistä tilaa kunnioittavaksi onnelliseksi kaupungiksi elää ja yrittää.

• Kansalaisjärjestöt ja kaupunkitoimijat mukaan kaupungin toimielimien tekemään valmistelutyöhön.
• Kaupungin ylläpitämät stadilaisten kohtauspaikat myös kansalaisjärjestöjen käyttöön.
• Helsingille tehtävä onnellisen kaupungin strategia ja brändi.

YRITTÄVÄ KAUPUNKI

Nuorten yrittämistä arvostetaan ja helsinkiläisiä kasvatetaan yrittäjyyteen. Kaupunki tukee aktiivisesti eri alojen nuorta yrittäjyyttä.

• Annetaan joustavammat mahdollisuudet yrittää erilaisissa kaupunkitiloissa.
• Nuorille tarjotaan lisää yrittäjyysopintoja ja tukea yrityksen perustamiseen.
• Tuesta ja väylistä yrittäjyyteen tiedotetaan avoimemmin.

Foreigners in Helsinki = our neighbours too!

2008-10-21T20:58:00.003+03:00

My motivation for running for Helsinki City Council comes from a straightforward vision that every story has it's place in this city --> Once upon a time there was Helsinki - caring, protective, creative and entrepreneuring.

So, no matter what origin you are this city also belongs to you and it should foster more caring, protective, creative and entrepreneuring stories. What makes this city now and in the future is respect for others and for our urban environment. That also means more shared city areas and experiences. No matter what your mother tongue is.

The "foreigners" (i.e. neighbours with different origins) I've met during my campaigning have noticed how it's not a problem for me to share thoughts on Helsinki in English or in French. (However, I've had to apologise to a few Finnish Swedish speakers for my lack of Swedish skills, but I can assure you that is my next project - to learn our other official and important language so that I don't have to be ashamed of myself anymore.) My point is that I acknowlegde and cherish the role of non-native Helsinki citizens in making this city a happy place to live in.

In many of the ever so popular internet questionnaires, I've been asked should the city put more money on the integration of our new citizens, on which I've answered: Yes, of course, but not only money. We should all put more EFFORT on making Helsinki a good hometown for the new arrivals. And I know, sounds good but you're thinking how do we do this in reality? Well, I'm of course open to all your suggestions and try to do my own part, whether it is in the City Council or in my own everyday life.

There's a bit more info on me in English on the Center Party's site: http://www.kotivaalit.fi You just have to click on the "in english" option..

Please, don't hesitate to comment on my thoughts, I'm looking forward to hear what you have to say. And I'd also really like to hear about your Helsinki realities, how is it to live here and what could be done better?

All the Helsinki people, take care!

Kohtaamisia

2008-10-20T08:42:00.002+03:00

Kiitos kaikille kanssakaupunkilaisille, joita olen viimeisen viikon ajan tavannut tehdessäni vaalityötä stadin kaduilla. Meillä on ollut tosi mielenkiintoisia keskusteluja ja olen oppinut taas paljon helsinkiläisestä elämästä. Ehdottomasti paras juttu ehdokkaana olemisessa! ...vaikka pohkeet ovatkin liekeissä kaikesta dallaamisesta, mutta sekin taitaa olla hyvä asia :)

Olen edelleen bongattavissa stadissa, erityisesti Lasipalatsin liepeillä ja Iso-Roballa. Kiinnostaviin kohtaamisiin!

p.s. Kuinka monta sosiaalityöntekijää tarvitaan vaihtamaan lamppu?
-Viisi. Yksi irrottaa vanhan lampun, kolme muuta muodostavat tukiryhmän ja yksi laittaa uuden lampun paikoilleen.

Ihan pihalla

2008-10-13T09:09:00.002+03:00

Aina välillä kannattaa katsella tuttuja asioita eri perspektiiveistä, sillä se antaa mahdollisuuksia ihanien ahaa- elämysten kokemiseen. Yksi testaamisen arvoinen juttu on Helsingin tarkastelu lintuperspektiivistä. Silloin huomaamme, kuinka paljon stadissa oikeastaan on tilaa - ja muureja, aidoituksia sekä rajoja. Pienenä en antanut näiden esteiden häiritä vaan muiden kulmien lasten kanssa otimme pihat haltuun, talkkareiden ja joidenkin asukkaiden asennevammoista huolimatta. Jossain vaiheessa muurit kuitenkin muuttuivat oikeiksi esteiksi ja suren edelleen tätä elinpiirini laadullista huononemista.

Haluaisin että Helsinki olisi IHAN PIHALLA, esimerkiksi järjestämällä avoimien pihojen päiviä ja kannustamalla taloyhtiöitä pihaelämän sallimiseen. Kerrostalojen kätköistä löytyy palasia melkein paratiisia, jotka ovat nyt hyvinkin eksklusiivisessa käytössä eli useimmiten tyhjillään.

Kerrostaloissa asuu ihmisiä. Ihmiset elävät. Annetaan elämän näkyä.

Luulot pois

2008-10-10T11:22:00.003+03:00

Sain liiketalousopisto Helsinki-Malmin merkonomiryhmä PK07:ltä kutsun kunnallisvaalitilaisuuteen LUULOT POIS 17.10.2008. Jouduin valitettavasti vain kiittämään kutsusta, sillä pestini sosiaalialan korkeakouluopiskelijoiden puheenjohtajana menee vaalityön edelle ja kalenteri ei natsannut lainkaan. Vastasin kuitenkin heidän mielenkiintoisiin kysymyksiinsä:

Oot sä stadilainen?
-Oon stadilainen (ihan aito ja onnellinen)

Paljonko tienaat kuukaudessa?
-Tienaan n. 400 €- 1000€ kuukaudessa, riippuu paljonko pystyy tekemään töitä.

Pitäisikö nuuskan myynti sallia?
-Kyllä, nuuskan myynti pitäisi sallia. Nykyisellä logiikalla: miksi meillä sitten myydään tupakkaa? Koska ovat ehkä maailman parhaita lobbareita..?

Pitäisikö Helsinki ja Vantaa yhdistää?
-Helsingin ja Vantaan voisi yhdistää. On vantaalaisissa potentiaalia, vaikka välillä tuleekin vinoiltua.. Tiedostan Vantaan talousvaikeudet vrt. Helsinki, mutta uskon, että synergia-etujen tuomat taloudelliset onnistumiset ja asukkaiden saumattomampi arki olisivat palkintoina.

Pitäisikö joukkoliikenne saada ilmaiseksi?
-Joukkoliikenne pitää saada tosi halvaksi, muttei täysin maksuttomaksi. Näin pystymme panostamaan mm. kattavampiin aikatauluihin ja reitteihin, koska stadilaisten arki ei pyöri enää vain 8-16 aikoina!

Millaista kämppää sinne Sipooseen? Kerros.
-Sipooseen kerrotaloja yhdessä townhouse-tyyppisten talojen kanssa (tyyliin: britit ja keski-eurooppa). Myös opiskelijoilla on oikeus stadilaiseen asumiseen!

Autoton keskusta?
-Tosi vähä-autoinen keskusta, sillä kauppojen yms. logistiikan on kuitenkin pelitettävä. Kyllä ruuhkamaksuille ja parkkisakkojen korottamiselle sekä ikiaikainen ei keskustatunnelille - paitsi, jos se olisi ainoastaan joukkoliikennettä ja logistisia tavaravirtoja varten :)

Subjektiivisen päivähoidon säilyttäminen
-Päivähoitopaikkaa ei tule automaattisesti tarjota niille lapsille, joiden vanhemmista toinen valitsee olevansa kotona. Eri asia, jos olet opiskelija tai rekisteröitynyt työttömäksi työnhakijaksi. Päivähoito lastensuojelun avohuollon tukitoimena tietysti säilytettävä.

Mikä on Stadin paras paikka?
-Stadin paras paikka on ratikka!

Millä menet töihin??
-Menen duuniin ja muualle pyörällä, sporalla tai kävellen.

Tiedoksi lukijoille, että luvassa on varmaan mielenkiintoinen tilaisuus, sillä kysyjillä taitaa olla mukavasti pilkettä silmäkulmassa. Eli LUULOT POIS perjantaina 17.10.2008, klo 11.00–12.00, osoitteessa Hietakummuntie 1 A, 00700 Helsinki. Koululla opiskelee päivisin 1 200 opiskelijaa ja työskentelee 100 henkeä.

Helsinki + lähisuhdeväkivalta = ?

2008-10-07T10:39:00.000+03:00

Olin seuraamassa Amnestyn yhdessä Ensi- ja turvakotien liiton ja Väestöliiton kanssa järjestämää kunnallisvaalitilaisuutta Diana-auditoriassa 1.10.08. Illan teemana oli tietysti lähisuhdeväkivalta ja kaupunkilaisten mahdollisuudet saada turvaa. Tarkoitus oli alustusten ja kunnallisvaaliehdokkaiden paneelin avulla myös kartoittaa, mitä Helsinki voisi tehdä enemmän lähisuhdeväkivallan tekijöiden, kokijoiden ja näkijöiden avuksi. Vallitsi arvatenkin suuri yhteisymmärrys. Panelistien puheiden perusteella Helsinkiin perustetaan lähitulevaisuudessa matalan kynnyksen paikkoja, joihin voi tulla myös anonyymisti, sekä lisätään lastensuojelun määrärahoja perheellisten ja aikuisosiaalityön määrärahoja yksinäisten kaupunkilaisten turvakotipaikkojen lisäämiseksi. Hienoa, että yhteinen tahto löytyy, mutta haluan ainakin itse olla vaikuttamassa, ettei toteutus unohdu.

Kiitän Stakesin kehittämispäällikkö Helena Ewaldsia ja Keskustan panelistia Anne Kettusta siitä, että he korostivat ilman lapsia turvaa hakevien täysin epäasiallista nykykohtaloa. Tiedän oman työni kautta, että turvakotiin pääsee "yksittäisille paikoille" vain tsägällä. Muuten on tarjolla asuntola- tai hostellipaikka - jos sitäkään.

Harmittelin kyseisessä tilaisuudessa, ettei yleisön kommenteille jätetty lainkaan aikaa. Olisin nimittäin halunnut kertoa myös toisesta suuresta väliinputoaja-joukosta. Kuten tiedämme, on alkoholin käyttö Suomessa ja stadissa suurta. Ei siis ole ihme, että usein lähisuhdeväkivallan uhritkin ovat juovuksissa. Mutta onko humalainen yhtään sen vähemmän hakattu kuin selvinpäin oleva? Tämän hetkisen käytännön mukaan ilmeisesti kyllä. Eli turvakotiin ei pääse, jos on nauttinut alkoholia. Se on ymmärrettävää siksi, että huomioidaan muut turvaa hakeneet aikuiset ja lapset. Mutta se ei ole ymmärrettävää, ettei ole olemassa turvakotia, jonne (sillä hetkellä) humalassa oleva uhri voisi mennä.

Mitä se kertoo Helsingin sosiaalipalveluista ja niiden resurssoinnista, että 20 vuoden uran kaupungilla tehnyt sosiaalityöntekijä haaveilee edelleen lottovoitosta, jotta voisi perustaa turvallisen paikan tälle väliinputoaja-ryhmälle? Jotain on kyllä päättäjien prioriteeteissä pielessä. Ei siihen mitään sossun lottovoittoa pidä tarvita, että suodaan uhreille heidän ihmisarvonsa mukainen kohtelu!

Inspired by stadi? - Architecture in Helsinki

2008-10-02T09:07:00.003+03:00

Kaupunkistrategioista ja kilpailuidentiteeteistä

2008-09-29T13:40:00.006+03:00

Tiedätkö mikä on Helsingin strategia tällä hetkellä? - En minäkään.

Maabrändäyksen guruksi tituleerattu Simon Anholt sanoo sunnuntain Hesarissa (28.9.2008), että maabrändäys konseptina on ollutta ja mennyttä. Kirjoituksessa tietysti viitataan ulkoministeriön asettamaan valtuuskuntaan, jonka tehtävänä on luoda Suomelle toimiva maabrändi. Ansiokkaasti Facebookkiin on jo luotu ryhmä, joka vaatii varjovaltuuskunnan perustamista. Se myös kuvaa hyvin Anholtin esittämää teesiä, että ”Suomen maine kuuluu suomalaisille, ei hallitukselle. Tärkeintä on, ettei tätä tee suppea eliitti suljetussa huoneessa.” Hän peräänkuuluttaa demokraattista ja legitiimiä työskentelyä kilpailuidentiteetin, ei nyt jo ”out” olevan maabrändin luomisessa.

Olen itse puhunut siitä, että haluaisin Helsingin johdonmukaisesti profiloituvan tunteita, taiteita, ympäristöä ja yhteistä tilaa kunnioittavaksi onnelliseksi kaupungiksi elää, yrittää ja luoda. Esimerkkinä olen käyttänyt mm. kulttuuripolitiikan roolia ja viimeksi vastannut tanssitaiteita koskevassa kyselyssä että, ”kaupunkien strategioissa ja ns. brändien rakentamisessa ymmärretään aina kulttuurin tärkeys, mutta jos siihen panostamiseen ei aidosti ja laaja-alaisesti sitouduta, jäljelle jäävät vain kauniit sanat ilman todellisuuspohjaa.” Olen kokonaisuudessaan sitä mieltä, että todellisuuspohja Helsingin strategioissa on tähän asti jäänyt valitettavan heikoksi, sillä me kaupunkilaiset emme ole ”omistaneet” näitä suunnitelmia. Se tarkoittaa, ettemme ole myöskään sitoutuneet niihin.

Mielestäni stadia kehitetään parhaiten työskentelemällä kohti yhteisiä tavoitteita. Katutasolla tämä tarkoittaa, että suurin osa helsinkiläisistä edes tietäisi mitkä ovat Helsingin tavoitteet kuluvalla strategiakaudella. Eräitä mahdollisia ratkaisuja: tiedottaminen, yhteistyö ja taas tiedottaminen.

Palatakseni vielä jutun juureen eli siihen mitä "Simon says", niin yhdyn hänen ajatukseensa, että maan tai kaupungin kilpailuidentiteetti on brändiin verrattuna osuvampi termi. Olennaista on identiteetti, jota ei pidemmän päälle pysty feikkaamaan. Helsingin identiteetti muodostuu kaikista niistä välittävistä, suojelevista, luovista ja yrittävistä tarinoista, joiden kertomista ja kuulemista meidän on vielä harjoiteltava.

p.s. "Kuinka monta sosiaalityöntekijää tarvitaan vaihtamaan lamppu?" "Ei yhtään, sillä lamppu ei ole palanut. Se vain tuottaa erilaista valoa."

Stadissa pörräämistä

2008-09-28T09:16:00.002+03:00

Kaupungissamme oli eilen taas tarjolla vaikka mitä. Olin ajatellut osallistua Megapolikseen Vanhalla ja Porkkanamafian iskuun Juttutuvassa, mutta rankka akavalainen yhteistyö muutti suunnitelmat. Päästyäni Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVAn seminaarista ja kokouksesta takaisin stadiin tuntui koti vireystilassani ainoalta mahdolliselta suunnalta. Illemmalla taas jaksoin paremmin ja tuli kierrettyä Fanny, Ysi (keittiö rempassa n. vkon!) ja Bali Hai. Motellettiin ei enää voimat riittäneet. Kaupungilla oli muuten huomattavan paljon teinejä liikenteessä, mutta meno oli ihan letkeää. Piti tulla aikaisin himaan, koska tänään haluan ehdottomasti käydä Kaapelilla Helsinki Design Week:n Design Marketissa. Ja koska haluan ehtiä sinne nopeasti, niin pidän tämän lyhyenä.

Edellinen oli alustusta sille pointille, että Helsingissä tapahtuu vaikka mitä. Kaikki mainitsemani happeningit ja paikat kuvaavat helsinkiläisten välittäviä, suojelevia, luovia ja yrittäviä tarinoita, joita mahtuu tähän kaupunkiin vielä paljon enemmänkin. Ne luovat sitä olennaista sisältöä Helsinkiin, jonka takia täällä on hyvä asua. Välillä kuitenkin tuntuu, että päättäjien todellisuus ja se todellisuus, minkä jaan ystävieni ja tuttavieni kanssa, ovat aika eri tasoilla. Helsinki on todella siisti mesta ja meidän pitää arvostaa sitä kovaa ja luovaa duunia, jolla monet nuoret yrittäjät ja ajattelijat parantavat kaupunkilaisten elämänlaatua ja vievät stadia maailmankartalle.

Mutta nyt täytyy jo lähteä polkemaan Kaapelille.. Leppoisaa sunnuntain jatkoa kaikille!

Uusi tragedia

2008-09-24T09:20:00.002+03:00

Liityin eilen illalla Facebookissa ryhmään "Etsitään mieluummin juurisyy kouluampumusille(kin)" Siellä ehdittiin jo käydä hyvää keskustelun avausta asiaan liittyen, alla omia kommenttejani.

"Kelailen, että liian usein yhteiskunnassamme ns. luovutetaan joidenkin kohdalla ja heidät jätetään toimimaan varoittavina ja huonoina esimerkkeinä muille. Ei se saa olla kenenkään tarkoitus tässä elämässä!

Koulutuksen, työmarkkinoiden ja muiden tärkeiden terveiden yhteisöjen ulkopuolelle jääneiden nuorten kanssa saadaan aikaan tuloksia jos ei lähdetä siitä, mitä palveluja on tarjolla, vaan siitä, mitä palveluja nuoret tarvitsevat. Nyt puhun itse sosiaalityöntekijänä kokemani perusteella. Lisäksi, jos jengi ei "näppärästi" istu johonkin oikeaan kategoriaan, niin pudotaan väliin, eikä kukaan oikeastaan kiinnitä huomiota. Tätä tapahtuu liian paljon mielenterveysongelmista kärsiville ihmisille. Mut en vuodata enempää, mitä mieltä muut on?"

"Nythän puhutaan taas paljon ennaltaehkäisystä (joka siis laman aikana jäi kaiken muun jalkoihin ja mun mielestä se näkyy nyt). Mitä "sosiaalisten ongelmien" ennaltaehkäisy konkreettisesti voi olla, tässä jotain esimerkkejä:

"Karujakin lähtökohtia ja kasvuympäristöä voidaan pehmentää välittävällä ja osaavalla puuttumisella päiväkodeissa ja kouluissa. Sosiaalialan ammattilaisten ehkäisevä työ luo parempia kaupunkilaistarinoita, mutta näkyy vuosien viiveellä budjeteissa. Se on varmaa, että jokainen ennaltaehkäisevään työhön laitettu euro maksaa itsensä takaisin, ellei jopa tuplaten. Pääasia on kaupunkilaisten onnellisempi elämä, mutta sitä onkin vaikeampi mitata luvuilla."

toi on mun blogista "Olipa kerran Helsinki" (krisseruuskanen.blogspot.com) sori, ei ole tarkoitus mainostaa, mutta jos kiinnostaa..

+ olen itse kokenut, kuinka osa suomalaisista kävelee ohi, vaikka niitä katsois silmiin ja huutais apua. Mikä meitä vaivaa?!!!"

"Jos tyyppi on kelannut asiaa (kirjeensä mukaan) vuodesta 2002, on jossain määrin yhteiskunnan vika, etteivät sairaat ajatukset ole tulleet aikaisemmin esiin tai niihin ei ole tartuttu. Yhteiskunnalla tarkoitan tässä ampujan yhteiskunnallisia lähiyhteisöjä (koulu/terveys- ja sosiaalihuolto). On aika raa'an tuntuista surun keskellä syyllistää häntä ympäröiviä ihmisiä, mutta voihan olla, että joku on jossain vaiheessa miettinyt, ettei kaikki ole hyvin. Onko silloin tehty jotain?

Muuten Tomi on mielestäni oikeassa, ettei kannatakaan vierittää tästä tapahtumasta kokonaisvastuuta yhteiskunnalle, sillä ns. kollektiivisella vastuulla on tapana hämärtää yksilön vastuuta. Muistetaan, että me olemme yhteiskunta ja tulevaisuuden varalla mietitään, mitä voimme itse asian ennaltaehkäisemiseksi tehdä.

Kysyn vielä Tomilta, että kuvailet valonkajon joskus kadonneen. Mikä sai sinut kuitenkin taas näkemään valon?"

Käykää Facebookissa katsomassa muiden kommentit ja mihin keskustelu johtaa. Hyvää päivän jatkoa kaikille, surusta huolimatta. Ajattelin itse yrittää olla hiukan inhimillisempi ja huomioivampi muita kohtaan ja ottaa helpommin kontaktin toiseen ihmiseen. Vaikka siihen naapurin tyyppiin, joka katsoo aina pois päin. Tällä kertaa mä otan asiakseni moikata sitä.

Krisse melkein livenä ja livenä

2008-09-23T14:09:00.006+03:00

Lisää on tulossa! Onneksi tai valitettavasti.. Joka tapauksessa, näettepä hiukan minkälainen olen. Lisäksi, hengailen sunnuntaisin Motelletissa (Annakatu 10) klo 18-19 välisenä aikana ja tosi mielelläni kuuntelen, keskustelen, otan vastaan dissausta/kannustusta yms. Tulkaa moikkaamaan!

Krisse from Mraakko on Vimeo.

Kepu-Krisse, osa 1

2008-09-16T08:30:00.014+03:00

Kulunut viikonloppu oli minulle voimauttava kokemus. Kuten huomaatte, tulevana sosiaalialan ammattilaisena osaan jo hyvin viljellä ammattislangia, johon tuo 'voimaantuminen' ja 'voimavaraistaminen' kuuluvat. Sisällöltään ne tarkoittavat yksilön omien voimavarojen vahvistumista sekä vahvistamista - joita Keskustanuorten kokoontuminen sai aikaan roppakaupalla. Olin nimittäin omieni joukossa.

Poliittisen aktivoitumiseni alkutaipaleilla nämä kokemukset ovat erittäin tärkeitä. Sain myös vahvistusta sille, että keskustalaiset arvot ja ihanteet eivät ole vain julistuksia paperilla ja netissä, vaan ne elävät arjessamme. Minä, stadissa syntynyt ja kasvanut sekä kaupunkikulttuuria rakastava ympäristö- ja yhteiskuntatietoinen nuori, olen nyt itse hyvillä mielin sitoutunut keskustalaisuuteen ja haluan kertoa myös teille miksi. Tässä aluksi:

Olipa kerran Helsinki = Olipa kerran ihminen. Inhimillisyys ja ihmisyys sekä kehittyminen itse ihmisenä ovat minulle tärkeitä arvoja ja tavoitteita. Hyvään elämään ja ihmisyyteen kuuluvat oikeus ja velvollisuus kantaa vastuuta itsestään sekä läheisistään. Näen, että ihminen on onnellinen voidessaan toteuttaa itseään vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Uskon, että se ilo ja onni, jonka näemme tehtävässään onnistuneen lapsen kasvoilla, on tunne, jonka pyrimme itsekin saavuttamaan mahdollisimman usein läpi elämän. Haluan, että yhteiskuntamme ja kaupunkimme kehittämisen lähtökohtana on tukea ihmisen onnistumista ja luonnollista tavoitetta kantaa vastuu itsestään sekä läheisistään. Keskustan 'vastuullinen vapaus'- ajattelu, johon sisältyy jatkuva omien toimien vaikutusten huomioiminen muiden elämään ja ympäristöön on minulle oikea.

Mitä ajattelet tästä?

SUOJELEVA HELSINKI

2008-09-11T12:10:00.006+03:00

Haluan Helsingin olevan lähitulevaisuudessa myös suojelevampi kaupunki:

Kaikissa stadin taloyhtiöissä lajitellaan bio- ja sekäjäte sekä energiajae. Metallin, lasin ja ongelmajätteiden kierrätys on helppoa ja taloyhtiöt vähentävät aktiivisesti energian kulutustaan. Helsinki on hiiletön. Ympäristön huomioiminen stadissa on täysin luonnollista.

Keinot:

- Erikois- ja ongelmajätteiden keräyspisteitä lisätään
- Kaupunki palkitsee taloyhtiöiden energiasäästöjä
- Stadissa lisätään uusiutuvien energianlähteiden käyttöä

Siis:

Miksi helsinkiläiset ovat muuta maata jäljessä jätteiden lajittelussa? Miksi oman kerrostaloni biojäte-astiat eivät ole täydessä käytössä, vaan bioa on edelleen sekajätteen joukossa? Miten voi olla mahdollista, että koulutetut, muuten fiksut stadilaiset eivät edes yritä saada aikaan taloyhtiön päätöstä oman pienkerrostalonsa jätteiden lajittelun aloittamisesta? Näihin ja seuraaviin kysymyksiin voidaan kaupungin taholta vastata sopivilla annoksilla pakkoa ja porkkanaa.

Eli, myös pienkerrostalojen velvollisuutena tulee olla jätteidensä lajittelu. Kaupunkilaisia on edelleen valistettava lajittelun eduista ja korostettava sitä hyvää oloa, jonka omasta ympäristöteosta voi saada. Myös energiajakeen eli muovi- yms. pakkausten kerääminen erikseen tulisi olla pakollista. Luonnollisemman omantunnon lisäksi asian tekisi myönteisemmäksi se, että taloyhtiöiden onnistunut jätteiden lajittelu sekä aktiivinen energian kulutuksen vähentäminen, esim. laskemalla huonelämpötiloja, palkittaisiin konkreettisesti kaupungin taholta. Yleensä raha ratkaisee eli kannustimien käytön mahdollisuuksia on tosissaan selvitettävä. Lisäksi, stadilaisissa taloyhtiöissä ollaan yleensä hyviä kieltämään monia asioita, miksi ei siis kiellettäisi myös jätteiden lajittelematta jättäminen! Siitä saisi hienoja kylttejäkin.

Helsingin Keskusta on aktiivisesti ajanut hiiletöntä stadia. Onneksi toisetkin ovat heränneet ajatukseen, että hiiletön Helsinki on mahdollinen. Se onkin mielenkiintoista ja aina välillä muistuttamisen arvoista, että ihmisyhteisöissä tulevaisuus on juuri sellainen, minkälaiseksi sen itse teemme. Ihmettelen, ettei stadin energian tuotannossa olla siirrytty enempää uusiutuvien energialähteiden käyttöön, vaikka asialla on niin vankka kaupunkilaisten kannatus ja hyväksyntä. Ympäristön huomioimisen käsittely kustannuskysymyksenä on kestämätöntä - ja kuka edes enää kehtaa tehdä niin? Me olemme valmiita maksamaan vähän enemmän siitä, että kannamme vastuumme ympäristöstä - valitettavasti suurin osa meistä huomaa tämän vasta toteutuksen jälkeen. Mutta juuri siksi päättäjien täytyy välillä tehdä kipeitä ratkaisuja kaupunkilaisten puolesta. Stadilaisten onnellisuus varmasti kasvaisi yhteisestä ympäristöteosta, ei rahan säästöstä. Rahan ja materian vaikutus suomalaisten onnellisuuteen kun on saavuttanut huippunsa jo 70- luvun lopussa. Helsingin on aika repäistä hiilivoima-laastari irti.

Kuva: Niklas Sjöblom/www.taivasalla.net

Puutarhakaupunki-unelmista

2008-09-09T08:40:00.007+03:00

Sunnuntai-Hesarin lukeminen on yleensä nautinto, mutta menneellä viikolla se sai aikaan pientä verenpaineen nousua. Kuten arvaatte, puhun nyt pääministeri Vanhasen puutarhakaupunki-unelmista. Haluan heti alkuun sanoa, että niinkuin stadi on erityislaatuinen ja omaleimainen Suomessa, niin on myös Helsingin Keskusta Suomen Keskustassa. Toki meitä tullaan lyömään Vanhasen avautumisella pitkän aikaa, mutta minkäs teet.. Seison edelleen vahvasti sen takana, että Helsingin Keskusta tekee hyvää stadilaisten urbaanille elämänlaadulle. Vanhasen unelmat ovat..no, ne ovat hänen unelmiaan. Ja, jos vedotaan tämän kertovan Keskustan henkisestä tilasta, niin se on vetoamista stereotypioihin - joita liittyy jokaiseen puolueeseen.

Tulee myös mieleeni, olisiko pääministerin kommenteissa ennemminkin kyse nostalgiasta kuin tulevaisuuden kuvista? Sillä onhan tämä jo nähty. Tiedämme, ettei sellaista lähiö-yhtälöä ole (enää) olemassakaan, jossa asuminen, työpaikka ja palvelut yhdistyisivät. Asuminen ja palvelut (jossain määrin), on mahdollista ja suotavaa sovittaa yhteen, mutta työpaikkojen sijoittumiseen vaikuttavat muut asiat. Lisäksi, jokainen raideliikennettä käyttävä tietää, kuinka kätevästi pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan lähijunilla pääsee liikkumaan asuin- ja työpaikan, harrastusten yms. välillä. Kysymys onkin, miten saadaan kaikki tekemään sama havainto. Vastauksena on joukkoliikenneyhteyksien, erityisesti raideliikenteen, kehittäminen ja radanvarsi-asutuksen lisääminen. Uskokaamme jo, ja toimikaamme sen perusteella, että ne päivät ovat menneitä, jolloin radan varressa asumiseen liittyi tietty negatiivinen kaiku. Suuntaamalla katse ulkomaille, esimerkiksi Hollantiin, huomaamme, että asuminen raideyhteyksien varrella on erittäin haluttua, toimivaa ja viihtyisää.

Toivon, että media ja erityisesti Hesari, ottaisivat huomioon myös toisenlaiset, urbaanit keskustalaiset puheenvuorot, joita on varmasti tulossa.

p.s. Sosiaalityöntekijä kysyy työkaveriltaan: "Paljon kello on?" Kollega vastaa: "En tiedä, mulla ei ole kelloa." "No, ei se mitään, tärkeintä on, että keskustelimme asiasta."

Kuva: Leif Rosnell/VR

VÄLITTÄVÄ HELSINKI

2008-09-07T13:27:00.009+03:00

Lähitulevaisuuden Helsinki:

Yksikään stadilainen todellisuus ei muodostu pahoinvoinnista. Denat, narkkarit, syrjäytyneet nuoret ja mielenterveysongelmaiset kun ovat aina jonkun sisaruksia, vanhempia, lapsia ja naapureita. Auttajat eivät ole uupuneita, ja sosiaalisia ongelmia ennaltaehkäistään tehokkaasti. Helsinki on lyömätön kaupunki.

Keinoja:

- Sosiaalipalveluihin kohdennetaan lisää resursseja.
- Kouluihin ja päiväkoteihin enemmän sosiaalialan asiantuntijuutta.
- Väkivallattomuuden asennekasvatusta koululaisille ja lisää apua väkivallan uhreille, tekijöille ja näkijöille.
- Turvakotimahdollisuus annetaan myös lapsettomille kaupunkilaisille.

Siis:

Meidän tulee pyrkiä siihen, ettei yksikään stadilainen todellisuus muodostu pahoinvoinnista. Tällä hetkellä Helsingissä on ihan liikaa surullisia tarinoita. Karujakin lähtökohtia ja kasvuympäristöä voidaan pehmentää välittävällä ja osaavalla puuttumisella päiväkodeissa ja kouluissa. Sosiaalialan ammattilaisten ehkäisevä työ luo parempia kaupunkilaistarinoita, mutta näkyy vuosien viiveellä budjeteissa. Se on varmaa, että jokainen ennaltaehkäisevään työhön laitettu euro maksaa itsensä takaisin, ellei jopa tuplaten. Pääasia on kaupunkilaisten onnellisempi elämä, mutta sitä onkin vaikeampi mitata luvuilla.

Kenenkään kohdalla ei saa luovuttaa, vaan jokaisella on tarkoituksensa - eikä se saa olla toimiminen huonona esimerkkinä muille. Koulutuksen ja työmarkkinoiden ulkopuolelle jääneiden nuorten kanssa saadaan aikaan tuloksia jos ei lähdetä siitä, mitä palveluja on tarjolla, vaan siitä, mitä palveluja nuoret tarvitsevat. Huumeiden käyttäjiä voidaan auttaa, mutta hoitopaikkoja täytyy saada lisää. Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat toisiaan ruokkiva kehä ja liian usein kaupunkilainen jää määritelmien väliin. Tällöin mielenterveyspalvelut vaatii puututtavan ensin päihdeongelmaan ja sama toisinpäin. Ihmisen tarpeita vastaavia yhteistyömalleja on siis saatava lisää. Edelleen, olemassaolevat palvelumuodot eivät saa olla este uusien, stadilaisten tarpeita paremmin vastaavien palveluiden kehittämiseen.

Helsingissä on törkeän paljon perheväkivaltaa, kysykää keneltä tahansa poliisilta tai sosiaalityöntekijältä. Taitavat monet naapuritkin tietää. Lisäksi tapaukset, jotka eivät tule ilmi. Turvakotien kapasiteetti vastaa juuri ja juuri lapsineen turvaa hakevien tarpeisiin, mutta lapsettomien parisuhdeväkivaltaa kokevien kaupunkilaisten tilanne on huono. Helsingissä on tarjottava turvaa myös heille. Kouluihin täytyy suunnata enemmän väkivallan vastaista valistusta - tulevaisuuden väkivallattomat tarinat kertovat tästä sitten aikanaan.

"oon mä tehnyt tätä ennenkin"

2008-09-02T19:49:00.005+03:00

Törmäsin sunnuntaina yhteen tuttuun, jonka kanssa vaihdettiin nopeasti kuulumisia. Sillä oli mennyt hyvin pelit ja mä kerroin mun haasteellisesta ehdokkuus- projektista. Lisäksi harmiteltiin loistavan t.o.o.s.a- tapahtuman peruuntumista. Koska tapaamme kyseisen tyypin kanssa yleensä enemmän tai vähemmän viihteellä, en oikeastaan ihmetellyt esille noussutta kysymystä liittyen ehdokkuuteeni: "Mistäs toi nyt tuli?" Siihen nopeasti kommentoin, että ”mussa on toinenkin puoli”. Nyt vaikuttaa siltä, että mun kannattaa avata tätä vähän enemmän, ettei jengi luule, että tuun ihan puun takaa (vaikka vähän tuunkin).

Eli nyt pätemistä:

Sosiaalialan korkeakouluopiskelija- ”piireissä” olen tällä hetkellä urani huipulla eli toimin tämän vuoden valtakunnallisen Talentian sosiaalialan opiskelijat TaSO ry:n puheenjohtajana. Tämä seuraa viime vuoden kautta kyseisen oganisaation hallituksen jäsenenä. Yhteensä TaSOssa on jäseniä reilut 3000. Puheenjohtajuuteen kuuluu myös opiskelijoiden edustaminen Talentian hallituksessa, joka on siis Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö ja, jonka jäsenmäärä on vajaa 20 000. Lisäksi olen tällä hetkellä myös Talentian strategiaryhmässä miettimässä suuntaviivoja järjestön tulevaisuuteen. Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVAn toimintaan olen kuluvana vuonna osallistunut varajäsenenä ja yhteistyö muiden akavalaisten opiskelijatoimijoiden kanssa on tuttua.

Ay- urani huippuhetkiin kuuluu ehdottomasti puheenvuoro viime maaliskuussa järjestetyillä Sosiaalialan asiantuntijapäivillä Wanhassa Satamassa. Muina pääpuheenvuorojen esittäjinä olivat ministeri Paula Risikko, professori Lasse Murto sekä johtava tutkija Marketta Rajavaara. Ei paha. Pieni paniikkikohtauksen mahdollisuus oli olemassa, mutta palautteen perusteella vedin puheeni ihan hyvin - en nimittäin muista siitä paljoakaan. Julkiset esiintymiset ovat haaste, joihin tunnen outoa, lähes masokistista vetoa. Pointti on se, että kaikkea voi opetella. Ja kuulemma mun ässssävika (stadilainen ässä, I would like to say) on persoonallinen.

TaSOn toiminnan puitteissa olen päässyt purkamaan myös tarvettani kirjalliseen ilmaisuun. Olen siis kirjoittanut siitä sun tästä sosiaalialan opiskelijan maailmaa toivottavasti koskettavasta aiheesta. Sosiaalityöntekijän identiteetti ja imago ovat olleet ehkä eniten tapetilla. Uskon, että Jotain TaSOa- kolumnit laajentavat näköalaa sielunmaisemaani, joten kannattaa käydä tsekkaamassa. Ehdokkuuteni uskottavuuden kannalta ne ehkä korvaavat blogini pitkäikäisyyden puutetta. Lisäksi Sosiaaliturva- lehdessä on ilmestynyt ”yhteisunelma” opiskelijakollega Juho Suortin kanssa ja uusimmassa numerossa kannanottoni yliopiston ja työelämän välisestä suhteesta.

Mun intohimo on seurata, mitä ympärillä tapahtuu ja ottaa osaa keskusteluun. Tiedonjano on ainakin tähän saakka ollut ehtymätön ja sen verran laaja-alainen, että tiedän yleensä edes vähän mistä puhutaan ja pystyn antamaan oman panokseni. Tiedän myös, että en tiedä. Vai mitä, kaverit?

P.S Joku yritti ryöstää sosiaalityöntekijän: ”Rahat tai henki!” Sossu vastas: ”Ei mulla oo rahaa – eikä elämää”.

Helsinkii

2008-08-31T10:42:00.009+03:00

Loost Koos sen sanoo parhaiten: Helsinkii - lasillinen sille.

Ratikat voisivat käyttää uusiutuvaa energiaa (HS Mielipide 29.8.)

2008-08-29T10:24:00.000+03:00

Esa Korjula (HS 25.8.) otti kantaa suunniteltua Korkeavuorenkadun ratikkaliikennettä vastaan ja väitti sen pilaavan hienon kauppakadun tunnelman pikkuputikkeineen. Kirjoittaja kuvasi vastustuksensa nousevan asukkaiden huolesta elinympäristöään kohtaan, ja hän liputti bussiliikenteen puolesta. Tulkitsin Korjulan mielipiteen samalla myös yksityisautoilua kannattavaksi.

Raitiovaunut kuuluvat olennaisesti stadilaiseen kaupunkikuvaan ja niiden kiskojen kirskunta on huomattavasti pienempi ”meluhaitta” kuin nykyisten bussien taloja tärisyttävä jyrinä. Onnistuneita ja luovia ratkaisuja kiskojen sijoitteluun on olemassa, kuten HKL on esittänyt (HS 19.8.).

Päästökysymyksessä on syytä miettiä ratikoiden kuluttaman sähkön tuottamista uusiutuvalla energialla, mutta nykyiselläänkään en voi yhtyä Korjulan väitteeseen ratikan ja bussin samansuuruisista päästöistä. Ratikka edustaa ekologisesti kestävämpää kehitystä. Joka tapauksessa, niin kauan kuin bussit jyräävät Korkeavuorenkadulla, jyräävät siellä myös autot.

Mitä tulee Korkeavuorenkadun elinvoimaisuuteen kauppakatuna, paras tuki alueen yrittäjille olisi kävelykadun ja raitiovaunutien yhdistelmä. Ullanlinna on alueena ainutlaatuinen. Välillä tuntuu, ettei osa asukkaista haluaisi lainkaan jakaa yhteistä miljöötä muiden kanssa. Kuitenkin, tämä on meidän kaikkien stadi. Ysiratikka, tervetuloa Ullanlinnaan!

Kristiina Ruuskanen
Ullanlinna, Helsinki

Poliitiinen eläin paljastuu - viesti kavereille 24.8.2008

2008-08-27T18:10:00.004+03:00

Hola!

Tuun vihdoinkin poliittisesti ulos kaapista ja ihan hyvällä rytinällä, sillä meitsi lähtee ehdolle syksyn kunnallisvaaleissa Helsingin kaupunginvaltuustoon! Oikeesti.

Kyllähän Krissen pitää päästä pätemään.. Tää on siis ihan mun juttu; poliittinen ryvettyminen ja kaiken mahdollisen maineen ja kunnioituksen menettäminen. No, katu-uskottavuutta mulla ei koskaan olekaan ollut..? Joka tapauksessa, on sellainen fiilis, että jos en nyt pyri vaikuttamaan meidän yhteisiin asioihin, niin tuun sitä katumaan – etenkin silloin kun luen jostain totaalisen urpoista päätöksistä, jotka vaikuttaa negatiivisesti ”mun” stadiin. Oon siis aika liekeissä ehdokkuudesta.

Mulla ei oo todellakaan laittaa massia kampanjaan, joten täytyy keksiä luovia tapoja saada viesti perille. Kaikkein tärkeintä on se, että te voisitte harkita mun äänestämistä ja myös kannustaa muita siihen. Vaalipäivään (26.10) on aikaa kaksi kuukautta. Pyydän teiltä apua tässä haasteessa, sillä ilman.. no, mitäpä luulette.

Mielenkiintoisen bonuksen tuo mukanaan se, että asetun ehdolle Helsingin Keskustan riveissä. Mä oon varmaan saanut landella vieraillessani jonkun tartunnan, mutta Keskusta on pitkän ja hartaan pohdinnan sekä vertailun jälkeen mulle oikea vaihtoehto. Positiivinen yllätys oli itsellekin, kuinka stadilainen Helsingin Keskusta oikeesti on - ei ne, siis me, haluta tänne landea vaan tavoite on kehittää stadilaisten urbaania elämänlaatua. Ylipäänsä Keskusta edustaa mulle kaikkein monipuolisimmin suomalaisia todellisuuksia. Toivon, ettei anneta stereotypioiden jyllätä - muidenkaan puolueiden kohdalla. Fiksu jengi äänestää pätevää tyyppiä, ei vain puoluetta.

Kaikki ideat, ajatukset, tuki ja kannustus otetaan todella lämpimästi vastaan. Jos sossuna oon jotain oppinut, niin vertaiskokemuksilla- ja tuella on ihan levottoman iso rooli. Paras suositus mun puolesta ootte te. En voi olla ihan huono tyyppi, jos on tollaset frendit..

Joka tapauksessa, on mulla vallanhimon lisäksi sisältöäkin. Yleisellä tasolla jotain tällaista:

* Stadilaisia todellisuuksia on yhtä monta kuin on stadilaisia. Helsinkiläisyyden perustaa on kunnioitus kanssakaupunkilaisia ja kaupunkiympäristöä kohtaan sekä mahdollisuus yksilölliseen yhteisöllisyyteen. Me ollaan erilaisia- ei eriarvoisia. Tää on meidän stadi.

* Nuorten yrittäjä- meininkiä on tuettava ja kaupungin oltava avoimempi raikkaille ideoille (joita juuri nuorilla yrittäjillä piisaa).

* Alueellinen tasa-arvo kaupungin kehittämisessä, joka koskee niin palveluita, joukkoliikenneyhteyksiä kuin rakentamista.

* Helsinkiläisten ekologinen jalanjälki pienemmäksi – tällä hetkellä meillä on liian suuret popot. Rakentaminen laadukkaammaksi eli energiatehokkaammaksi, joukkoliikenteen kehittäminen ja hiili energianlähteenä hiiteen.

* Opiskelijoiden ja nuorten mahdollisuuksia stadilaiseen asumiseen on parannettava eli lisää kohtuuhintaisia kämppiä.

* Kaupungin sosiaalipalveluiden laatu on turvattava. Yksikään stadilainen todellisuus ei saa muodostua pahoinvoinnista. Denat, narkkarit, syrjäytyneet nuoret ja mielenterveys- ongelmaiset on aina jonkun sisaruksia, vanhempia, lapsia ja naapureita. Myös sosiaalipalveluissa selvitettävä yksityistämisen mahdollisuuksia.

Pointit tulee vielä tarkentumaan, mutta miltä nää ajatukset tässä vaiheessa teistä kuulostaa?

Iso kiitos kaikesta tuesta ja kannustuksesta!!

*Krisse
krisse.ruuskanen@gmail.com